sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Napanuoran jälkeistä keskustelua

Aiempi postaukseni liittyen Taysin napanuora-käytäntöön on herättänyt keskustelua niin valtakunnallisesti kuin ihan paikallisestikin. Valtakunnallisessa keskustelussa uusi ohjeistus on aiheuttanut suurta ihmetystä ja nostanut kysymyksen, että "miksi kätilöt suostuvat tuollaiseen?". Paikallinen keskustelu onkin ollut kirjavampaa. Tai ainakin ne palautteet jotka korviini on kantautunut. Erityisesti kätilöt ovat ivallisesti kommentoineet sitä, että "mitä nyt muutamalla sekunnilla/minuutilla on merkitystä?" ja että "onpa sydäntä riipaisevaa" jne.

Mietin asiaa hetken jos toisenkin. Ensin harmitti se, että miksi jotkut eivät voi käsittää sitä, että toisille pienikin asia voi tuntua isommalta kuin toisille. Sitten totesin itsekseni, että "ihan sama". Tiedän joka tapauksessa, että varmasti todella monille äidelle ja isille yksi tärkeimmistä hetkistä on se kun saa oman vauvansa ensimmäisen kerran syliin. Tiedän myös sen, että on vanhempia joille on "ihan sama missä vaiheessa" vauvan saa kätilöiltä itselle hoivattavaksi. Tiedän senkin, että niin kätilöissä kuin muissakin hoitohenkilökunnan jäsenissä on niitä, joiden voi olla vaikeaa eläytyä perheen asemaan kerta toisensa jälkeen ja ajatella työtään aidosti äiti-lapsi tai perhelähtöisesti. Meitä on moneen junaan.

Mietin sitäkin, että monille juuri ne ensihetket vauvan syntymän jälkeen on ne joilla on suuria odotuksia ja sitä on haaveiltu etukäteen. Onhan sitä sentään odotettu 9kk, jotta saa vauvan masusta syliin. Miksi sen hetken merkitystä vähätellään? Vaikka muutama minuutti 9kk odotuksen jälkeen voi muista tuntua naurettavalta tai vähäpätöiseltä, niin sitä se kuitenkaan jokaisen perheen näkökulmasta ole. Sekunnit ja minuutit osaavat olla hyvin pitkiä, varsinkin kun sille odottamiselle ei ole tutkitusti perusteita.

Itse asiassa olen kuullut, että ainakaan kaikki kätilöt eivät Taysin ohjeistusta noudata. En tiedä onko se yleinenkin linja kätilöillä vai vain muutamilla rohkeilla. Toivon, että kätilöt keräisivät ammatti-identiteettiään vahvemmaksi ja olisivat rohkeampia niin tässä kuin monessa muussakin asiassa ja toimisivat sairaaloissa entistä perhelähtöisemmin.

Itseasiassa tässä kohtaa tulee väistämättä mieleen sana palvelu. Sama sana nousi viikko sitten olleessa kotisynnytys symposiumissakin.

KENELLE näitä palveluja tarjotaan?
Keitä varten neuvolapalvelut ja neuvoloiden työntekijät ovat?
Keitä varten synnytyssairaalat ja niiden palvelut & henkilökunta ovat?
Kenen tarpeisiin nämä palvelut vastaavat?
Ketkä näissä palveluissa kuuluisi olla kaiken lähtökohtana?

Uskon, että jokainen lukija tietää vastauksen. PERHEET. Tai niin sen ainakin pitäisi olla. Siitä vastaako se todellisuutta tai toimiiko käytännössä, on sitten eri asia. Meillä täällä Suomessa on niin paljon opittavaa muualta maailmalta. Varsinkin nyt kun Suomen helmi, Tammisaaren synnytysosasto on vain muisto Suomen synnytyshistoriassa.

Toivon niin kovin, että neuvolatyöntekijät ja kätilöt ottaisivat rohkean loikkauksen pois opitusta mallista ja miettisivät hetken, että MIKSI teen näin? Voisinko tehdä toisin? Voisinko ajatella perhelähtöisemmin? Voisinko luovuttaa valtaa perheelle ja luottaa heidän tietoonsa ja taitoonsa olla oman perheensä asiantuntijoita?

Raskaus ja synnytys ei ole sairauksia, eikä raskaana olevaa tai synnyttävää kuuluu hoitaa kuin potilasta. Ei edes silloin kun kyseessä on riskisynnyttäjä. Silloinkin lähtökohtana pitäisi olla luonnollisuuteen ja normaaliuteen tukeminen. Silloin mielestäni pitäisi olla automaatio se, että perhe on pomo ja muut tarjoavat heille heidän tarvitsemansa palvelut. Perheitä ja heidän aktiivista osallistumista pitäisi kunnioittaa enemmän, eikä suinkaan ajatella "hankalina potilaina".

Minusta kotisynnytyksen ja sairaalasynnytyksen lähtökohtaisesta erosta hoksaa hyvin sen mitä tarkoitan. Kotisynnytyksessä perhe itse päättää ketä on paikalla, miten toivoo asioiden hoituvan ja synnytykseen osallistuvat henkilöt ovat heidän kodissa vieraina. Sairaalassa synnyttäessä olet vieraassa ympäristössä, et voi tietää etukäteen ketkä kaikki vieraat henkilöt hoitoosi osallistuvat, et välttämättä tiedä mitä sairaalan protokollia ja rituaaleja joudutte käymään läpi koska niistä ei aina tiedoiteta perheille etukäteen, saatat kokea olevasi "epätoivottu vieras" (niinkuin eräs äiti sanoi), jne. Tuo ei tarvitsisi olla niin, mutta täytyisi tapahtua aika suuri asenne- ja rakennemuutos, että se muuttuisi.

Tämä kirjoitus voi kuulostaa masentavalta ja niin se varmaan onkin, koska juuri tällä nimenomaisella hetkellä tämä Suomen systeemi tuntuu aika masenvalta. Kun tietää miten VOISI OLLA, niin ei toki voi tyytyä siihen miten asiat nyt on. Siksi toivonkin, että perheet ja myös kätilöt & terveydenhoitajat rohkaistuisi ajamaan asiaa eteenpäin. Kertomaan toiveistaan ääneen ja vaatimaan niin päättäjiltä kuin sairaanhoitopiireiltä lapsi- ja perhemyönteisempää ja -lähtöisempää äitiydenhuoltoa.

PS. Uusimmassa OLIVIA-lehdessä on artikkeli ihanasta Johanna-kätilöstä. Johanna Sarlio-Nieminen on yksi niistä Suomen kätilöistä, joista toivoisin yhä useamman kätilön ottavan mallia! :) Lukekaan se ihmeessä jos vain voitte.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti