torstai 6. marraskuuta 2014

Naisvoimaa ja yhteisöllisyyttä

Aktiivinen synnytys ry:n hallituksen postituslistalla oli kommentoitavana eilisen (?) Synnytyskapina keskustelupaneelin aiheet. Olisi todella mielenkiintoista päästä kuuntelemaan sitä keskustelua! Oli nimittäin laitettu hyviä kysymyksiä puhujille. Itsellä jotenkin nyt on pinnassa tosi paljon synnyttäjän ja hänen perheen oikeudet ja niiden toteutumisen näkökulma. On jotenkin ihan hullua, että sairaala "pitää vauvaa omanaan" kunnes antavat perheelle luvan lähteä kotiin. Jotenkin se lähtökohta on ihan nurinkurinen.


Luin jostain/kuulin, että jossain synnytyssairaalassa perhe ei päässyt siirtymään synnytyssalista osastolle ennen kuin isä oli laittanut vauvan siihen sänkykärryyn. Perusteena oli se, että jos isä kompastuu ja kaatuu vauvan kanssa. Vauvan isä ei siis saanut kantaa omaa lastaan. Ai morjes! Suomi on kyllä yksi holhousvaltio.

Noh.. Kun tässä istuin ja mietin, että mitä tänne haluaisin kirjoittaa (kun oli olo, että jotain pitäisi jakaa mielen päältä), niin spotifysta sattui tulemaan Pasi Vainionperän laulama laulu ja huomioni kiinnittyi näihin sanoihin:

"Aina jotain uutta ja järisyttävää
aina jotain uutta ja alleen jyräävää
jotain meitä suurempaa
joka tullessaan ei kysele
vaan vie mukanaan."

Sopii niiiiiiiiiin hyvin synnyttämiseen tuo. :) Itse ajattelen tuon positiivisessa mielessä, enkä niin, että se jyrää jotenkin negatiivisessa mielessä. Synnytys on niin ihmeellinen tapahtuma kaikenkaikkiaan, että itsellä on välillä vaikea löytää sille sanoja. Toki tuo laulunpätkä saattaa sopia jonkun traumaattiseen synnytykseenkin. Jos jää hoitamattoman kivun kanssa yksin, niin silloin todellakin voi tuntua siltä, että jää jonkun itseään suuremman ja hallitsemattoman alle.

Olen ollut itsenäinen ja "ilman muita naisia pärjäävä" vuosikaudet. En ole ollut mikään halailija ja naisporukoiden yhteiset kivat ei ole tuntuneet minun jutuilta. Olen tässä parin viimeisen vuoden aikana tehnyt paljon töitä henkisen kasvun ja voimaantumisen puolella, ja huomannut pikku hiljaa suhtautumiseni muuttuneen muita naisia kohtaan. Yhä enemmän huomaan kaipaavani sellaista sisterhood -meininkiä ja naisten yhteisöllistä tukea. Huomaan myös, että muutos näkyy myös aiempaa voimaakkaampana tarpeena puolustaa naisten oikeuksia. :)

Aiemmin ajattelin, että kuka hullu nyt haluaisi muita naisia synnytykseensä mukaan kuin sen kätilön. Nyt ajattelen, että voi kumpa itselläni (jos joskus vielä synnytän) ja kaikilla muillakin naisilla olisi mahdollisuus synnyttää huolehtivan ja rakastavan naisjoukon tukemana. Itseasiassa niinhän se on ennen ollut! Niinhän se on nykyäänkin monissa pienissä yhteisöissä (esim. joissain paikoissa Afrikassa). Turvallisuuden tunne on niin oleellinen synnytyksen sujumisen suhteen! Tuntuu hullulta, että niistä paikoista joissa edelleen voisi synnyttää tuttujen naisten kesken, viedään äidit sairaalaan synnyttämään medikalisoidusti sänkyyn ohjattuna. Enkä nyt tarkoita, että ei olisi kätilöä paikalla jos sellainen on siellä seudulla olemassa. :)

Minulle tuli tässä mieleen, että olisi kiva haastaa kaikki naiset ottamaan askeleita pois mukavuusalueiltaan liittyen suhtautumiseen toisia naisia ja yhteisöllisyyttä kohtaan. Ensin toki olisi hyvä itsekseen pohtia omaa suhtautumista itseensä naisena ja muihin myös. Yhteisöllisyyttä pohtiessa voi miettiä, että miten se näkyy elämässäsi nyt vai näkyykö? Raskauteen ja synnytykseen liittyen ehdotuksia konkreettisiksi teoiksi voisi olla vaikka:

- Vie synnyttäneen naisen perheeseen rotinoita (ruokaa tms.) helpottamaan arkea

-Aanna synnyttäneelle kortti jossa lupaat KUUNNELLA hänen raskaus- ja synnytyskertomuksen (ja sen jälkeen annat kiitokseksi jakamisesta katsekontakti + lämmin halaus... sanoja ei tarvita)

- Kerro elämäsi naisille miksi kukin on tärkeä sinulle

- Tarkkaile muita naisia: miten he ovat läsnä toisille naisille, miten käyttäytyvät... onko jotain ominaisuutta tai tapaa jonka toivoisit itsellesi? Harjoittele tietoisesti ko. asiaa, vaikka se tuntuisi vaikealta.

- Kun joku kertoo synnytyskokemuksestaan, keskity KUUNTELEMAAN. Vaikka tekisi mieli kertoa omasta kokemuksestasi, niin jätä väliin ja anna toiselle tilaisuus mennä omassaan pintaa syvemälle ja kertoa ehkä jotain mitä ei ole aiemmin sanonut ääneen toisille.

- Kysele ystäviltä ja tutuilta millaisia elämäntilanteita heillä on... Millaista naistenyhteisöllisyyttä he kaipaisi? Kerro myös mitä itse kaipaat. Voitte miettiä olisiko joku tapa helpottaa toistenne arkea tai tuoda iloa äitiyteen? Esim. lastenhoitovaihtarit koulun vanhempainiltojen ajaksi, lounaskokkaukset (vaikkapa kasvissosekeitto) vuoronperään esim. joka toinen viikko, tms.

- Raskaanaolevat tarvitsevat (vaikkeivät myönnä) ja ansaisevat kaikilta extrahuomiota. Monille naisille sitä voi olla vaikea ottaa vastaan, mutta sitäkin on tärkeää opetella jotta osaisi ottaa apua vastaan vanhemmuuden raskainakin aikoina. Yllätä ystäväsi vaikka hänen tullessaan teillä kylään tekemällä jalkakylpy, tai tee kauniskortti voimaannuttavan ajatuslauseen kera, tms.

Itse haluaisin järjestää mother blessing juhlia tuleville äideille! Ne on niin ihania... ja viedä rotinoita ym. Minun täytyy kuitenkin harjoitella lisää rohkaistumista, kun välillä jutut jää vain ajatusasteelle enkä ole välttämättä tohtinut ehdottaa juhlien järjestämistä tai olen suhtautunut vaatimattomasti rotinoihin joita olisin ollut viemässä. Luulen, että monilla muillakin saattaa olla sama ajatus/tunne... että ei kehtaa. Vähän sama kun ajattelee, että muiden arki on tosi kiireistä ja täynnä hienoja juttuja, vaikka ihan sitä samaa arkea lopulta suurin osa elää kuin omakin perhe. Tosin siinä kiireen tekemisessä on eroja.. Meillä on vähän sellainen leppoistamis meininki.