maanantai 27. toukokuuta 2013

Raskauskuulumisia 5

Raskausviikkoja nyt 36+2. Kaikki raskausaikana näkemät synnytysunet on olleet sellasia, että olen synnyttänyt ennen rv 38. Ensin synnytin ihan pienen keskosen ja sitten vähän isompia. Viimeisin uni oli sellanen, jossa synnytin rv 36. Aika hauskaa sinänsä, koska eilen illalla kun tultiin mökiltä, supisteli autossa useampaan kertaan... samoin kotona suihkussa ja nukkumaan mennessä. Nyt aamulla kun heräsin, niin Ompun pesä supisti hyvän huomenen toivotukset. Nyt tässä koneella on supistanut ainakin kerran. :) En usko, että synnytys olis kuitenkaan vielä käynnistymässä... kunhan harjoittelee, kun on ollut niin laiska harjoittelija tähän mennessä. ;)


 Ajattelin kyllä viikonloppuna mökillä, että täytyy tehdä viimeiset pikku hankinnat valmiiksi ja kirjoitin kalenteriin tälle päivälle synnärikassin pakkaamisen ja synnytysvihkon hankinnan. Perjantaina oli niin ihana ilta, että mietin yöllä vessareissulle herätessä, että sellaisen illan jälkeen olisi ihana synnyttää. Oltiin käyty mökin pihasaunassa ja kuorittu tyttöjen kanssa nuorimmaisen tekemällä laventeli-kuorintavoiteella ihot ihanan pehmeiksi ja tuoksuisiksi. Sitten grillattiin ilta-auringossa ja vietettiin kiva loppuilta miehen kanssa kun lapset oli nukahtaneet. :) Oli tosi onnellinen ja iloinen olo. Sellaisella fiiliksellä olisi kiva aloittaa synnytystyö.


Join tässä samalla ensimmäisen kupillisen vadelmanlehtiteetä. Sen on siis tarkoitus valmistaa ja vahvistaa kohtua tulevaan synnytystyöhön. Sitä juodaan muutama kupillinen päivässä.

Se minun viime viikolla tekemä synnytysalttari meni vähän uusiksi.. Olin unohtanut siitä yhden ihana vahakortin ja mökiltä tein kulholöydön vesikynttilöille. Vähän mietin, että laittaisinko täältä muutenkin sini-vihreästä huoneesta vaaleat ja punaiset jutut meidän makkariin omaksi pikku alttariksi yhden valokuvan kanssa, vai pitäisin täällä samassa. Täytyy tuumailla... :)

PS. Ylläolevat kuvat on ottanut meidän Heidi (6v) ja viimeisen Anni (5v) (tosin sitä kuvaa leikkasin vähän) .

2 kommenttia:

  1. Voi että tuota sun masua! Ihana pallo! Jotenkin vielä niin ihanan pyöreä. Itsellä masu oli taas aivan eri muotoinen :) ..Raskausmasut tuntuu aina olevan niin ihania, vaikka erilaisia onkin. Toista vauvaa ei ihan vielä kaipaa, kun tyttö on vasta 9kk, mutta tuota masua on ollut moneen otteeseen ikävä.

    Raskaus aikana unet tuntuvat olevan todella sekavia. Mäkin näin moneen otteeseen unia synnytyksestä, joissa olin joko itse synnyttämässä tai joku muu synnytti. Jossain unessa myös mieheni synnytti, joten en jaksanut uskoa enää mihinkään uniin, niin vakavasti, koska näin monesti, että saamme pojan (tyttölupaus). Samoin näin unta, että lapsi syntyi todella pienillä viikoilla ja hänet vietiin heti pois, enkä ehtinyt nähdä häntä ennen, kuin vasta parin tunnin päästä syntymästä.

    Onneksi, synnytys meni hyvin ja tyttö syntyi 40+4 viikoilla. Näin heti, eikä neitiä viety pois....Onneksi..

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen tosiaan nähnyt monta synnytysunta. Yhdessä synnytin kaksoset... ensin pikkuisen vaaleaihoisen tytön ja sitten tummaihoisen junttura pojan. :)

    VastaaPoista