sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Synnytyksen jälkeen

Tuulin syntymästä on nyt vähän päälle 2 viikkoa. Pari viikkoa tuntuu menneen hurjan nopeasti, vaikka toisaalta tuntuu, että siitä on jo hirmu pitkä aika. Paljon on ollut kirjoitettavia asioita mielessä, mutta en vain ole vauvan hoidolta malttanut. Päällimmäisenä on ollut muutama asia, joita ilman synnytys ja sairaalareissu ei olisi ollut näin onnistunut. Tässäpä pieni lista... (Ihan satunnaisessa järjestyksessä.)

1. Arnica montana
- Ostin luontaistuotekaupasta purkillisen ko. homeopaattisia rakeita (d30). Maksoivat muistaakseni jotain 10 ja 20 euron välillä?
- Otin 4-5 raetta ennen ja jälkeen ponnistusvaiheen ja osastolla parina päivänä kerran päivässä saman verran.
- Vuodon määrä synnytyksessä oli tälläkin kertaa vähäinen, vaikka en ottanut oksitosiinipiikkiä. Toipuminen oli nopeaa... Uskon, että Arnicasta oli apua!

2. TENS-laite
- Käytin synnytyksen aikana ja heti sen jälkeen jälkisupistuksiin.
- Suurin apu oli varmasti henkinen, mutta oli siitä kyllä muutakin apua. :) Varsinkin jälkisupistuksiin oli todella hyvä minun mielestä.

3. Synnytystoivelista
- Lista kulki neuvolakortin mukana koko loppuraskauden.
- Kätilö oli todella lukenut sen ja huomasin, että hän pyrki toimimaan toiveideni mukaisesti ja samalla lisäsi minun aktiivisuutta synnytyksessä. Esim. rohkaisi vaihtamaan ponnistusasentoa sellaiseksi mitä olin alunperin toivonut jne.

4. Synnytykseen valmistautuminen
- Itse valmistauduin synnytykseen aika monipuolisesti ja oli kiva huomata, että synnytyksen aikana ihan "kuin selkärangasta olisi noussut" asioita mieleen. Esim. eri kivunlievitysjuttuja tilanteen mukaan...
- Puolison valmentaminen oli ilmeisesti osunut kanssa nappiin, kun sain juuri sellaista tukea kun tarvitsinkin. ;) Etukäteen mietin, että olisiko pitänyt "valmentaa" miestä enemmän, mutta pari aiempaa synnytyskokemusta ja muutama raskauden aikainen keskustelu oli ilmeisesti aivan riittävä. :) Ehkä tärkeää olikin juuri se, että kerroin puolisolle vain ne tärkeimmät asiat, joita häneltä toivon ja hän myös pisti ne mieleensä.
- Minusta mikään valmentautuminen synnytykseen ei ole turhaa! Päin vastoin. Ajattelen niin, että mitä monipuolisemmin valmistautuu, niin sitä enemmän on keinoja käytettävissä ja suurempi mahdollisuus saada hyvä synnytyskokemus.

2 kommenttia:

  1. Mukava kuulla tälläinen selkeä lista asioista ja hyvin mennestä synnytyksestä! Kiitos!

    Saanko kysyä missä näin "toiveita kuunnellen" pääsee synnyttämääm?

    VastaaPoista
  2. Itse käytin kanssa tuota Arnicaa meidän toisen lapsen synnytyksessä ja toipuminen oli hämmästyttävän nopeaa.
    Jos vielä pääsen synnyttämään niin aivan varmasti otan silloinkin Arnicaa.
    Annan myös Arnicaa meidän esikoisellekin jos tulee haavereita :)

    VastaaPoista