tiistai 13. huhtikuuta 2010

Unnan odotus osa 9

Käytiin tänään rakenneultrassa. Kaikki oli periaatteessa ok, mutta pään ja reisien mitat oli suhteessa masumittaan pienemmät, joten parin viikon päästä käydään uusinta mittauksilla. Huolestua ei vielä tarvinnut, mutta jos ensi kerrallakin niissä on eroa niin en tiedä sitten että mitä seuraavaksi. Toivotaan, että Unski vain kasvaa omalla tyylillään tasaisesti. :)


Eilen alkoi äitiysjooga Napapiirillä ja oli oikein kivaa taas pitkästä aikaa. Jokaisessa raskaudessa olen siellä käynyt, joten liikkeet tuli melkein kuin vanhasta muistista. :) Liitoskivut paheni potenssiin miljoona, mutta eiköhän ne siitä taas tasotu.

Raskaus on nyt sitten paria päivää yli puolen välin. Aika hurjaa kyytiä on ensimmäinen puolisko mennyt, vaikka toisaalta raskauden "toteamisesta" tuntuu olevan valovuosi. :) Itse ajattelen jotenkin niin, että 20 raskausviikosta ajattelen alkuun päin ja sitten 20 viikosta eteenpäin ollaan jo menossa kohti loppulaskentaa. Toki elo-syyskuun vaihteeseen on vielä pitkä matka ja paljon ehtii tapahtua jos on tapahtuakseen. Muuta en voi kuin antaa ajan kulua, toivoa parasta, ja pitää itsestäni huolta niin että Unnankin olisi mahdollisimman hyvä olla ja kasvaa.

2 kommenttia:

  1. Ihana oot Terhi, kun jaksat vielä tännekin kirjoittaa ajatuksiasi ja tuntemuksia ym<3

    VastaaPoista
  2. Ihana masu!
    Voimia ja iloa odotukseen!

    VastaaPoista