Annin synnytys

Vajaa kaksi vuotta sitten meillä oli ollut minun äiti kylässä pari yötä siltä varalta, että on sitten lapsenlikka valmiina jos tulee lähtö synnyttämään. Annia ei kuitenkaan kuulunut ja vietiin äiti junalle. Samana iltana tuli vielä ystäväni kylään. Olin nukkunut huonosti edellisen yön ja päivällä ollut kipeä vähän joka puolelta ja huonovointinenkin jotenkin. Mietin, että perunko ystävän kyläilyn, kun oli ollut sen verran kenkku, mutta en sitten perunut... Sanoin siinä illalla miehelle ja ystävälleni, että jos tänä yönä alkaa synnytys, niin kumpa saisin edes pari tuntia nukuttua!

Menin sitten illalla kymmenen aikaan nukkumaan (rv 39+0), mutta eipä siitä mitään tullutkaan. Ensimmäinen supistus tuli ennen kun olin ehtinyt nukahtaa. Tunnin tai pari pötköttelin silti sängyssä ja koitin levätä supistuksista huolimatta. Joskus puolen yön aikaan supistukset oli jo niin kipeitä, että pelkkä huokailu ja pötköllään keinuttaminen ei enää auttanut. Oli siis pakko nousta liikkeelle.

Klo 01:44 olin kirjoittanut synnytysvihkoon: "Vessassa oon tehny limatulppa löytöjä, joten eiköhän tässä Viltsua synnytetä?! :) Miehen herätin äsken ja se säikähti... :) Sanoin, että jää vielä nukkumaan. Missähän vaiheessa sitä piätis laittaa doulalle viestiä? :)"

Alkuun istuskelin supistuksen välit surffailemassa koneella ja puuhailin jotain viime hetken juttuja. Supistusten aikana kuljin pitkin huushollia ja hieroin alamahaa. Jyvä- ja geelipussejakin taisin jo siinä vaiheessa lämmitellä mikrossa. Ääntä käytin (aaaa-vokaalia) koko ajan ja se helpotti. Välillä mietin, että tuleekohan niitä supistuksia enää ja lopahtaakohan tämä, mutta kyllä sieltä sitten aina uusi tuli. :)

Jalassa mieheltä lainatut romantiikan poistajat ;)

Laitoin klo 02:26 doulalle viestin ja herätin miehen. Synnytysvihkoon olin kirjoittanut synnytyksen jälkeen: "Puoli kolmen jälkeen menin sit herättää miehen ihan kunnolla. Mies alkoi hääräilee keittiössä + hiero mun selkää jne. Siinä vaiheessa mulla oli tapana kulkee supistusten aikana kovaa kyytiä kämppää ympäri samala hengitellen ja/tai ääntä käyttäen. Mies kulki yhden supistuksen ajan mun perässä kunnes kysyin huvittuneena, että "miks sä seuraat mua?!" Oli kuulemma ajatellut, että voisi ehkä olla apuna..

Klo 03:45 saapui doula. Siinä vaiheessa rauhoituin supistusten ajaksi sohvalle kontilleen tai etunojaan tyynyjen varaan. Kuuma geelipussi oli selänpäällä ja samalla doula tai mies hieroi kovaa alaselästä. Välillä he hieroivat ihan perinteisesti käsin, välillä taas gua shaa. Doula oli tuonut eteerisiäöljyjä ja käytimme niitä. Ääni oli edelleen käytössä ja siitä oli hurjasti apua. Olo oli rauhallinen koko ajan, kiitos hypnoosivalmennuksen. :)


Klo 04:30 supistuksia tuli 3 min välein ja alettiin valmistautumaan ajomatkaan kohti Vammalaa. Doula laittoi automatkaa silmällä pitäen korvaan sellaisen akupunktio helmen/magneetin, jota pystyi sitten itse painamaan. Ensin sen helläkin painaminen sattui paljon, mutta automatkalla se ei tuntunut ollenkaan vaikka kuinka kovaa koitti puristaa sitä.

Automatkasta olin kirjoittanut synnytyksen jälkeen synnytysvihkoon näin: "Mä istuin takapenkillä ns. hajareisin, pidin supistusten aikana nyrkkejä/rystysiä alaselän ja penkin välissä + hieroin niiin kovaa kuin pystyin. Samalla tietysti "aaa" ja "aaaooommm" raikui autossa. Autossa oloon autto tiukka keskittyminen selän hieromiseen ja äänenkäyttöön. + ajatus siitä, että antaa kohdun tehdä työtään rauhassa ja kuljettaa samalla vauvaa alas päin -autto myös."
Klo 05:40 sairaalan pihaan pääsyn jälkeen ensimmäisen supistuksen kanssa meinasi tulla "paniikki", koska yht´äkkiä olikin paljon eri vaihtoehtoja missä asennossa olla tai mitä tehdä supistuksen aikana. Autossa ollessa kun niitä vaihtoehtoja ei juuri ollut. Sain kuitenkin keskittymisestä taas kiinni ja jatkoin samaa rataa kuin kotonakin. Eli nojasin aina eteenpäin supistuksen aikana ja mies hieroi selkää.

Sairaalassa matkalla ensiavusta synnytysosastolle, piti pysähtyä pari kertaa supistuksen takia. Aina oli hirmuinen tarve päästä jotenkin polvilleen/kontilleen ja kiipeilinkin siellä sitten tuoleille ym. supistusten ajaksi. :) Odotusaulassa kiipeilin parin supistuksen ajan ennen kuin kätilö tuli ottamaan meitä vastaan. Tästä olin kirjoittanut synnytyksen jälkeen:
"Välillä oli kuuma ja heitin vaatetta pois. Sit taas tuli kylmä ja doula sai hakee jotain lämmikeeks. :) Supistukset alko olee ilmeisesti sen verran kipeempiä, että ne sai reidet vapisemaan... Kun kätilö oli ottanu meidät vastaan, me mentiin tutkimushuoneeseen jossa hän teki sisätutkimuksen (klo 05:55). Voi mikä pettymys VAAN 3cm auki (ei kaulaa enää)!"

Sali ei ollut ihan valmis, siksi mentiin hetkeksi tutkimushuoneeseen. Oksensin pari kertaa tutkimushuoneessa. Se ei ihmetyttänyt, kun Heidinkin synnytyksessä oksensin ja tiesin, että oksentaminen kuuluu asiaan. :)


Klo 06:05 alettiin ottamaan synnytyshuoneessa sydänkäyrää. Olin kontillaan parisängyn päällä ja nojasin säkkituoliin. Mies hieroi selkää (sormin + gua sha) ja piti isoa geelipussia selän päällä. Doula piti anturia paikallaan, kun se ei muuten pysynyt. Klo 06:33 tiputettiin antibiootti ja otettiin muutkin mittaukset. Siinä meni siis kaiken kaikkiaan tunti, kontillaan ollessa. Välillä oli vaikeuksia saada pidettyä ääni aisoissa ja kroppa rentona. Jotkut supistukset oli niin järisyttäviä, että ne vaati kaiken keskittymisen. Välillä oikein kroppa värisi ja tärisi. En huolestunut tai panikoinut, vaikka ne oli minulle ennestään ihan outoja. Heidin synnytyksessä sellaisia ei ollut ollut ollenkaan.


Klo 7.00 pääsin ihanaan isoon ammeeseen ja lämpimään veteen. Siellä oli ihanaa kun pystyi vaihtamaan asentoa helposti ja vesi rentoutti ympärillä. Montaa supistusta en siellä ehtinyt olla kun yhden järisyttävän supistuksen aikana meni lapsivedet. Sen jälkeen alkoikin ponnistuttaa (tuntui erilaiselta kuin Heidin synnytyksessä). Kätilö teki viimeisen sisätutkimuksen, joka tuntui aivan järkyttävältä. Se sai ilmeisesti supistuksen aikaan ja teki mieli karata siitä takaisin kontilleen. Olin 10cm auki! Eli noin tunnissa oli avautunut 7cm.


Vuorossa sattui olemaan synnytysvalmennuksen pitänyt ja vesisynnytyskokemusta omaava kätilö, joka tuli sitten minun kätilön avuksi. Doula laittoi tuoksulamppuun sitruunaa ja tuikkasi suuhun homeopaattisia rakeita. Sain alkaa ponnistamaan ja ponnistin vedessä konttausasennossa (ja välillä istuin jalkojeni päällä) aamuauringon sarastaessa toisen tytön. :)


Synnytysvihkoon olin kirjoittanut: "Aluks tuntu, että virtsaputken suunnalta nahka repee ja sen jälkeen tuntu, että joka paikka repee. Huusin varmaan, ku naarasleijona, mutta silti se syntymän tunne oli hieno. Kokeilin muuten päätäkin ennen kuin se syntyi kokonaan. Mieskin kävi vilkasemassa hulmuavia hiuksia. :) Ponnistusvaihe ei kestäny pitkään. Kuulin kaikkien kannustavan ja kehuvan, että hienosti menee. Mies silitteli hiuksia ja oli mukana kannustusjoukoissa. Vähän ennen loppurytistystä tuli semmonen rauhallisempi hetki (supistusten välillä), että koitin rauhottaa hengityksen ja kerätä voimia seuraavaa supistusta varten. Mietin jo, että eikö sitä tulekaan, mutta tuli se ja niin tuli kohta vauvakin. :) Kätilö auttoi vauvan jalkojen välistä ja nostin pikkusen syliin. Oli ihana vaan istuskella siellä lämpimässä vedessä vauva sylissä. :) Jossain välissä älysin jopa vilkaista sukupuolen ja tyttönenhän siinä sylissä köllötteli, ensi rääkäsyn jälkeen nukahtaneena."

Anni painoi 2980g ja oli 48cm pitkä.

Repeämisiä tai muita ei tullut, eikä tarvinnut ommella. Toipuminen oli todella nopeaa ja heti synnytyksen jälkeen mieli oli kirkas ja vointi hyvä. Tuo mielen kirkkaus oli ihan erilainen Heidin synnytykseen verrattuna. Silloin olin jotenkin pöhnänen niistä lääkkeistä ja puudutteista. Ainut kurjempi asia on ollut voimakkaat jälkisupistukset. Pari kertaa supisteli vauvaa imettäessä niin, että meinasin oksentaa. Hengitykseen keskittyminen auttoi siihen tosi hyvin. Vain kerran jouduin pyytämään paracetamolia.

Synnytyksen jälkeisistä tunnelmista olin sairaalassa ollessa kirjoittanut näin: "Jälkeen päin ajateltuna ei se synnyttäminen sattunu yhtään niin paljon mitä kuvitteli etukäteen. Missään vaiheessa ei tullu sellasta oloa niin ku Heidin synnytyksessä, että jos joku olis tullu kysymään, että leikataanko, ni olisin heti sanonu kyllä. Eikä kyllä kertaakaan käyny mielessä, että olisin halunnu jotain lääkettä! Kätilöt kehui synnytystä, ja doulakin kehui myös. Doula sanoi, että olin vaikuttanu koko ajan tosi rauhalliselta. Tänään kävi apulaisosastonhoitaja antamassa mulle piikin ja hän sano siinä samalla, että oli kätilön pyynnöstä käyny kurkkimassa sitä ponnistusvaihetta. Kun se oli kuulemma niin lempee ja jotain..."

Olin myös lisännyt jälkeen päin vihkoon, että "Kotona & sairaalassa auttoi myös hiihto ylämäkeen-mielikuva! Supistus ei tuntunu sillon niin pitkältä."

Tällainen viesti lähti aamutuimaan Annin syntymän jälkeen sukulaisille ja ystäville:
"Tänään oli aamu arkinen, vaan pikkuinen tyttö (2980g & 48cm) muutti sen. Tuli päivästä suuri ja ihmeellinen, me varmasti kauan muistamme sen."