FB:ssä ja näissä minun blogeissa kertomisen jälkeen alkoikin ahdistaa. Kävin kyllä netissä haaveilemassa Bola-korusta, etsimässä Nalle Nöttösen suloisia vaippoja vastasyntyneelle, jne., mutta tunnetasolla en enää pystynytkään ajattelemaan ja nauttimaan raskaudesta. En oikein tiennyt, että mikä ahdisti. Meinasin monta kertaa soittaa ystävälleni, joka odottaa neljättä lastaan, että mitä tämä oikein on.. ja että onko hänellä ollut mitään tällaista. No en sitten soittanut.
Eilen illalla kun olo oli niin kurja, niin ajattelin, että kokeilen josko Mandalan piirtäminen auttaisi. Tekeminen oli ensin vaikeaa. Yritin miettiä omaa oloa, ajatuksia liittyen raskauteen ja sitä ahdistusta mikä oli päällä, ja piirtää sitä paperille. Koko ajan koitti järki pistää hanttiin. Teki mieli piirtää synkillä väreillä, mutta mielessä oli alkuun koko ajan, että "enhän minä nyt onnellisesta asiasta voi synkillä väreillä piirtää". Kyllä se sitten onnistui kun vain keskittyi, eikä laittanut hanttiin.
Siitä mandalasta tuli tällainen
Keskellä oleva violetti ympyrä on sikiö (ajattelin siis tekohetkellä sen sikiönä, en vauvana joka kasvaa masussani). En tiedä miksi tuli tarve piirtää sikiöstä nuo juovat ympärille... olisiko se eräänlainen napanuora? :) Punainen tähti kuvastaa niitä ristiriitaisia ajatuksia joita on ollut mielessä, keltainen reunus taas odotuksen iloa. Vaaleanpunaiset pallot on onnea ja rakkautta masuvauvaa Unnaa kohtaan.
Kun olin piirtänyt nämä, tuli tarve laittaa mustaa. Siinä vaiheessa ajattelin, että en voi niin synkkää laittaa ja päätin ensin laittaa harmaata. Tiesin, että huijaan joten laitoin sitten sen mustankin. Tein keskustan ympärille renkaan, ikäänkuin muurin. Jäin miettimään sitä ja syytä miksi piti sellainen tehdä. Oli todella vaikea myöntää, mutta se muuri oli todellinen, se oli ne pelot ja muut mitkä ahdisti. Siinä vaiheessa aloin itkemään.
Raskauden julkistamisen jälkeen tajusin vasta kunnolla, että olen raskaana ja meille tulee vauva. Se herätti mieleen ajatuksia ja pelkoja siitä, että "mihin olen oikein pääni taas pistänyt?", "en tiedä onko minusta tähän", "selviänkö tästä selväjärkisenä ja hermoja menettämättä?", "ajattelinkohan ihan loppuun asti kun toivoin raskautta tyttöjen ollessa noin pieniä?!", "miten minä jaksan?", jne.. Lähinnä siis pelotti oma jaksaminen sitten kun on vauva, yksi taaperon ja leikki-ikäisen välimalli ja yksi leikki-ikäinen. Pikkuisen oli mielessä myös sekin, että kun raskaus on näin alussa ja kaikki jo tietää... tosin niin on tiennyt aina ennenkin. ;)
Kello 00:30 siis itkin olkkarin lattialla ja piirsin mandalan loppuun. Ahdistus helpotti heti kun olin myöntänyt itselleni sen, että raskaus ilon ja onnen ohella myös vähän ahdistaa ja tuleva pelottaa. Loppumandala olikin iloisempi ja rauhallisempi. Vihreän juovan päällä olevat rastit ovat jäljellä olevia raskauskuukausia, kukka taas LA. Vaaleansinisiä sydämiä on neljä. Jokaiselle perheenjäsenelle yksi, myös Unnalle, ja ne kuvastaa rakkautta, iloa ja onnea siitä, että ovat perheessäni ja elämässäni. :) Olen onnellinen perheestäni ja masuvauvastani.
Mietinkin sitä FB viestiä mandalasta..
VastaaPoistaIhana kuva, jotenkin niin hyvä, kuvaava ja selkeesti auttava... Ihanaa!
Hyvä sinä! *hali*
Kuulostaa tutulta tuo ahdistus. Minulla oli tosi kova vauvakuume ennen plussaa ja ekat viikot olin ihan innoissani. Siinä vaiheessa iski ahdistus, kun tajusi, että se vauva on nyt todella tulossa, eikä sitä voi perua...vaikka tuntuu, ettei pysty olemaan äiti edes näille nykyisille lapsille. Ehkä siihen vaikutti se alkuraskauden väsymyskin, mutta tuntui että ei tästä tule mitään..
VastaaPoistaNyt on kyllä jo ihan eri tunnelma, vauvakuume on ihan hirmuinen, enkä malttais odottaa millään että saan pienen syliini. Ja tästä mahavauvastaki on tullut jo osa perhettä, en osais enää kuvitella, ettei meille tuliskaan tätä! Ja kyllähän se osallistuu jo mahassa perheen menoon..kun nuo siskot saa raivareita, mahassaki alkaa välittömästi möyrintä...samoin iltasadun aikaan vauva potkii siihen malliin, että on selvästi mukana ja seuraa tarinaa:).
Naapuri huomasi minun kasvaneen mahan ja tokaisi jotenki niin, että "teillä on varmaan ihan hirveää ainaki aluksi" (naapuri on tosi mukava, eikä varmaan tarkoittanut sitä niin negatiiviseksi, miltä kuulostaa)Alkuraskaudessa olisin varmaan masentunut täysin, mutta nyt tuntuu että meillä on niin hieno perhe, että selvitään mistä vaan!!
Saa nähdä minkälaista se on sitte kolmen pienen kanssa...tuskin tylsää ainakaa;)
Yks juttu on muuten ollut erityisen ihana tässä raskaudessa, lapset (varsinki K) on ollut odotuksessa tosi innokkaana mukana. Se oli viimeksi niin pieni vielä, ettei paljon ymmärtänyt..niin kuin teilläki varmaan:) Nyt se puhuu vauvasta päivittäin, tunkee aina kainaloon ja kyselee "mitä se tekee siellä mahassa nyt?", "Onko sillä yksinäistä tai pimeää?" ja haluaa laulaa vauvalle.
9kk mahtuu monenlaisia tunteita, mutta nehän vaan vahvistaa!:) Onnea (ja voimia) odotukseen!
Ihanan rehellinen teksti, jossa oli paljon tuttua, vaikken (vielä) raskaana olekaan.
VastaaPoistaSopiiko kysyä oletko ennenkin käyttänyt mandalaa apunasi? Kuulosti mielenkiintoiselta, vaikkakin varsin toimivalta keinolta.
Musta on vaan niin älyttömän huvittavaa ja jopa naurettavaa, että ihmiset ilmoittavat raskaudestaan kovaan ääneen sosiaalisissa medioissa, kuten FB:ssa. Olen itsekin raskaana, mutta mieleeni ei ole juolahtanutkaan asian hehkuttaminen internetissä. En vaan pysty ehkä ymmärtämään. Ymmärrän sen, että ihmisiä ei oikeasti kiinnosta muiden raskaudet. Vaikka itseäni oma raskaus ja vauva kiinnostaa normaaleissa mitoissa, en oleta muiden olevan siitä yhtään sen kiinnostuneempia kuin heinäseipäästä. Minusta on myös erittäin outoa, että ihmettelit sitä, että olet kokenyt ahdistusta ja pelkoa. Hmmm. Se on normaalia. Raskaus, synnytys ja äitiys ovat ISOJA asioita, eikä niitä varmaan moni oysty ohittamaan pelkällä olankohautuksella ja lässyttämisellä. Itse olen ollut peloissani ja ahdistunut melkein koko raskausajan. Maailmani ei pyöri raskauden ja lapsen ympärillä, ja toivon, että asia jatkuu myös niin syntymän jälkeenkin. Lapsi tulee olemaan varmasti elämäni ykkösasia, mutta haluan jaksaa uskoa että en katoa "mamma-maahan" ja elämässäni tulee olemaan myös ne kaikki muut tärkeät asiat.
VastaaPoistaItse pelkään synnytystä, äitiyttä ja sen tuomaa vastuuta ja sitoutuneisuutta. Olen yrittänyt työstää ajatuksiani positiivisempaan suuntaan, ja minulla on vielä paljon tekemistä henkisellä puolella:)
Kommenttini ei ole tarkoitettu loukkaavaksi, halusin vaan kommentoida tuohon FB-asiaan ja aihe vähän ryöppysi...:)
Pipsa
Miriam: Kiitos. :)
VastaaPoistaMinna: Ihanan tsemppaava tuo teksti, varsinkin kun muksut on niin samanikäsiä ja tunnet mut. :)
Fanny: Olen kyllä tehnyt mandaloita ennenkin, mutta en vastaavassa tilanteessa. Siis että olisi joku ongelma, johon koitan löytää sillä ratkaisua/apua. Yllätyin kyllä, kun se toimi noinkin hyvin.
Pipsa: Minä taas ajattelen ihan päin vastoin kuin sinä. :) Olen aina kertonut läheisille sukulaisille ja ystäville raskaudesta ja tällä kertaa se tapahtui FB:n ja blogien kautta. Toki blogeja lukee muutkin kuin nuo edellä mainitut, mutta mitä sitten... eiköhän se jossain vaiheessa kuitenkin olisi tullut teksteistä tmv. ilmi.
Minä olen aina ajatellut niin, että raskaus on erityisen ainutlaatuista ja hienoa aikaa. Yritän nauttia siitä kaikin puolin ja valmistautua tulevaan (mm. synnytykseen) niin hyvin kuin vain voin. En kuitenkaan tyrkytä kenellekkään raskausjuttujani tai mitään.. Minäkin ymmärrän sen ettei kaikkia raskausasiat kiinnosta, varsinkaan muun kuin omansa. Minua taas kiinnostaa muidenkin raskaus ja tykkään iloita ja odottaa hengessä mukana.
Täytyy sanoa, että aikaisemmissa raskauksissa ahdistusta ei ole ollut ollenkaan ja pelkoakin vain nimeksi. Toki raskaus, synnytys ja äitiys on minustakin isoja asioita, ne ei kuitenkaan ole ollut minulle ahdistusta tai pelkoa aiheuttavia asioita. Toki pelot ja lievä ahdistus kuuluu raskauteen, ei se ole minulle sinänsä uusi asia. Se oli, että ahdistus tuli yht' äkkiä niin voimakkaana ja niin etten ensin tiennyt että mikä ahdistaa.
Minä olen jo lapsena halunnut kotiäidiksi ja teini-ikäisenä jo haaveilin lapsista. Lapsien saaminen ei ollut suinkaan itsestään selvyys ja lapsettomuushoidot sai hyvinkin nöyräksi ja kiitolliseksi. Maailmani pyörii hyvinkin paljon raskauden ympärillä sen 9kk jonka ajan vauvaa sydämeni alla kannan. Liittynee varmasti siihen raskausajan ainutlaatuisuuteen ja ihmeellisyyten. Mutta niinkuin jo sanoin, niin en kuitenkaan tyrkytä sitä raskausmaailmaani niille jotka eivät ole siitä kiinnostuneita. :)
Vaikka yllä olevasta tekstistä voisi päätellä, että olen vain raskautta, synnytystä, vauvoja ja lapsia koko eukko, niin en nyt sentään (onneksi) kumminkaan! :) Elämässäni on PALJON muutakin - niitä aikuisten oikeesti juttuja. ;) Ja täytyy vielä loppuun sanoa, että mamma maailmaan "katoaminen" on ihanan vauvantuoksuisen käärön kanssa ihanaa... ja kyllä siellä mamma maailmassa muutakin elämää on kuin vain tosiaan vauva, imetys, puklut ja muut. :)
Hei taas :)!
VastaaPoistaTuo "rimakauhu" on kyllä tuttu tunne täälläkkin :) joka kerta sitä toista viivaa on odotettu kun kuuta nousevaa vaikka meillä on aika helpolla lapset tulleet :) no, joka tapauksessa kun viiva on ilmestynyt muutama päivä on mennyt ihan onnen kukkuloilla ja sitten äkkipudotus et mitä mä olen TAAS mennyt tekemään!!! Mutta ehkä tuolla pitkällä/lyhyellä raskausajalla on jokin tarkoitus kun vauva on syntynyt ihan naurattaa ajatus et ei koskaan olis alkanut edes odottamaan ja minä olen sitä mieltä et vauvat ovat elämän suola!! Ja toivon et jokainen malttaisi rauhoittua ja haltioitua vauvasta (itselläni on tosin ollut aika helppoja vauvoja ei koliikkia tai muita isompia hankaluuksia). Ja vielä asiasta viidenteen niin olisin kyllä kiinnostunut siitä luulastasta.
Heippa,
VastaaPoistaehkä tosiaan sen takia tunnen ahdistusta erilailla (voimakkaammin kuin sinä), koska itselläni ei koskaan ollut haaveissa tulla äidiksi ja perustaa perhettä. En edes ollut itse varma, haluanko lapsia, kun lapsi ilmoittti tulostaan:) Itse raskaus on myös ollut vaikeamman puoleinen, jonka myötä en osaa nauttia raskaana olemisesta ollenkaan, mikä on surullista:(
En tunne äitiyden tunteita tai hekumallista oloa, pelkkää raskautta, fyysistä vaikeutta ja henkistä haastetta:) Kaipaan "omaa" vartaloani ja sitä, että voin liikkua ilman haasteita.
Toivon kovasti, että myös minun kaltaisiani tulevia äitejä löytyisi. Sellaisia, joille tämä asia on ehkä keskiveroa haasteellisempaa ja elämänmuutos pelottaa aika-ajoin paljonkin. Tuntuu, että muut ovat niin onnellisia ja tyyniä raskauksissaan. Minusta tuntuu, että 9kk on aivan liian lyhyt aika sopeutua:)!
Pipsa.
Kiitos Terhi rohkeasta eleestäsi jakaa täällä noita raskauden nurjempiakin tunteita!
VastaaPoistaUskon, että varmasti suurimmalla osalla raskaana olevista mieliala vaihtelee, toisilla vähemmän, toisilla rankemmin. Se on sitten taas jokaisen oma valinta hakeeko noihin tuntemuksiin esim. keskusteluapua vai keskittyykö mietiskelemään yksin omaa vuoristorataansa. Jälkimmäisessä tapauksessa saattaa olla vaarana jämähtää syövereihin.
Oma kokemukseni on ollut se, että valitettavasti neuvolapsykologista ei ollut apua ( ehkei meidän kemiat sitten kohdanneet..?) mutta siitä on ollut aina apua, kun on saanut suunsa auki ja puhunut miehen tai jonkun ystävän kanssa.
Kun saa ne kaikenkirjavat ja välillä yksin niin epätoivoisilta tuntuvat tunteet puettua sanoiksi ja kakaistua ulos ,on minusta ainakin tuntunut kuin olisi saanut jonkin painavan möntin oksennettua ulos ja on taas keveämpi ja selkeämpi mieli jatkaa eteenpäin.
Odotan itse nyt 4.lastani ja osasin jo etukäteen odottaa taas tunteiden myllerrystä, sillä minulla on joka kerta myllertänyt aika lujaa:)
Nyt olen ehkä sen verran viisaampi aikaisemmista kerroista, että pyrin kakaisemaan ne tuntemukseni pihalle HETI, enkä jää vatkaamaan itsekseni asioita, jolloin ne minun kohdallani ainakin saavat aivan liian suuret mittasuhteet.
On se raskaana oleminen niin ihanan ihmeellistä kaikessa rankkuudessaankin!
Pipsa: Varmasti on muitakin, jotka ovat vastaavassa tilanteessa kuin sinä ja tuntevat samoin. Monikaan ei sitä kehtaa myöntää. :/
VastaaPoistaPia: No joo.. ajattelin sitten kumminkin laittaa tuon tänne juuri sen takia, että muutkin uskaltaisivat puhua niistä negatiivisista puolista vaikkapa ystävälleen tai neuvolassa tms. Sekin takia laitoin, kun jotkut ystäväni ajattelevat että olen jotenkin luotu äidiksi, ehkä niin? mutta en kyllä todellakaan ole mikään täydellinen äiti. :D