perjantai 11. heinäkuuta 2014

Maailma navassa, maailma rinnoilla..

Lapset on tärkeitä. Ilman lapsien välittömyyttä, eloisuutta, viattomuutta, iloa, rakkautta, olisi maailma... aika erilainen. Lapset on elämä. Odotusaika on siunattua aikaa ja uuden sielun saapuminen pyhää. (Kirjoitan ei-uskonnollisessa mielessä.) On ok, että "maailma on navassa" kun kantaa ihmistaimea. On ok, että "maailma on rinnoilla ja sylissä" kun hoivaa pientä vauvaa. On ok, että antaa lapsen elää omaa elämäntarinaansa,ja kulkea siinä vanhempana rinnalla. 


Lapset tulee opettamaan aikuisia. Opettamaan läsnäoloa, uudenlaista rakkautta, hetkessä elämistä ja pienien asioiden ihmeellisyyttä. Lapset nostaa aikuisia korkeuksiin rakkaudella ja valolla & viisaudella, ja vastaavasti palauttaa maanpinnalle arjen puuhilla ja rutiineilla. 

Lapsilla on oikeus tulla rakastetuiksi ja kohdatuiksi reilulla ja myötätuntoisella tavalla. Lapsia ja heidän viisauksia pitäisi kuunnella herkemmin. Nämä koskee ihan kaikkia lapsia. Ei siis vaan meidän suomalaisten ja suomessa asuvien lapsia, vaan ihan kaikkia lapsia suomessa ja täällä maapallolla. Maailma ja maapallo on yhteinen ja samoin sen lapsista huolehtiminen. 

Elämä on upea mahdollisuus. Kannattaa käyttää se. Kiitollisuuden kautta saa paljon iloa ja rakkautta elämään. Kokeile vaikka. Muista huomata pienetkin asiat joista voit olla kiitollinen päivän aikana, niin huonot asiat ei tunnu samalla tavalla kuin ennen.  


PS. Sain tähän tekstiin inspiraation kahdesta jutusta: tänä viikonloppuna Saukkolassa oleva Natural High Healing festivalista ja Facebookissa olleesta äidin tekstistä kuinka hänen  adoptiolapsensa oli haukuttu uimarannalla mm. neekereiksi ilman, että kukaan ulkopuolinen puuttui siihen tai olisi tullut perheen tueksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti