perjantai 20. maaliskuuta 2009

Raskauden ja odotusajan kehitystehtävät

Lainasin itselleni Pirkko Niemisen ja AnnaRaija Nummenmaan kirjoittaman kirjan Lapsen syntymisen psykologia - Raskaus ja synnytys sekä varhainen vuorovaikutus perheen näkökulmasta. Kirja on hieman vanha, mutta sisältö edelleen pätevä ja mielestäni jo pelkän selailun perusteella aika loistava (siis hoitoalan työntekijälle)! Kirjassa puhutaan mm. raskaus ja odotusajan kehitystehtävistä eli niistä asioista, jotka nousee käsiteltäviksi matkalla kohti äitiyttä ja isyyttä.

Kehitystehtäviä on monia niin vanhemmille yksin kuin molemmille yhdessä. Esim. tulevan äidin kehitystehtäviin kuuluu mm. muuttuva suhde omaan itseensä & omaan äitiinsä sekä tietysti suhde tulevaan lapseen. Kehitystehtävistä suoriutumisella on vaikutusta siihen kuinka odottaja asennoituu synnytykseen ja äitiyteen sekä myös jopa synnytyskokemukseen. Kirjassa mainitun tutkimuksen mukaan esimerkiksi äidit, jotka pyrkivät jo raskausaikana valmistautumaan vauvan syntymän tuomiin muutoksiin ja aktiivisesti ja tietoisesti käsittelivät niihin liittyviä ristiriitoja, kokivat synnytyksensä helppoina ja myönteisinä.

Minun mielestäni yksi tärkeä osa äitiyteen ja synnytykseen valmistautumiseen ja siihen liittyvien kehitystehtävien läpi käymiseen on lukeminen. Jokainen odottaja valmistautuu omalla tavallaan, mutta suosittelen silti kaikille tarttumista hyvään odotus-/synnytyskirjaan tai vaikka netissä johonkin hyvään artikkeliin - ja lukemaan. Usein sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta itse en allekirjoita täysin. Sanoisin enemminkin, että tietämättömyys, uskomukset, huhupuheet ja muiden kauhukertomukset lisää tuskaa, epävarmuutta ja ahdistusta/pelkoja.


Yksi aivan huikea kirja, jota voin lämpimästi suositella kaikille, on Maija Buttersin Väkevä hauras (Like, 2007)! Se on todella mahtava teos ja itse koin sen todella voimaannuttavana! Tekstit ja kuvat on upeita, ja lainaankin nyt yhtä pätkää myös tänne. (Maija Buttersin antamalla luvalla. - Kiitos Maija! :)) Tämä teksti oli yksi ehdottomasti tärkeimmistä voimaannuttajista ja ajatusten avaajista odottaessani Annia.

SIUNATTU TILA
Kirjasta Väkevä hauras by Maija Butters

"Kuin sisälläni keinuisi hiljaa ja kauniisti, olen kehto pienelle elämälle. Tunnen leijuvani tai kelluvani jossain. Maailmankaikkeus kaikkeudessa. Unenomainen tunne.

Tämä on siunattu tila. Niin siunattu, että sieluni on mennyt sijoiltaan. Kuin shamaani matkallaan: läsnä tässä kehossa ja silti jatkuvasti vähän toisaalla. Jossain raja-alueella, bardossa, ehkä etsimässä pienen ihmisen sielua, hakemassa poikaseni henkeä.

Täällä mutta toisaalla. Tämä tunne seuraa minua läpi raskauden ja tiivistyy synnytykseen. Joskus mietin itsekseni, mikä on se toinen paikka jonne henkeni haluaa matkata. Ehkä se on se, jossa tiedämme sanomatta ja jossa näemme katsomatta. Jonne on jatkuva ikävä.

Kuin painovoima olisi muuttunut: kohdustani on tullut kaiken keskipiste. ..."

*huoh* Tulee ihan haikeudella odotusajat mieleen... Muistan vielä todella elävästi sen kun luin tuota ensimmäistä kertaa. Kyyneleet valuivat ja oli huikea olo - "juuri noin minäkin tunnen, ihan kuin joku olisi kirjoittanut siihen minun ajatukseni ja kokemukseni". :)

Eli vinkkinä. Äläkää lukeko keskustelupalstojen kipuihin ja kurjuuteen keskittyviä tarinoita, vaan hyviä ja voimaannuttavia tekstejä! Älkää suotta kiusatko itseänne tai lisätkö ahdistusta... :)

PS. Maija Buttersin kirja on tilattavissa edullisesti osoitteesta www.like.fi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti