torstai 18. huhtikuuta 2013

Raskauskuulumisia 2

Niin ne suunnitelmat vaan muuttuu koko ajan. Alunperin minulla oli ajatuksena synnyttää
1. kotona
2. vammalassa
3. taysissa

Kotisynnytys ei onnistukaan veren vasta-aineiden takia ja Vammalan kesäsulun takia ottaavat viimeiset synnyttäjät 13.6. klo 16. Eli todennäköisesti synnytyspaikaksi jää Tays. Noh... Ei se mitään, vaikka se viimeinen toiveeni olikin. Uskon siihen, että pelkästään synnytyspaikka ei ole tae hyvästä tai huonosta synnytyskokemuksesta. Siihen vaikuttaa niin moni muukin asia. Toki toivon, että voisin olla kotona niin pitkään, että ehtisin sairaalan vaan ponnistamaan. Kotoa ei ole matkaa sairaalaan kuin ehkä 5min.

Toinen asia mikä muuttuu kokoajan on se, että mitä mukaan sairaalaan... Vielä viikko-pari sitten olin sitä mieltä, että neuvolakortti ja kukkapuska riittää. Sitten kun kotisynnytys vaihtui sairaalasynnytykseksi, niin huomasin, että kyllähän sitä vähän kaikkea ehkä tarvitseekin mukaan. Kotona kaikki tarvikkeet, tuotteet ja apuvälineet on jo olemassa, mutta sairaalaan ne täytyy itse viedä...  Tänään sain vielä neuvolasta lisää ohjeita, mm. puolisolle sisäkengät jne...

Toisaalta mukaan voisi riittää:
- nlakortti + toivelista
- kamera
- eväät
- homeopaattiset ja aromaterapeuttiset jutut
- tens -laite

tai sitten
- nlakortti + toivelista
- kamera
- eväät + kuohari
- homeopaattiset ja aromaterapeuttiset jutut
- tens- laite
- värikäs huivi (esim. laitteita peittämään)
- vaihtovaatteita synnytykseen (haluan olla omissa vaatteissa)
- musiikkia

tai sitten
- nlakortti + toivelista
- kamera
- eväät + kuohari
- homeopaattiset ja aromaterapeuttiset jutut + hierontaöljy
- tens-laite
- värikäs huivi (esim. laitteita peittämään)
- vaihtovaatteita synnytykseen (haluan olla omissa vaatteissa)
- musiikkia
- rebozo -liina
- etikkaa (tarv. verenvuodon lopettamiseen)
- synnytysmandala tai muu tärkeä kuva
- hygieniatuotteet, jos ei kotiudukaan polikliinisesti

tai sitten
- nlakortti + toivelista
- kamera
- eväät + kuohari
- homeopaattiset ja aromaterapeuttiset jutut + hierontaöljy + rescue remedy + guasha -lasta
- tens -laite
- värikäs huivi (esim. laitteita peittämään)
- vaihtovaatteita synnytykseen (haluan olla omissa vaatteissa)
- musiikkia
- rebozo
- etikkaa (tarv. verenvuodon lopettamiseen)
- synnytysmandala tai muu tärkeä kuva
- hygieniatuotteet, jos ei kotiudukaan polikliinisesti
- pari isoa ihanaa kukkaa
- muistiinpanovälineet tukihenkilöille
- vauvalle joku oma henk.koht. juttu... esim. oma vaate/pipo tai pikku peitto
- imetysliivit ja -suojat
- omia vaatteita synnytyksen jälkeiseen aikaan

Eli kyllä sitä saa pakattua mukaan vaikka jääkiekkokassillisen tavaraa. Mitähän noista oikeasti pakkaa mukaan ja mitä ei. :)

9 kommenttia:

  1. Olipa aika hauskat listat :) Miten on tarkoitus käyttää tuota etikkaa, jos sellainen tilanne tulis? Ihan uus juttu.

    -Riikka

    VastaaPoista
  2. Hih, minä pakkasin kaikenmoista viime vuonna ja sitten hilluin useamman päivän kuitenkin ihan sairaalavaatteissa. Ei niitä välipalojakaan tarvinnut, kun koko ajan oltiin syömässä. :D

    VastaaPoista
  3. Nyt tuli ihan oikosulku etikan suhteen. Muistaakseni ohje oli, että pari rkl etikkaa 1/2dl:aan vettä, ja juodaan. Ohjeen kertoi jo eläkkeellä oleva kätilö, joka aikanaan hoiti niin sairaala kuin kotisynnytyksiäkin. :)

    VastaaPoista
  4. synnytyslakki tuosta listasta jäi puuttumaan... sitä ilman ei kyllä edes voi kuvitella synnyttäneensä voimaannuttavasti!

    VastaaPoista
  5. Puhutaanko nyt omenaviinietikasta? Erittäin mielenkiintoista. Olen altis verenvuodolle ja tämä täytyy selvittää. Kiitos!

    Tässä linkki omenaviinietikasta kertovaan sivustoon: http://koti.phnet.fi/petripaavola/omenaviinietikka.html

    T.Teija

    VastaaPoista
  6. No vitsit kun ei kotisynnytys nyt onnistukaan :(

    No, sekin oli kyllä Aapoa synnyttäessä aika kiva, kun meni vaan suoraan saliin ja kohta muksu jo syntyikin. Ainut vaan oli se, että olin päästäni vähän pyörällä, kun kaikki tapahtuikin niin äkkiä. Mutta tosiaan, siinä ei paljo musiikkeja kaipailtu, eikä vaikka pikku purtavaa, mihin oltiin nyt varauduttu. Ja sairaalassaoloaika meni niin äkkiä nukkuessa ja vauvaa ihmeteltäessä ja syödessä, että eipä siinä sitten muuta ehtinytkään. Sen muistan, että oli aivan taivaallista sitten käydä kotiinlähtösuihkussa ja laittaa ikiomat vaatteet päälle ja erityisesti SUKAT! Niin ja jotain omaa voimaruokanaksua muuten olisi ollut ehkä kiva sitten syödä sen sairaalaruoan ohella, kun mies veikin naksut kotiin...

    Tsemppiä pakkailuun!

    Pirjo

    VastaaPoista
  7. Moi! Mitä se käytännösssä tarkoittaa, että veressä on vasta-aineita, ja tiedätkö miksi se estää kotisynnytyksen?

    Katri

    VastaaPoista
  8. Teija, kyseessä ihan tavallinen väkiviinaetikka.

    Katri, raskausaikana otetaan kolmesti se SPR:n verikoe.. Veriryhmä, Rh ja siihen liittyvät vasta-aineet. Mulla on siis Rh- ja Cw-vasta-aineet noussu vähän. Cw on lievimmästä päästä noita vasta-aineita ja kun sen tiitteri ei ole siitä heikosta noussut ollenkaan, niin tuskin on juurikaan vaaraa, että vauva kehittäisi itselleen anemiaa.

    VastaaPoista
  9. Ok, kiitos tiedosta. Itsekin haaveilen kotisynnytyksestä, vaikka en vielä ole edes raskaana. :) Kurja homma että tuollainenkin voi kotisynnytyksen estää. :/

    -Katri

    VastaaPoista