Unnan odotus osa 13

Muuttotouhujen takia bloggaaminen on jäänyt. En ole ehtinyt edes miettimään mitään aiheeseen liittyvää. En juuri edes tuota omaa napaa sen kummemmin. Unski kyllä liikkuu nykyään ihan hirmu volyymilla ja maha muotoilee miten sattuu liikkeiden voimasta. Niitä kyllä saatan katsella ajatuksissani pitkin päivää, mutta kaikki järkevämpi on jäänyt. :)

Tänään mietin hetken aikaa synnytysjuttuja, kun olin tavannut yhden kätilö-ystäväni ja saanut kuulla taas karuja totuuksia yhdestä Suomen synnytyssairaalasta. Olen tähän asti odottanut innolla synnytystä ja niin odotan vieläkin. Toisaalta en ole juuri ajatellut laskettuaikaani ja synnytystä, mutta toisaalta en malttaisi odottaa sitä. Mikä hassuinta nimenomaan sen synnytyksen takia, en niinkään vauvan. Toki vauvaa odotan onnesta soikeana ja malttamattomana, tuntuu kuitenkin siltä, että ennen sitä vauvaan keskittymistä pitää päästä synnyttämään ja kokemaan se syntymän tuoma ilo, tuska, voima ja antautuminen... yhteinen koitos Unnan kanssa.

Niin siis tänään ekan kerran tuli oikein kunnolla hetkeksi sellainen olo, että APUA. "Mitäs minä oikein olenkaan tässä toivomassa??" Synnytyspolttoja, jotka voi pahimmillaan olla niin ylitse huokuvia etten selviäkään niiden kanssa..? jne. Tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että tarvitsisi ehkä jutella doulan kanssa ja saada vähän tsemppiä. :) Tuo tunne meni kuitenkin nopeasti ohi ja tietynlainen varmuus ja tyyneys palasi, joka on tähän mennessä ollutkin. Sen kuitenkin tuosta opin, että pitääpä sanoa doulille, että suurin asia mihin doulaa tarvitsen on varmasti se lempeä kannustaminen ja kehuminen, ja sen muistuttaminen, että kaikki sujuu niinkuin pitääkin.

Tuo oli myös hyvä muistutus taas siitä, että kuinka tärkeää on käydä mielessään läpi myös niitä pelottavia tai ahdistavia asioita, jotka liittyy synnyttämiseen. Se on tärkeä osa synnytykseen valmistautumista ja jos sen skippaa yli, niin ne tunteet voi yllättää itse synnytyksessä.

Minulla alkoi viime viikolla "mammaloma" raskaus, synnytys ja äitiys-juttujen järjestämisestä. Hallitus työskentely jatkuu kyllä niin Tampereen Napapiirillä kuin Aktiivinen synnytys ry:ssä, mutta muuten lomailen. Nyt kun tämä muutto uuteen kotiinkin on jo paremman puolella, vaikka kotona paljon vielä laittamista onkin, niin on silti ihanaa kun saa olla ihan rauhassa hatara pää ja keskittyä omaan napaan.

Synnytystoivelistan kirjoittaminen on vuorossa seuraavaksi. Doulat sitä jo kyselikin. :) Täytyy taas tehdä kaksi eri versiota, jos vaikka en jostain syystä pääsekään Vammalaan ja joudunkin menemään Taysiin. On muuten välillä ollut sellainen olo, että harmi kun en sitä kotisynnytystä sopinutkaan. Nyt se on auttamattomasti liian myöhäistä, kun ei noita kotiloita täällä Suomessa kasva muualla kuin ihmisten puutarhoissa. Tuntuisi niin hyvältä ajatukselta se, että synnytyksen koittaessa ei tarvitsisi lähteä mihinkään, josta ei voi mennä takuuseen (tarkoitan lähinnä kätilöitä ym. henkilökuntaa), vaan voisin olla kotona ja molemmat doulatkin voisi tulla ja mennä tarpeen mukaan.

Tosin Vammalassa on se etu, että synnytyksen jälkeen siellä saa rauhassa ottaa sen oman ajan vauvan kanssa ja suunnata uuteen elämänvaiheeseen valmiiden ruokien ym. äärellä. :) Tosin sairaalassa olisi muusta perheestä erossa.. mutta... no. Sen voi tietysti kokea monella tavalla. ;) Heh. Ei vain... minusta oli viimeksi toisaalta ihan kiva ollakin kaksin Annin kanssa ja vähän tosiaan ottaa sitä omaa aikaa ajatuksiin. On se raskaana oleminen ja synnyttäminen kuitenkin minusta sen verran henkilökohtaista, että ihan kaikkiin juttuihin jopa puolisokaan ei vain yksinkertaisesti mahdu mukaan. Siksi minusta oli ihan hyvä saada omassa rauhassa, vauvan kanssa mietiskellä sitä mitä yhdessä oli koettu. :)

Nyt on pakko mennä nukkumaan. Kaikkea hyvää ja ihanaa kesäkuun alkua muille masukkaille! :)