Synnytyskoulu, osa 1

Kätilö Leena Valvanne kirjotti 1960-luvulla SYNNYTYSKOULU-kirjan, jonka ajatuksena oli antaa tietoa ja tukea äideille synnytykseen valmistautumiseen. Synnytyskoulun perusajatuksena oli psykoprofylaktinen menetelmä, jota pyrittiin siihen aikaan soveltamaan kaikissa maan äitiysneuvoloissa. Menetelmän lopullisena päämääränä oli synnytyskivun torjuminen.

"Vastaavasti psykoprofylaksia opettaa meille uuden tavan suhtautua synnytykseen. Se ei pyri parantamaan synnytyskipua. Silloinhan se tunnustaisi sen. Ei kuitenkaan ole olemassa yhtään pätevää todistetta siitä, että synnytyksen liikkeelle paneva voima, kohdunsupistus, sinänsä olisi kivulias. ... Anatomis-toiminnalliset muutokset ovat kuitenkin kaikilla synnyttäjillä samat. Yksinomaan ne eivät siis riitä kivun syyksi."

Itse henkilökohtaisesti en usko siihen, että synnytyskipu pitäisi torjua ja sen olemassa olo kieltää. Siinä olen samaa mieltä, että suuressa määrin synnytyskivun kokemukseen liittyy suhtautuminen synnytykseen liittyvää kipuun. Alla muutamia suoria lainauksia kirjasta, jotka minun mielestä on joko ajattomia tai niitä ajatuksia voi soveltaa tänäkin päivänä.

"Miksi sitten useimmat naiset tuntevat synnyttäessään kipuja ja miksi puhutaan ´synnytyspoltoista´, jopa ´poltoista´? Psykoprofylaksian kehittäjät pureutuivat tähän kysymykseen. He pyrkivät selvittämään, millaisissa olosuhteissa kipu liittyy kohdun supistukseen. He löysivät ratkaisun: Nainen ei synnytä vain kohdullaan, vaan hän synnyttää koko persoonallisuudellaan.

Syntymästämme lähtien ympäristömme muovaa meistä jokaista. Jos kysyisin, millainen mielikuva teistä itsekullakin tällä hetkellä synnytyksestä on, saisin varmasti yhtä monta vastausta kuin teitä on täällä istujaa."

****

"Synnytys on hyvin mielenkiintoinen keskustelun aihe. Itsetehostuksen tarve taasen elää meissä jokaisessa voimakkaana. Ne, joilla on ollut omakohtaisia kokemuksia, kertovat auliisti niistä sellaisille, joilta niitä vielä puuttuu. ... Nämä puheet ovat tuskin voineet olla vaikuttamatta siihen, millaisen ennakkokäsityksen synnytyksestä, myös tulevasta omastanne, olette muodostaneet.

Entä miten on oikean tiedon laita? Oletteko selvillä siitä, mitä synnytyksen aikana naisen elimistössä oikeastaan tapahtuu? ... - Ettekö luule tietämättömyyden myös vaikuttavan asenteisiinne? Ellei meillä ole oikeita tietoja synnytyksestä, miten voimme suhtautua siihen asiallisesti ja miten voimme estää pienen pelon hiipimästä mieleemme. ...

Kun pelkäämme - kysymyksessä voi yhtä hyvin olla vihainen koira tai huominen päivä - ´järkemme seisoo´, ´vatsanne pohjasta kouristaa´, ´polvet menevät alta´, ´sydän hyppää kurkkuun´jne. Sisäiset toimintamme joutuvat epäjärjestykseen."

****

"Miksi länsimainen nainen yleensä kokee synnytyksensä kivuliaana? Siksi, että hänet on siihen valmistettu, hän odottaa kipua. Hänet on jopa opetettu mittaamaan kivulla synnytyksensä edistyminen."

****

"Synnytyksen aikana kohdun lihas tekee ankarasti töitä. On sanottu, että se vastaa 30km:n marssia ja että hapen tarve on normaaliin verrattuna monikymmenkertainen. Jos kohtu saa synnytyksen aikana kylliksi happea, se merkitsee sitä, että sinne kerääntyy myös huomattavasti vähemmän kipua aiheuttavia kuona-aineita, eikä sekään liene toisarvoista.
Supistuksen aikana vetäytyvät siis kohtulihakset kokoon. Mitä tämä merkitsee lihaksissa kulkeville verisuonille? Nekin vetäytyvät kokoon ja lapsi saa supistuksen aikana tavallista vähemmän happipitoista verta.
Siksi olisi huolehdittava hyvästä hengityksestä sekä supistusten aikana että lepotaukoina."

Jatkuu myöhemmin....