*****
Yhtenä syyskuun iltana (rv 38+5) oltiin ajettu miehen ja koiran kanssa anoppilaan kylään. Olin siinä istuskellessa tehnyt paria kohtualueisiin vaikuttavaa vyöheketerapia juttua ja muutama tunti sen jälkeen, klo 23.15 se sitten alkoi. Istuin nojatuolissa ja yht´äkkiä tuli jostain syystä sellainen olo, että on pakko nousta ylös. Seisomaan noustessa lapsivedet holahtivat lattialle oikein tulvahtamalla. Mies ja oli pikku veljensä kanssa ihmeissään ja epäilivät olinko pissanut housuuni. :)
Vietiin koira kotiin, soitin synnärille, kävin suihkussa ja sairaalakassin pakkaamisen jälkeen lähdettiin sairaalaan näytille. Klo 00.45 oltiin paikan päällä ja klo 01.30 olin päässyt käyrältä ym. muista alkusysteemeistä, mutta odottelin vielä labrakokeiden ottamista ja lääkärin tutkimusta. Vasta klo 02.35 palattiin kotiin hakemaan supistuksia käynnistys-kutsun kanssa. Aamuksi oli siis sovittu käynnistys koiran eläinlääkärin jälkeen, jos ei omin avuin ala yön aikana käynnistymään.
Klo 04:35 lukee synnytysvihkossa näin: "En saa nukuttua. Supistukset alkaa olee sen verran kipeitä, että niiden aikana ei pysty olee paikallaan. Kaurapussi lämpiää mikrossa, jos siitä olis vaikka apua. Mies nukkuu - hyvä niin. Se oli niin väsyny, kun joutu valvoo. Silmätkin oli punaset! Nyt se ehtii nukkua (toivottavasti) n. 3-4h. ((Jälki toim.huom.: Juuri niin tyypillistä naisilta, että synnyttäessä vielä höösää miestäkin. ;) ))
Klo 05:01: Päivän Aamulehti on luettu. Kaurapussi on kovassa käytössä, kuten myös jumppapallo. Siinä oon keikutellu kaurapussi alavatsalla melkeen 1/2h. En viitti herättää miestä, mutta tens-laite olis paikallaan ja sitä en saa yksin... Klo 05:64 Supistuksia tulee 3-4 min välein. Ei pysty olee paikallaan, vaan pitää köpötellä pitkin huushollia kaurapussin kanssa. Mies nukkuu edelleen. :) Klo 06:07 Herätin miehen ja sanoin, että ei taideta viedä koiraa eläinlääkäriin vaan täytyy varmaan lähtee synnärille... Menin suihkuun ja mies jäi nukkumaan... Paitsi ei saanutkaan enää unta, kun pelkäs/ajatteli, että synnytän suihkuun. :)"
Lähdössä sairaalaan...Ennen puolta kahdeksaa lähdettiin synnäriä kohti ja siellä todettiin, että kohdunsuun tilanne on sama kuin ennen sairaalasta lähtöä alkuyöstä, eli sormelle auki. Klo 08:23 alettiin siirtymään salia kohti, kun en halunnut petidiiniä, eikä synnytysvastaanotossa ollut muita vaihtoehtoja.
Salissa ollessa kävin suihkussa, mutta siitä ei oikein ollut apua. Jälkeen päin ajatellen olin ehkä hiukan levoton, enkä malttanut edes kunnolla rauhoittua sinne ja kokeilla sitä rauhassa. Ilokaasua kokeilin, mutta oksensin. (Oksettava olo oli ollut jo kotona.) Päädyin ottamaan klo 09:50 petidiiniä, vaikka alunperin olin ajatellut, etten sitä haluaisi. Muistin kuitenkin, että vastaavissa tilanteissa siitä on ollut apua, joten suostuin. Mies hieroi selkää..
Klo 12:05 olin auki 2-3cm. Sain tipan ja epiduraalin. Mies oli kirjoittanut siinä vaiheessa synnytysvihkoon: "Pieni paniikki, että mitä kaikkee ne vaimoon tuuppaa :( mut vastas se et on ok. Mut en mä tiä onko vaimo enää tässä maailmassa."
Klo 14:00 olin 3cm auki. Ja todellakin maannut koko tähän astisen sairaalassa olo ajan sängyssä. *huoh* Mihin se aktiivinen synnytys-ote jäi? Sain puoli kolmelta uuden satsin epiduraalia ja melkein heti perään vaihtui uusi kätilö. Se oli reipas otteinen ja heti ehdotti, että nousisin sängystä ylös. Nousinkin sitten keinutuoliin, jossa jatkoin torkkumista. Jälkeenpäin tajusin, että olin ihan pöhnässä koko synnytyksen ajan sen petidiinin jälkeen...
Klo 16.30 kohdalla lukee vihkossa: "Kätilö tutki - 4cm auki. Ilokaasulla niin pitkään ku pystyy, sitten uus satsi epiduraalia." Epiduraali ei siis enää oikein vaikuttanut ja supistukset tuntuivat huomattavasti kipeämmiltä kuin ennen epiduraalien laittamista. 45min hengitin ilokaasua ja keskityin pelkästään siihen, että leuka on rentona. Ääni tuli sitten itsestään... Eli haaaaaa - ulos hengityksen mukana. Sen kolmen vartin jälkeen kätilö tuli tarjoamaan uutta satsia ja otinhan minä. Jälkeen päin olen miettinyt, että olisin varmaan pärjännyt kyllä ilmankin.
Klo 18.15 kävin vessassa pissaus-yrityksellä, mutta tulikin kakan tunne. Kätilö tunsi vauvan pään sisätutkimusta tehdessä (seison sängyn vieressä) ja sain alkaa harjoittelemaan ponnistamista. Vartin päästä olinkin täysin auki ja sain alkaa oikeasti ponnistamaan. Kätilö kysyi monta kertaa, että "oletko aivan varma, että haluat olla tässä seisaaltaan?". Sänky tuntui niin luonnottomalta asennolta ponnistaa, että vastasin aina, että "olen!". :) Klo 19:22 syntyi avotarjonnassa ollut suloinen tyttö, jonka sain heti kätilön antamana ottaa jalkojen välistä etupuolelle syliin.
Pikku Heidi painoi 2890g ja oli 50cm pitkä.Episiotomiaa ei tehty. Pieni nirhauma tuli, mutta sitä ei tarvinnut ommella. Synnytysvihkossa lukee toisena synnytyksen jälkeisenä päivänä, että: "Vointi on mun mielestä ihan hyvä. Jonkun verran on haaroväli kipee ja turvoksissa, mutta ei ny ihan hirveesti. Äsken otin kolmannen kerran särkylääkettä, ni on kivempi olla ja kulkee.
Välillä imettäessä alkaa kohtu supistelee. Tai ainakin on semmosta menkkakipu tuntemusta, välillä vähän kurjan tuntuiseksikin asti."
Siellä vihkossa lukee muuten myös kätilöstä, että "Tai oikeestaan rohkas mua valitsemaan ite, että missä ja miten ponnistan ja synnytän." Aika hauskaa sinänsä, kun minulla on ollut koko ajan se mielikuva, että kätilö vain kysyi monta kertaa siitä seisomisesta ja etten haluaisi sänkyyn. Jälkeen päin kätilö kyllä innoissaan sanoi kollegalleen, joka melkein myöhästyi syntymä hetkestä, että "menipä kivasti ensisynnyttäjältä seisoviltaan ponnistaminen ja vauva oli vielä raivotarjonnassa!".
Ponnistusvaihetta lukuunottamatta sairaalassa oloaika oli kyllä todella passiivista. Ponnistusvaiheen aktiivisuuden ansiosta synnytyksestä jäi kuitenkin hyvä mieli ja kokemus. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti