lauantai 26. maaliskuuta 2011

Ammeita, ammeita!!!

Tampereelle suunnitellaan uutta naisten- ja lasten sairaalaa johon tulee uudet synnytystilat. Itse olen ajatellut, että "tottakai sinne tehdään mahdollisimman monta huonetta, jossa on amme". Nyt kuitenkin epäilyttää, että noinkohan sinne tulee taas vain yksi amme. Nythän Taysissa on vain yksi pieni amme, joka on aika usein pois käytöstä.


Googlettelin Amor ammetta ja satuin HUS:n nettisivuille jossa on eräänlainen "kätilö vastaa"-palvelu. Siellä on kysytty, että tuleeko Hyvinkään sairaalan remontin jälkeen useampi kuin yksi amme. Kätilö oli vastannut siihen näin:

"Ensi viikolla valmistuvassa remonttimme ns. 1-osassa on täysin uusi ammehuone, jossa on suuri Amor-amme. Remontin aikana vielä muutaman kuukauden ajan synnytyssaleista löytyy myös toinen amme, synnytyssali 43:n tavallinen kylpyamme. Remontin valmistuttua kokonaan synnytyssaliin jää vain tämä yksi Amor-amme, mikä palvelee kaikkia synnyttäjiämme. Yksi amme riittää, sillä ”tunkua” ammeeseen ei ole (mikä sinänsä on valitettavaa, sillä vesi on yksi parhaista kivunlievitysmenetelmistä, kts. vastaukseni ammeen ja veden käytöstä tältä palstalta). Esimerkiksi Kätilöopistolla, jossa synnytysmäärät ovat meihin nähden yli 3-kertaiset, on käytössä myös yksi Amor-amme varsinaisen synnytyssalin puolella. Eli meillä ammeen saa vielä suuremmalla todennäköisyydellä. Synnyttämään tullessasi mainitse, että toivot ammeeseen pääsyä. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä sinä siihen pääsetkin."

Kyllä vähän nyt harmittaa. Vesi on aivan loistava kivunlievittäjä ja sillä on MONIA todella hyviä etuja ja hyötyjä! En ymmärrä miksi niistä ei kerrota äideille ja miksi veden ja varsinkin ammeen käyttöön ei rohkaista entistä enemmän. Aivan varmasti ammeeseen olisi tunkua, jos sen antamasta tehokkaasta avusta kerrottaisiin enemmän! Hyödyistä voi lukea lisää Bebes Infon sivuilta (lista alareunassa).

Minä tiedän, että esimerkiksi Taysissa olisi varmasti enemmän halukkaita ammeeseen, jos:
1) Synnyttäjät tietäisi, että siellä on useita hyviä ammeita, jotka toimii ja on käytössä. Monet jättää toivomatta ammetta, kun luulee, että sinne yhteen ainoaan on niin kova ruuhka ettei kannata edes toivoa sitä, ja on ihan tuurista kiinni pääseekö sinne vai ei.
2) Synnytysvalmennuksissa kerrottaisiin veden ja ammeen hyödyistä! Myös siitä, että lempeitä kivunlievityskeinoja kannattaa oikeasti kokeilla ennen kuin ottaa järeät keinot (puudutteet) kehiin.
3) Kätilöillä olisi paremmat koulutukset vesisynnytysten hoitamiseen.

Investointi muutamaan ammeeseen (esim. kotimainen Amor) maksaisi varmasti itsensä takaisin hyvin pian. Toimenpiteitä säästyisi ja puudutuksia tarvittaisiin vähemmän! Ja mikä tärkeintä... synnyttäjät olisivat tyytyväisempiä, kun pääsisivät varmemmin veden syliin ja sen ihanaan kivunlievitykseen.

6 kommenttia:

  1. Pitänee tällä kertaa koittaa päästä ammeeseen ku viimeks eivät päästäneet :(

    VastaaPoista
  2. Kyllähän kaikki tietää, että amme on mahdollisuus, mutta kaikkia se ei vaan innosta... eläköön vapaus :)
    t. kuuden äiti

    VastaaPoista
  3. Nykypäivänä ei oikeasti kovinkaan moni synnyttämään menevä tiedä vesisynnytyksestä tai sen eduista. Eikä monikaan tiedä, että vesisynnytys ja veteensynnytys on eri asioita.

    Kätilöitä kuunnellessa herää kysymys, että mikähän tämän päivän äitejä mahtaa oikein innostaa? Usein kätilöitä syytetään toimenpidekeskeisyydestä, epiduraalin tuputtamisesta jne., mutta kyllä se on niinkin että tämän medikalisoitumisen keskellä myös äidit ovat passivoituneet.

    Mutta joo... Eläköön vapaus tosiaan! :) Siinä missä minä suosittelen lämpimästi kokeilemaan ammetta, niin joku toinen voi suositella kokeilemaan vaikkapa ponnistamista jalat telineissä (joka ei taas minua houkuttele tipan vertaa). Päätös valinnasta on toki helpompi tehdä kun saa kunnollisia perusteluja sille miksi toinen sitä suosittelee. :D

    Minun kirjoitus sai potkua siitä, kun raskaana olevien ja synnyttäneiden kanssa olen jutellut, niin huomattavan moni olisi halunnut tai haluaisi veteen, mutta se ei ole ollut mahdollista synnyttäjästä riippumattomista syistä. Eikä vedestä ole kerrottu valmennuksissa ja tottahan sekin vaikuttaa siihen mitä osaa toivoa/pyytää.

    VastaaPoista
  4. Kiitos hienosta blogista! Ihanaa kun joku jaksaa kerätä tietoa ja levittää sitä muillekin positiivisessa valossa :)!

    Innostuin itsekin vesisynnytyksestä, kun luin siitä lisää. Pitää ottaa selvää onko omassa sairaalassa se mahdollista!

    VastaaPoista
  5. Hei
    Synnytin 3 viikkoa sitten Taysissa ja sattumalta pääsin siihen ainoaan ammeelliseen huoneeseen, mietittiin miehen kanssa jos sitä kysyttäisiin kun vietin aikaan 4a:lla niin siellä kätilö sanoi että harvempi sitä ees osaa kysyä. Ei kysytty, mutta sitten satuttiin. Itse amme oli pieni, minä 163 senttisenä mahduin sinne istualleen vatsa mahtunut kunnolla veden alle vaikka makasin kyljelläni. Mutta mulle se toimi aivan loistavasti kivunlievitykseen ja välillä lisättiin lämmintä vettäkin. Uskoisin että vaikutus olisi vielä parempi, jos tosiaan amme olisi sen verran iso että siellä voisi a) kellua veden alla kyljellään / selällään ja kokea painottomuuden tunteen tai b) nojata altaan reunaan niin että on polvillaan ja silti kellua. Kätilöt sanoi et Taysiin olis tän tai ens kuun lopussa tulossa kunnon iso synnytysamme, ehkä siinä sit ois mahis synnyttääkin, tossa pikkusessa ammeessa oli vaikea kuvitella että siinä kätilö pääsisi auttaan vauvaa syntymään.. Esim sydänääniä sarjassa ollut puhallettavakin amme voisi käydä, miksei.

    Kaikenkaikkiaan tää mun toinen synnytys oli tosi mahtava, kätilö oli läsnäoleva, kuunteli mun kirjaamia ja ääneen esittämiä toiveita upeasti, tsemppas jne jne. Jos eka synnytys olisi ollut näin "mukava" niin oisin kyllä tehnyt toisen lapsen jo aiemmin. Nyt jäi kaikin puolin hyvä mieli synnytyksestä.

    Toisen tarinan voisin kyllä kirjoittaa käynnistelyajasta siellä 4a:lla. Sinne tarvittaisiin mun mielestä kipeästi jotain uudistusta nimenomaan hyvävointisten käynnistelyyn tulevien äitien omaehtoiseen synnytyksen eteenpäin saamiseen ja esim akupunktiota tms. . . annettaisiin vaihtoehtoisesti myös cytotecien kanssa. ;)

    VastaaPoista
  6. Ihana kuulla, että sait hyvän synnytyskokemuksen! :) Kiva uutinen myös tuo, että Taysiin tulisi isompi amme. Kyselinkin heti asiasta lisää ja sinne ollaan suunniteltu AMOR-ammetta. Määrärahat tosin talosta vähissä ja pussinnyörejä kiristellään, joten toivon ettei ammetta peruta!

    VastaaPoista