Viime viikonloppuna olleessa Kotisynnytysseminaarissa oli puhumassa tanskalainen Jette Aaroe Clausen. Hän on kätilö, apulaisprofessori Kööpenhaminan kätilökoulusta. Jotain kirjoitinkin jo aiemmin Kotisynnytys blogiini, mutta nyt tänne ajattelin jatkaa Jeten ehdotuksista synnytyskulttuuriin muuttamiseksi. Hän kertoi esimerkkejä siitä kuinka Tanskassa on saatu muutoksia aikaan silloin, kun siellä suljettiin pieniä kätilöjohtoisia yksiköitä ja kuitenkin äidit ja kätilöt halusivat vaihtoehtoja!
Ensiksikin on hyvä ymmärtää se, että naisia ja äitejä on erilaisia. Erilaisista perheistä, elämäntilanteista ja erilaisin toivein. Naisilla on oikeus päättää missä ja miten synnyttää, joten vaihtoehtoja on tarjottava mikäli tämä oikeus halutaan tunnustaa ja halutaan, että synnyttäminen on edelleen turvallista. Tanskassa naiset voi valita yhteiskunnan maksaman koti- tai sairaalasynnytyksen tai sitten yksityisen hoidon.
Jette muistutti, että laissa tai säädöksissä lukee, että mitä kätilön työhön kuuluu. Siihen viitaten monia rakenteessa olevia käytäntöjä voisi ryhtyä muuttamaan äiti- ja kätilölähtöisempään suuntaan. Pois medikaalisaation ja lääkärien niskaan hengittämisen suunnasta. Yhtenä esimerkkinä oli synnytyksissä joskus tarvittava oksitosiinipiikki verenvuotoa tyrehdyttämään. Nythän sitä voi kirjoittaa reseptillä vain lääkärit ja kätilöt joutuvat etsimään lääkärin joka sitä heille kirjottaisi. Jette kertoi, että "rakenteita" muuttamalla kätilöt voisivat itse kirjoittaa niitä reseptejä. Suomessahan jo joillain sairaanhoitajilla on rajoitettu reseptien kirjoitusoikeus. Kätilöt eivät edes tarvitsisi mielestäni lisäkoulutusta oksitosiinin kirjoittamiseen, koska se on ollut jo vuosia yksi tavallisimmista heidän työssään käytössä olevista lääkkeistä.
Jette muistutti myös moneen kertaan sitä, että sairaaloiden käytännöt eivät ole laki! Esim. rutiini CTG ei ole tutkitusti perusteltua, joten miksi sitä käytäntöä ei muutettaisi heti äitien ja vauvojen terveyttä paremmin vaalivaksi. Tärkeää on perheiden informoiminen eri asioista jo raskausaikana! Synnytyksessä voidaan antaa lyhyt info jos sitä haluaa, mutta ei synnytys ole oikea paikka saada sitä tietoa ensimmäisen kerran ja niin monipuolisesti. Eli jos äiti ei halua roikkua CTG:ssä, niin kätilö voi toki keskustella asiasta, seurata vauvan vointia torvella tai dopplerilla, ja kirjoittaa asian asiakkaan tietoihin. Jette korosti sitä, että EI OLE MITÄÄN LAKEJA jotka velvottaisi tekemään niin tai näin. Erilaisia käytäntöjä on ympäri maailmaa, ja sairaaloissa usein omansa.
Voin kuvitella, että moni lukija on nyt ihan kierroksilla. Ihan rauha vaan! Pelot ne on jotka sieltä nousee.
Seminaarissa viimeisinä oli puhumassa kaksi kätilöä, joista kumpikin sanoi ettei ole saanut äidin kanssa keskusteltua asioita. Eli jos äiti on vastustanut jotain toimenpidettä tms., vaikka kätilö on ollut sitä mieltä, että se olisi tarpeen. Eikä kyseessä ole ollut painostaminen tai uhkailu, vaan hyvässä luottamuksen ilmapiirissä käyty keskustelu, jonka päätteeksi äidin ja/tai vauvan voinnin turvaamiseksi on tehty joku asia.
En muista kuinka paljon Tanskassa/ Kööpenhaminassa on kotisynnytyksiä, mutta muistaakseni siirtoprosentti oli vain 10% ja niistä taisi olla vain 1% kiireellisiä. Jos joku muu muistaa tarkemmin, niin laittakaahan viestiä, niin tarkennetaan ja korjataan. Pointti tuolla vaan siis se, että kotona synnyttäminen EI ole vaarallista, niin kuin annetaan ymmärtää. Kotisynnyttäjille on erilaisia kriteerejä, mutta niissäkin kannattaa muistaa se, että äiti saa silti valita missä synnyttää.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkilökunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkilökunta. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Neuvoloiden synnytysvalmennuksista...
Tänään kiehahti veri pitkästä aikaa oikein kunnolla. Onneksi lasten vuoksi en ehtinyt heti kirjottamaan postausta tänne blogiin, vaan nyt monta tuntia myöhemmin asia on jo vähän neutraalimmin tuolla päässä. :)
Luin siis keskusteluja liittyen matkasynnytyspäivään ja synnytysyksiköiden karsimiseen Suomessa. Keskusteluun nousi myös neuvoloiden synnytysvalmennukset ja niiden heikko taso. Samanlaisia äitien kokemuksia surkeista valmennuksista olen kuullut JATKUVASTI eri puolilta Suomea! Tämä teksti ei siis todellakaan perustu vain yhden tai kahden äidin kokemuksiin vaan todella MONIEN äitien ja perheiden.
Synnytykseen valmistautuminen on TODELLA TÄRKEÄÄ HYVIN ERI TAVOIN! Sillä on positiivisia vaikutuksia niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin lopputulokseen koko perheen kannalta. On kiistattomasti merkityksellistä saada hyvää synnytysvalmennusta ennen synnytystä. En voi millään ymmärtää minkälaisella ammattiylpeydellä ja -osaamisella neuvoloissa pidetään valmennuksia, joista perheelle ei jää käteen mitään todellista apua, neuvoa, vinkkiä, toivoa!
Tai no... Jos neuvoksi ja/tai vinkiksi lasketaan se mitä siellä tunnutaan aina hokevan on, että "synnytykseen ei kannata/tarvitse valmistautua, sitä ei kannata miettiä liikaa etukäteen ja kannattaa mennä avoimin mielin, niin kyllä henkilökunta sitten kertoo" sekä "pyydät vain heti sen epiduraalin sitten, lääkkeellisillä kivunlievityskeinoilla ei ole mitään haittavaikutuksia".
ARGH!
Tiedän, että itseni lisäksi myös kätilöt toivovat perheiden valmistautuvan synnytykseen etukäteen ja ottavan vastuuta omasta itsestään. Kyllä kätilöillä on osaamista ja ammattitaitoa auttaa ja neuvoa, mutta ei siinä synnytyksen aikana kätilöllä välttämättä ole aikaa olla paikalla.. Eikä synnytyksen aikana ole nainen, eikä usein puolisokaan vastaanottavaisimmillaan. Synnytyksen kulkua voi häiritä suurestikin se, että äiti joutuu kyselemään, vastailemaan, kuuntelemaan faktatietoa ja ohjeita... eli siis pitämään aivojen "järkipuolta" aktiivisena, kun synnytyksen kannalta nimenomaan olisi tärkeä antaa sen puolen vaimentua passiivisemmaksi.
Toiseksi, kyllä lääkkeellisillä kivunlievityskeinoilla - epiduraali mukaan lukien, on haittavaikutuksia.Naisilla on oikeus saada tietää lääkkeiden ja toimenpiteiden hyödyt JA haitat, jotta voivat osallistua päätöksen tekoon omaan hoitoonsa liittyen. On täydellistä ammattitaidon puutetta sanoa ettei esim. epiduraalista ole mitään haittaa! Minusta sellaisille terveydenhoitajille pitäisi antaa huomautus esimiehen kautta.
Mietin tässä, että eikö neuvolat pyydä palautetta valmennuksistaan? Tai että eikö perheet uskalla antaa rehellistä palautetta? Vai eikö perheet odota valmennuksilta yhtään enempää? Eikö terveydenhoitajilla ole mitään rajaa siinä minkä tasoista palvelua tarjoaa? Jos kyseessä olisi yksityinen palvelu, niin perheet äänestäisi hyvin nopeasti jaloillaan.
Nyt kun synnytysvalmennus on monilla paikkakunnilla osa perhevalmennusta, luulisi terveydenhoitajien saaneen lisäkoulutusta tietojen päivittämiseen ja konkreettisia ohjeita parempien valmennusten pitämiseen. Harmi, että niinkin ainutlaatuinen mahdollisuus joka tavoittaa suurimman osan Suomen odottajista puolisoineen, menee ihan harakoille surkean valmennuksen takia!
Vaatikaa perheet parempaa ja antakaa rehellistä palautetta rohkeasti! Jos ihmiset ei sano mitään, niin mikään ei muutu.
Luin siis keskusteluja liittyen matkasynnytyspäivään ja synnytysyksiköiden karsimiseen Suomessa. Keskusteluun nousi myös neuvoloiden synnytysvalmennukset ja niiden heikko taso. Samanlaisia äitien kokemuksia surkeista valmennuksista olen kuullut JATKUVASTI eri puolilta Suomea! Tämä teksti ei siis todellakaan perustu vain yhden tai kahden äidin kokemuksiin vaan todella MONIEN äitien ja perheiden.
Synnytykseen valmistautuminen on TODELLA TÄRKEÄÄ HYVIN ERI TAVOIN! Sillä on positiivisia vaikutuksia niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin lopputulokseen koko perheen kannalta. On kiistattomasti merkityksellistä saada hyvää synnytysvalmennusta ennen synnytystä. En voi millään ymmärtää minkälaisella ammattiylpeydellä ja -osaamisella neuvoloissa pidetään valmennuksia, joista perheelle ei jää käteen mitään todellista apua, neuvoa, vinkkiä, toivoa!
Tai no... Jos neuvoksi ja/tai vinkiksi lasketaan se mitä siellä tunnutaan aina hokevan on, että "synnytykseen ei kannata/tarvitse valmistautua, sitä ei kannata miettiä liikaa etukäteen ja kannattaa mennä avoimin mielin, niin kyllä henkilökunta sitten kertoo" sekä "pyydät vain heti sen epiduraalin sitten, lääkkeellisillä kivunlievityskeinoilla ei ole mitään haittavaikutuksia".
ARGH!
Tiedän, että itseni lisäksi myös kätilöt toivovat perheiden valmistautuvan synnytykseen etukäteen ja ottavan vastuuta omasta itsestään. Kyllä kätilöillä on osaamista ja ammattitaitoa auttaa ja neuvoa, mutta ei siinä synnytyksen aikana kätilöllä välttämättä ole aikaa olla paikalla.. Eikä synnytyksen aikana ole nainen, eikä usein puolisokaan vastaanottavaisimmillaan. Synnytyksen kulkua voi häiritä suurestikin se, että äiti joutuu kyselemään, vastailemaan, kuuntelemaan faktatietoa ja ohjeita... eli siis pitämään aivojen "järkipuolta" aktiivisena, kun synnytyksen kannalta nimenomaan olisi tärkeä antaa sen puolen vaimentua passiivisemmaksi.
Toiseksi, kyllä lääkkeellisillä kivunlievityskeinoilla - epiduraali mukaan lukien, on haittavaikutuksia.Naisilla on oikeus saada tietää lääkkeiden ja toimenpiteiden hyödyt JA haitat, jotta voivat osallistua päätöksen tekoon omaan hoitoonsa liittyen. On täydellistä ammattitaidon puutetta sanoa ettei esim. epiduraalista ole mitään haittaa! Minusta sellaisille terveydenhoitajille pitäisi antaa huomautus esimiehen kautta.
Mietin tässä, että eikö neuvolat pyydä palautetta valmennuksistaan? Tai että eikö perheet uskalla antaa rehellistä palautetta? Vai eikö perheet odota valmennuksilta yhtään enempää? Eikö terveydenhoitajilla ole mitään rajaa siinä minkä tasoista palvelua tarjoaa? Jos kyseessä olisi yksityinen palvelu, niin perheet äänestäisi hyvin nopeasti jaloillaan.
Nyt kun synnytysvalmennus on monilla paikkakunnilla osa perhevalmennusta, luulisi terveydenhoitajien saaneen lisäkoulutusta tietojen päivittämiseen ja konkreettisia ohjeita parempien valmennusten pitämiseen. Harmi, että niinkin ainutlaatuinen mahdollisuus joka tavoittaa suurimman osan Suomen odottajista puolisoineen, menee ihan harakoille surkean valmennuksen takia!
Vaatikaa perheet parempaa ja antakaa rehellistä palautetta rohkeasti! Jos ihmiset ei sano mitään, niin mikään ei muutu.
tiistai 20. toukokuuta 2014
Ammatillistaohjausta UK:ssa kätilöille
Etsiskelin taustatietoja projektiani varten ja löysin netistä todella mielenkiintoisen ohjekirjasen, jossa on kerrottu UK:n kätilöiden ammatillisenohjauksen systeemistä. Siellä siis on Supervisor of Midwives, jotka toimii LSA midwifery officer:n alaisuudessa. Nämä Supervisor of midwivesit valvoo tavallaan, että kaikki kätilöt toimii annettujen ohjeiden ja säädösten mukaan. Tarkoituksena on, että jokaisella kätilöllä on oma nimetty Supervisor, joka auttaa, tukee, neuvoo, ohjaa, jne. Supervisor on myös mukana selvittämässä mahdollisia hoitovirheitä tai auttaa lisäkouluttautumaan jos osoittautuu, että kätilöllä on puutteita jossain osa-alueilla.
Kannattaa ehdottomasti tutustua alla olevassa linkissä olevaan esitteeseen. Siinä on todella hyvin selitetty mistä siinä on kyse. Tähän en jaksa alkaa tämän tarkemmin sitä avaamaan, vaikka mieli tekisi. Vastaavanlaista systeemiä toivoisin Suomeenkin. Sitä ennen Suomeen täytyisi kuitenkin saada valtakunnalliset ohjeet. Taysin Marikki-projektin ohjeet ovat saanet hyviä tuloksia aikaan. Se on hyvä alku.
UK:ssa on paljon selkeitä ohjeistuksia kätilöille..
Midwifery regulation
Free birthing
Se mikä itselle pisti positiivisessa mielessä silmään kaikissa tänään silmiin osuneissa artikkeleissa, ohjeissa, ym. oli, että KUNNIOITA SYNNÄTTÄJÄN TOIVEITA! Siis vaikka äiti kieltäytyy jostain minkä kätilö kuitenkin katsoisi tarpeelliseksi, niin kätilön on kunnioitettava äidin päätöstä ja oltava silti tukena. Suomessa ei olla vielä niin pitkällä, että naisella todella olisi täysi oikeus omaan kehoonsa ja todellinen päätäntä valta. Edes niinkään pientä asiaa ei aina nainen saa päättää itse, kuin ponnistusasento tai kuinka monta tukihenkilöä hänellä on vierellään... Saati, että voisi todellisuudessa päättää synnyttääkö kotona vai sairaalassa. Tai jopa, että päättää synnyttää avustamattomana. Suomessa siitä nousisi iso haloo ja äiti peloteltaisiin ja ns. uhkailtaisiin sairaalaan.
Mielenkiintoisia juttuja.... :)
Kannattaa ehdottomasti tutustua alla olevassa linkissä olevaan esitteeseen. Siinä on todella hyvin selitetty mistä siinä on kyse. Tähän en jaksa alkaa tämän tarkemmin sitä avaamaan, vaikka mieli tekisi. Vastaavanlaista systeemiä toivoisin Suomeenkin. Sitä ennen Suomeen täytyisi kuitenkin saada valtakunnalliset ohjeet. Taysin Marikki-projektin ohjeet ovat saanet hyviä tuloksia aikaan. Se on hyvä alku.
UK:ssa on paljon selkeitä ohjeistuksia kätilöille..
Midwifery regulation
Free birthing
Se mikä itselle pisti positiivisessa mielessä silmään kaikissa tänään silmiin osuneissa artikkeleissa, ohjeissa, ym. oli, että KUNNIOITA SYNNÄTTÄJÄN TOIVEITA! Siis vaikka äiti kieltäytyy jostain minkä kätilö kuitenkin katsoisi tarpeelliseksi, niin kätilön on kunnioitettava äidin päätöstä ja oltava silti tukena. Suomessa ei olla vielä niin pitkällä, että naisella todella olisi täysi oikeus omaan kehoonsa ja todellinen päätäntä valta. Edes niinkään pientä asiaa ei aina nainen saa päättää itse, kuin ponnistusasento tai kuinka monta tukihenkilöä hänellä on vierellään... Saati, että voisi todellisuudessa päättää synnyttääkö kotona vai sairaalassa. Tai jopa, että päättää synnyttää avustamattomana. Suomessa siitä nousisi iso haloo ja äiti peloteltaisiin ja ns. uhkailtaisiin sairaalaan.
Mielenkiintoisia juttuja.... :)
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Synnytyskonferenssi luentoja osa 1
Saksan synnytyskonfrenssi ensimmäinen päivä meni Angelina Miranda Martinezin tietoja tai taitoja imiessä. Hän oli aivan huikea! Hän on kätilö jo kolmessa sukupolvessa ja kätilöinyt yli 10 000 synnytystä (14-vuotiaasta lähtien). Angelinan poika kätilöi jo neljännessä. :) Angelina on Mexicosta ja omaa huikean tietotaidon, niin perinteisistä kuin ihan nykyaikaisistakin menetelmistä. Angelinan alueella ovat hoitaneet tuhansia synnytyksiä, joista vain kahdella on ollut placenta previa (= etinen istukka), ei yhtään äitiä jolla kohonnut verenpaine, eikä yhtään raskausmyrkytystä. Muutenkin äitien ja vauvojen "lopputulemat" ovat olleet todella hyvät. Hyvin harvoja äitejä ovat joutuneet ohjaamaan kaupunkiin sairaalaan.
Perinteisessä mexicolaisessa kätilöinnissä lähdetään siitä ajatuksesta, että raskaana olevan naisen hyvinvointi ja siunattu tila on kaikki kaikessa. Jos sitä on vaalittu ja hoidettu hyvin raskausaikana, niin silloin synnytyskin menee hyvin. Jos nainen ei voi hyvin, niin kätilö auttaa palaamaan takaisin luonnolliseen tilaan. Mexicossa uskotaan myös, että naiset itse voi parantaa itsensä ja korjata terveyden tasapainoon (ruoalla ja itsestä huolehtimalla). "Siunattu" - ajatus on naisille tärkeä.
Angelina sanoi, että "jos annat vastuun äidille niin kaikki menee hyvin. Pitää tietää kuinka äitiä hoidetaan raskausaikana. Vastuu naiselle omasta terveydestä ja ruokavaliosta. Raskaustapaamisissa luodaan turvallinen, välittämisen ilmapiiri.". Angelina huokui luennoilla koko päivän ajan lämpöä ja rakkautta. Osaan hyvin kuvitella kuinka hänen asiakkaansa todella tulevat hoivatuksi ja kokevat olonsa turvalliseksi.
Angelina kertoi, että mexicossa ero kaupunkilaisnaisten ja "maalaisnaisten" välillä on se, että kun kaupunkilaisnaisia on testattu ja tutkittu enemmän, niin heillä on enemmän myös ongelmia. Eli siis ulkoapäin tulevat testit ym. aiheuttaa ongelmia.
Posteriorisesta tarjonnasta Angelina sanoi, että tärkeintä on äidin rentouttaminen, koska se auttaa vauvaa kääntymään. He käyttävät siinä apuna rebozoa.
Jos kohdunsuun avautumisessa jää ns. lippaa, niin siihen auttaa: arnica tee, arnica öljy + jääpalat (steriilissä hanskassa kohdunsuulle) ja rebozo.
Perätila on vain yksi variaatio normaalista. Angelinan ja hänen kollegoiden mukaan perätila synnytykset menevät hienosti! Perätilaan liittyy äidin emootiot -> lihakset jännittyy -> perätila. Perätilan kääntämiseksi heillä oli omat niksit, jotka Angelinan mukaan oli tehokkaat. Siihen liittyi mm. tequilaa (rentoutumisen avuksi), rebozoa, konttausta ja rentoutumista.
Rebozo kuuluu mexicossa oleellisena osana naisten arkea ja kätilöiden työnkuvaa. Sillä voidaan auttaa erilaisissa vaivoissa, rentouttaa, tukea kehoa, jne. Angelina sanoi, että rebozo on "extension of your hands and heart".
Viisi tärkeintä asiaa Angelinan mukaan
- Tärkeintä on, että nainen on keskiössä, rakastettu ja tuettu kätilön taholta.
- Sinun pitää auttaa naista olemaan itsensä kanssa "yhtä".
- Vauva elää jos niin on tarkoitettu. Tai kuolee jos niin on tarkoitettu.
- Kätilö toimii käsillä, blessings for the body.
- Kätilön työ on tarkkailla/lukea kehoa ja kunnioittaa sitä, intuitiivisestikin.
Perinteisessä mexicolaisessa kätilöinnissä lähdetään siitä ajatuksesta, että raskaana olevan naisen hyvinvointi ja siunattu tila on kaikki kaikessa. Jos sitä on vaalittu ja hoidettu hyvin raskausaikana, niin silloin synnytyskin menee hyvin. Jos nainen ei voi hyvin, niin kätilö auttaa palaamaan takaisin luonnolliseen tilaan. Mexicossa uskotaan myös, että naiset itse voi parantaa itsensä ja korjata terveyden tasapainoon (ruoalla ja itsestä huolehtimalla). "Siunattu" - ajatus on naisille tärkeä.
 |
| Angelinan ihanat, hoitavat kädet. Niiden kautta kulki niin mieletön energia, että luottaisin itseni Angelinan hoteisiin synnyttämään koska vain. :) |
Angelina sanoi, että "jos annat vastuun äidille niin kaikki menee hyvin. Pitää tietää kuinka äitiä hoidetaan raskausaikana. Vastuu naiselle omasta terveydestä ja ruokavaliosta. Raskaustapaamisissa luodaan turvallinen, välittämisen ilmapiiri.". Angelina huokui luennoilla koko päivän ajan lämpöä ja rakkautta. Osaan hyvin kuvitella kuinka hänen asiakkaansa todella tulevat hoivatuksi ja kokevat olonsa turvalliseksi.
Angelina kertoi, että mexicossa ero kaupunkilaisnaisten ja "maalaisnaisten" välillä on se, että kun kaupunkilaisnaisia on testattu ja tutkittu enemmän, niin heillä on enemmän myös ongelmia. Eli siis ulkoapäin tulevat testit ym. aiheuttaa ongelmia.
Posteriorisesta tarjonnasta Angelina sanoi, että tärkeintä on äidin rentouttaminen, koska se auttaa vauvaa kääntymään. He käyttävät siinä apuna rebozoa.
Jos kohdunsuun avautumisessa jää ns. lippaa, niin siihen auttaa: arnica tee, arnica öljy + jääpalat (steriilissä hanskassa kohdunsuulle) ja rebozo.
Perätila on vain yksi variaatio normaalista. Angelinan ja hänen kollegoiden mukaan perätila synnytykset menevät hienosti! Perätilaan liittyy äidin emootiot -> lihakset jännittyy -> perätila. Perätilan kääntämiseksi heillä oli omat niksit, jotka Angelinan mukaan oli tehokkaat. Siihen liittyi mm. tequilaa (rentoutumisen avuksi), rebozoa, konttausta ja rentoutumista.
Rebozo kuuluu mexicossa oleellisena osana naisten arkea ja kätilöiden työnkuvaa. Sillä voidaan auttaa erilaisissa vaivoissa, rentouttaa, tukea kehoa, jne. Angelina sanoi, että rebozo on "extension of your hands and heart".
 |
| Kivunlievitystä rebozolla... masun yläpuolelta ympäri solmuun ja rystysillä alaselän akupisteitä... |
Viisi tärkeintä asiaa Angelinan mukaan
- Tärkeintä on, että nainen on keskiössä, rakastettu ja tuettu kätilön taholta.
- Sinun pitää auttaa naista olemaan itsensä kanssa "yhtä".
- Vauva elää jos niin on tarkoitettu. Tai kuolee jos niin on tarkoitettu.
- Kätilö toimii käsillä, blessings for the body.
- Kätilön työ on tarkkailla/lukea kehoa ja kunnioittaa sitä, intuitiivisestikin.
 |
| Piia Jokela, Angelina Miranda Martinez, Terhi |
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
En voi uskoa todeksi! (muok. 13.9.2011)
Tampereella Tays:issa on kätilöt saaneet uuden ohjeistuksen lastenlääkäreiltä, jonka mukaan "vauvalle annetaan veritankkausta pitämällä vauvaa istukan alapuolella heti syntymän jälkeen". Vauvaa ei siis nosteta äidin mahan päälle ennen sitä, vaan pidetään vaunun päällä, jossa on kroonikkovaipat suojana.
Olen aiemmissakin postauksissa korostanut sitä, että juuri syntynyt vauva on PERHEEN, eikä sairaalan henkilökunnan. Kätilöillä tai lääkäreillä ei ole mitään oikeutta omia vauvaa, vaan vauva on heti annettava äidilleen hoivattavaksi. Vaikka vauva kaipaisikin virvoittelua, niin silti paras paikka vauvalle on äidin rintakehän/mahan päällä ihokontaktissa.
Niin kuin siinä aiemman postauksen linkissä oli perusteltu, niin on täysin turvallista ja vauvan edun mukaista antaa vauva suoraan äidin syliin ja antaa napanuoran sykkiä rauhassa loppuun ennen sen sulkemista. Tämä Tays:in uusi ohjeistus on täysin epäinhimillinen ja jopa vanhanaikainenkin. Se on ilahduttavaa, että siellä ollaan hoksattu istukkaveren tärkeys vauvalle, mutta ei kuitenkaan olla ymmärretty, että vauva saa sen kaiken veren myös äidin sylissä ollessaankin!
On kamalaa katsella itkevää vauvaa, vauvan kaipuisia vanhempia ja vauvan "omineita" kätilöitä ja ihmetellä mielessään, että miksi ihmeessä he eivät anna vauvaa vanhemmilleen! Vauvat on ihania ja ymmärrän kyllä sen ihastuksen kätilöiltäkin, jonka se vauva herättää, mutta silti... On kyllä todella kurjaa katsoa vierestä, kun piiiiiiiitkät sekunnit ja minuutit kuluvat, perhe odottaa vauvaa itselleen ja kätilöt vauvaa "puleeratessaan" huikkaavat vain onnitteluja perheelle.
Vaikka kyseessä on vain minuutit, eikä tunnit ja vuorokaudet, niin kuin ennen vanhaan, jolloin vauvat vietiin kokonaan äideiltä pois, niin silti se on liikaa. Tänä päivänä, kun tiedetään, että sellaiselle toiminnalle ei ole mitään perusteluja, niin miksi pitää vauvaa ja äitiä erossa toisistaan edes sen vertaa? Ne muutamat minuutit tuntuvat siinä kohtaa todella pitkiltä ja juuri ne ensi minuutit kuuluisi olla sen perheen omia minuutteja! Ei kätilön ja vauvan, vaan perheen ja vauvan.
Muutenkin sairaaloissa otetaan perheeltä pois sitä roolia mikä heillä saisi ja kuuluisi olla. Miksi kätilöt ja lastenhoitajat vaihtavat vaippaa ja mittaavat lämpöä, kun sen voisi tehdä aivan yhtä hyvin äiti tai isä? Miksi vauva ei voisi olla äidin tai isän sylissä jos otetaan verinäytteitä lapsivuodeosastolla, kun sen on todettu lievittävän vauvan kipua? Ja niinkuin Vammalassa eräs kokenut kätilö oli sanonut tutulleni: "sitä parempi vauvalle, mitä harvemmat kädet häntä koskevat" ja oli antanut äidin huolehtia pienokaisestaan.
Leijonaemo heräsi minussa puolustamaan muita äitejä ja heidän oikeuttaan omaan vauvaansa! Tays:in ohjeistuksen kaltaisille hulluuksille on tultava loppu.
****
Lisäys 11.9.2011
Uusi ohjeistus tuntui niin älyttömältä, että kysyin yhdeltä Taysin kätilöltä siitä vielä uudelleen. Hän selvitti asiaa ja kertoi, että ohjeistus on tuore. Lastenlääkärit ovat ohjeistaneet kätilöitä pitämään 5 minuuttia vauvaa istukan alapuolella veritankkauksessa. Jos synnyttää synnytysjakkaralla, saa vauvan heti syliinsä. Ohjeistus on herättänyt erinäisiä tunteita kätilöissä ja ohjeistusta on otettu käytäntöön ilmeisesti aika värikkäin "variaatioin".
Aktiivinen synnytys ry: jäsenten keskuudessa ohjeistus on herättänyt keskustelua. Yhtenä ajatuksena/ideana heräsi kirjelmän lähettäminen kaikkiin Suomen synnytyssairaaloihin. Siihen tulisi tutkittua tietoa napanuoraan ja istukkaan liittyen ja varhaisesta vuorovaikutuksesta. Lisäksi kysyttäisiin ko. sairaalan käytäntöjä ja perusteluja niille.
Olisi todella mielenkiintoista saada tietää millaisia käytäntöä Suomessa on ja erityisesti, että kuinka niitä perustellaan perheille. Nyt olisi hyvä mahdollisuus toimia, jotta tässäkin asiassa oltaisiin valtakunnallisesti vauva- ja äitimyönteisempiä.
***
Lisäys 13.9.2011
Tässä linkissä yksi legendaarisista naisista, Penny Simkin havainnollistaa tämän napanuora ja veri asian:
Olen aiemmissakin postauksissa korostanut sitä, että juuri syntynyt vauva on PERHEEN, eikä sairaalan henkilökunnan. Kätilöillä tai lääkäreillä ei ole mitään oikeutta omia vauvaa, vaan vauva on heti annettava äidilleen hoivattavaksi. Vaikka vauva kaipaisikin virvoittelua, niin silti paras paikka vauvalle on äidin rintakehän/mahan päällä ihokontaktissa.
Niin kuin siinä aiemman postauksen linkissä oli perusteltu, niin on täysin turvallista ja vauvan edun mukaista antaa vauva suoraan äidin syliin ja antaa napanuoran sykkiä rauhassa loppuun ennen sen sulkemista. Tämä Tays:in uusi ohjeistus on täysin epäinhimillinen ja jopa vanhanaikainenkin. Se on ilahduttavaa, että siellä ollaan hoksattu istukkaveren tärkeys vauvalle, mutta ei kuitenkaan olla ymmärretty, että vauva saa sen kaiken veren myös äidin sylissä ollessaankin!
On kamalaa katsella itkevää vauvaa, vauvan kaipuisia vanhempia ja vauvan "omineita" kätilöitä ja ihmetellä mielessään, että miksi ihmeessä he eivät anna vauvaa vanhemmilleen! Vauvat on ihania ja ymmärrän kyllä sen ihastuksen kätilöiltäkin, jonka se vauva herättää, mutta silti... On kyllä todella kurjaa katsoa vierestä, kun piiiiiiiitkät sekunnit ja minuutit kuluvat, perhe odottaa vauvaa itselleen ja kätilöt vauvaa "puleeratessaan" huikkaavat vain onnitteluja perheelle.
Vaikka kyseessä on vain minuutit, eikä tunnit ja vuorokaudet, niin kuin ennen vanhaan, jolloin vauvat vietiin kokonaan äideiltä pois, niin silti se on liikaa. Tänä päivänä, kun tiedetään, että sellaiselle toiminnalle ei ole mitään perusteluja, niin miksi pitää vauvaa ja äitiä erossa toisistaan edes sen vertaa? Ne muutamat minuutit tuntuvat siinä kohtaa todella pitkiltä ja juuri ne ensi minuutit kuuluisi olla sen perheen omia minuutteja! Ei kätilön ja vauvan, vaan perheen ja vauvan.
Muutenkin sairaaloissa otetaan perheeltä pois sitä roolia mikä heillä saisi ja kuuluisi olla. Miksi kätilöt ja lastenhoitajat vaihtavat vaippaa ja mittaavat lämpöä, kun sen voisi tehdä aivan yhtä hyvin äiti tai isä? Miksi vauva ei voisi olla äidin tai isän sylissä jos otetaan verinäytteitä lapsivuodeosastolla, kun sen on todettu lievittävän vauvan kipua? Ja niinkuin Vammalassa eräs kokenut kätilö oli sanonut tutulleni: "sitä parempi vauvalle, mitä harvemmat kädet häntä koskevat" ja oli antanut äidin huolehtia pienokaisestaan.
Leijonaemo heräsi minussa puolustamaan muita äitejä ja heidän oikeuttaan omaan vauvaansa! Tays:in ohjeistuksen kaltaisille hulluuksille on tultava loppu.
****
Lisäys 11.9.2011
Uusi ohjeistus tuntui niin älyttömältä, että kysyin yhdeltä Taysin kätilöltä siitä vielä uudelleen. Hän selvitti asiaa ja kertoi, että ohjeistus on tuore. Lastenlääkärit ovat ohjeistaneet kätilöitä pitämään 5 minuuttia vauvaa istukan alapuolella veritankkauksessa. Jos synnyttää synnytysjakkaralla, saa vauvan heti syliinsä. Ohjeistus on herättänyt erinäisiä tunteita kätilöissä ja ohjeistusta on otettu käytäntöön ilmeisesti aika värikkäin "variaatioin".
Aktiivinen synnytys ry: jäsenten keskuudessa ohjeistus on herättänyt keskustelua. Yhtenä ajatuksena/ideana heräsi kirjelmän lähettäminen kaikkiin Suomen synnytyssairaaloihin. Siihen tulisi tutkittua tietoa napanuoraan ja istukkaan liittyen ja varhaisesta vuorovaikutuksesta. Lisäksi kysyttäisiin ko. sairaalan käytäntöjä ja perusteluja niille.
Olisi todella mielenkiintoista saada tietää millaisia käytäntöä Suomessa on ja erityisesti, että kuinka niitä perustellaan perheille. Nyt olisi hyvä mahdollisuus toimia, jotta tässäkin asiassa oltaisiin valtakunnallisesti vauva- ja äitimyönteisempiä.
***
Lisäys 13.9.2011
Tässä linkissä yksi legendaarisista naisista, Penny Simkin havainnollistaa tämän napanuora ja veri asian:
keskiviikko 31. elokuuta 2011
Vauvan elvytys ja napanuora
Facebookin ihmeellisestä maailmasta huomasin helmen... artikkelin vastasyntyneen elvytyksestä ja napanuorasta. Se on aivan loistava ja toivoisinkin, että mahdollisimman moni kätilö ja lääkäri lukisi sen.
Artikkelissa sanotaan mm., että viivytetty napanuoran katkaisu on yhdistetty vauvan keltaisuuteen vaikka tutkimusten mukaan väitteelle ei ole perusteita, kun taas suonensisäisesti annettu oksitosiini on tutkitusti yhdistetty keltaisuuteen jo vuodesta 1974.
Kätilö Rachel Reedin kirjoittamassa artikkelissa kerrotaan, että syntymän jälkeen rauhassa sykkivä napanuora siirtää veren istukasta vauvaan ja sen vaikutuksesta auttaa vauvaa hengittämään tehokkaammin ja lisää vauvan kapasiteettia laittaa happea ympäri kehoa. Tämä verivolyymin siirto istukasta vauvan kehoon kestää useita minuutteja (kirjojen mukaan 3-7min, mutta voi kestää kauemminkin). Tämän siirtymän aikana vauva saa istukasta happea, kunnes on valmis hengittämään itse, sanotaan Reedin artikkelissa.
Liian aikaista napanuoran katkaisemista voisi siis sanoa haitalliseksi vauvalle. Erityisesti jos vauva tarvitsee lisäapua syntymän jälkeen! Lukekaa ihmeessä ko. artikkeli. Se oli todella mielenkiintoinen.
Siinä on myös videoita ja hyviä linkkejä, joihin ehdottomasti kannattaa tutustua!
PS. Artikkelin kautta ajauduin Birth Art Mandalas -Amy Swagmanin sivuille. Siellä on aivan upeita synnytysmandaloita, joita voi ihailla tai jopa ostaa. Linkki sinne löytyy tästä: http://themandalajourney.com/
Artikkelissa sanotaan mm., että viivytetty napanuoran katkaisu on yhdistetty vauvan keltaisuuteen vaikka tutkimusten mukaan väitteelle ei ole perusteita, kun taas suonensisäisesti annettu oksitosiini on tutkitusti yhdistetty keltaisuuteen jo vuodesta 1974.
Kätilö Rachel Reedin kirjoittamassa artikkelissa kerrotaan, että syntymän jälkeen rauhassa sykkivä napanuora siirtää veren istukasta vauvaan ja sen vaikutuksesta auttaa vauvaa hengittämään tehokkaammin ja lisää vauvan kapasiteettia laittaa happea ympäri kehoa. Tämä verivolyymin siirto istukasta vauvan kehoon kestää useita minuutteja (kirjojen mukaan 3-7min, mutta voi kestää kauemminkin). Tämän siirtymän aikana vauva saa istukasta happea, kunnes on valmis hengittämään itse, sanotaan Reedin artikkelissa.
Liian aikaista napanuoran katkaisemista voisi siis sanoa haitalliseksi vauvalle. Erityisesti jos vauva tarvitsee lisäapua syntymän jälkeen! Lukekaa ihmeessä ko. artikkeli. Se oli todella mielenkiintoinen.
The Placenta: essential resuscitation equipment
löytyy täältä:
http://midwifethinking.com/2010/08/26/the-placenta-essential-resuscitation-equipment/
löytyy täältä:
http://midwifethinking.com/2010/08/26/the-placenta-essential-resuscitation-equipment/
Siinä on myös videoita ja hyviä linkkejä, joihin ehdottomasti kannattaa tutustua!
PS. Artikkelin kautta ajauduin Birth Art Mandalas -Amy Swagmanin sivuille. Siellä on aivan upeita synnytysmandaloita, joita voi ihailla tai jopa ostaa. Linkki sinne löytyy tästä: http://themandalajourney.com/
torstai 17. kesäkuuta 2010
Vauvan ulos ponnistaminen on kuin auto lumipenkassa... vai miten se ny oli? ;)
Katsoin tänään boxilta pari jaksoa Vauva tulossa -ohjelmaa, joka tulee arkisin Neloselta. Se olikin ihan mielenkiintoinen sarja ja siellä oli jotain todella kivoja juttuja, joista täällä Suomessa voitaisiin ottaa oppia. Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen aivan loistava kommentti tai oikeastaan vertauskuva ponnistamisesta. Mielestäni/muistaakseni sen sanoi synnyttäjän koti-kätilö, joka oli tullut mukana sairaalaan kun kotisynnytys ei onnistunutkaan (jo synnytyksen alussa verenpaineen takia kotilo halusi siirtää perheen sairaalaan).
Synnyttäjä oli siis ponnistanut jonkin aikaa (mielestäni aika makuuasennossa, jota ei voinut minusta kutsua edes puoli-istuvaksi) ja kätilö yhden supistusten välisen tauon aikana tsemppasi synnyttäjää kertomalla jotenkin niin, että...
...ponnistaminen on kuin jumissa olevan auton ajaminen pois lumipenkasta. Mennään eteenpäin ja taakse päin ja taas eteen ja taakse. Jossain vaiheessa huomaa, että nyt ollaan lähellä sitä kohtaa kun mennään sen penkan reunan yli eikä auto menekään enää taakse päin. Siinä kohtaa ponnistaessa tulee voimakas paineen ja polton tunne.
Tuo oli siis suurinpiirtein se mitä se kätilö sanoi. Tarkemmin tai enempää en muista. Ajattelin kyllä kirjoittaa sen vielä paperille, kun se oli minusta se vertauskuva oli niin osuva. Minusta se oli hyvä siinäkin mielessä, että siinä kätilö ymmärsi sen mitä ponnistaessa tapahtuu ja kertoi sen myös synnyttäjälle. Usein kun jo aikaisessa vaiheessa ponnistamista saatetaan tuskastua juuri tuohon, että vauva menee edes takaisin. Niin ja sitten se ihan viime hetken paineen ja polton tunne ennen kuin pää syntyy, on hyvä tietää etukäteen, jotta osaisi ja uskaltaisi ponnistaa siitä huolimatta ja tavallaan sitä kohti.
Synnyttäjä oli siis ponnistanut jonkin aikaa (mielestäni aika makuuasennossa, jota ei voinut minusta kutsua edes puoli-istuvaksi) ja kätilö yhden supistusten välisen tauon aikana tsemppasi synnyttäjää kertomalla jotenkin niin, että...
...ponnistaminen on kuin jumissa olevan auton ajaminen pois lumipenkasta. Mennään eteenpäin ja taakse päin ja taas eteen ja taakse. Jossain vaiheessa huomaa, että nyt ollaan lähellä sitä kohtaa kun mennään sen penkan reunan yli eikä auto menekään enää taakse päin. Siinä kohtaa ponnistaessa tulee voimakas paineen ja polton tunne.
Tuo oli siis suurinpiirtein se mitä se kätilö sanoi. Tarkemmin tai enempää en muista. Ajattelin kyllä kirjoittaa sen vielä paperille, kun se oli minusta se vertauskuva oli niin osuva. Minusta se oli hyvä siinäkin mielessä, että siinä kätilö ymmärsi sen mitä ponnistaessa tapahtuu ja kertoi sen myös synnyttäjälle. Usein kun jo aikaisessa vaiheessa ponnistamista saatetaan tuskastua juuri tuohon, että vauva menee edes takaisin. Niin ja sitten se ihan viime hetken paineen ja polton tunne ennen kuin pää syntyy, on hyvä tietää etukäteen, jotta osaisi ja uskaltaisi ponnistaa siitä huolimatta ja tavallaan sitä kohti.
perjantai 7. toukokuuta 2010
Ruuhkia.... ja lisää ruuhkia?
Kätilöliitto on ottanut kantaa pienempien synnytysyksiköiden lakkautus puuhailuihin. Kätilöliiton mielestä synnytyssairaaloiden vähentäminen 23:sta 19:sta lisää mm. käynnistettyjen synnytysten määrää.
Olen Kätilöliiton kanssa samaa mieltä siinä, että pieniä yksiköitä ei saa lopettaa! Jo nyt monissa isoissa sairaaloissa pullistellaan synnyttäjistä ja hoidetaan heitä liukuhihnalla. Tays on tuossa minun naapurissa, joten kuulen sieltä eniten uutisia. Viimeisempänä verenpainetta nostaneena kuulin, että synnytyssalien RUUHKA osoittautuikin usean kätilön joukkokahvitteluksi kaikessa rauhassa. Pari tuntia siitä oli sitten se OIKEA RUUHKA... ja miksi. Syy oli se, että synnyttäjien oksitosiini tiputuksia oli lisätty todella tiuhaan ja aivan uskomattomia määriä kerralla, joka aiheutti lopulta sen, että moni synnyttäjä olikin sitten yhtä aikaa ponnistusvaiheessa.
Toinen asia oli se, että saleilla oli ollut kiire ja synnyttäjille oli laitettu pinnejä vauvojen päihin, jotta kiireiset kätilöt voivat seurata synnytyksen etenemistä kanslian monitorilta.
Lisäksi useiden synnyttäjien vatsasta painetaan kun he ponnistaa. Niin ei saa tehdä ja Suomi & Kreikka ovat Euroopan ainoat maat joissa se on enää kätilöillä tapana! Vatsasta painaminen aiheuttaa äidille kipeän/aran vatsan ja moninkertaisen riskin kohturepeämään.
Voi, että minua suututtaa! Ymmärrän sen tiettyyn pisteeseen asti, että on henkilökunnalla oikeasti kiire, eivät ehdi olemaan läsnä synnyttäjän luona olemassa tukena ja apuna kivun hallinnassa. Sitä en hyväksy ollenkaan, että monissa sairaaloissa jo itse kulttuuri on sellainen, ettei ole tapana olla synnyttäjän luona muuta kuin niiden tarpeellisten toimenpiteiden ajan. En myöskään hyväksy sitä, että kiireeseen vedoten (oli se sitten tosi tai ei) puututaan synnytykseen toimenpitein joita ei voi enää perua.
Aktiivinen synnytys ry suomensi ja julkaisi hiljattain ÄitiLapsi- synnytysohjelman ja siellä sanotaan muun muassa näin:
Askel 6: Vältä tai minimoi mahdollisesti haitallisia toimenpiteitä ja hoitokäytäntöjä, joiden käytölle ei ole tieteellistä perustaa normaalissa synnytyksessä. Tällaisia käytäntöjä ovat
- ihokarvojen ajelu
- peräruiske
- kalvojen irroittelu
- kalvojen puhkaisu
- lääkkeellinen käynnistäminen
- synnytyksen edistäminen
- toistuvat sisätutkimukset
- syömisen ja juomisen kieltäminen
- äidin pitäminen sängyssä
- suonensisäinen nesteytys
- jatkuva CTG
- farmakologinen kivunlievitys
- katetrointi
- selällään/litomiassa makuuttaminen
- hoitajan johtama ponnistaminen
- funduksesta painaminen
- episiotomia
- imukupin/pihtien käyttäminen ulosautossa
- sektio
- vastasyntyneen imeminen
- välitön napanuoran katkaisu
- äidin ja lapsen erottaminen
Muistakaa, että SUURIN OSA synnytyksistä on täysin normaaleja!!! Joista siis nuo yllä mainitut asiat pitäisi olla minimoitu kokonaan pois.
Jos palaan vielä siihen oksitosiini-pommitukseen, jota moni synnyttäjä saa (ainakin tuossa naapuritalossa), niin se tarkoittaa sitä, että silloin äiti on tipassa, usein supistukset kovenevat rysäyksellä niin, että se menee yli sietokyvyn jolloin tarvitsee lääkitystä. Yleensä se on sitten puudutus ja se taas tarkoittaa sitä että kalvot pitää puhkaista ellei jo ole puhkaistu, vauva on jatkuvassa CTG:ssä (käyrällä), oksitosiinia joudutaan lisäämään, ponnistusvaiheessa kätilö usein johtaa sitä ja saattaavat tosiaan painaa mahasta. Ja koska synnyttäjä on todennäköisesti puudutettu hänelle tehdään herkemmin episiotomia, joka lisää repeämisen riskiä, ja mahdollisesti joudutaan tarttumaan imukuppiin. Yksi toimenpide voi siis johtaa oikeaan lumipallo efektiin, jota ei sitten enää pysäytetäkään. Toki tuokin oli hieman kärjistetty, mutta ei siinä mielessä, että tuo on tosiasia TODELLA MONELLE synnyttäjälle juuri nyt tälläkin hetkellä.
Jo pelkkä pinnin laittaminen vauvan päähän lisää toimenpiteitä mm. niin, että jos lapsivedet ei ole aiemmin menneet, niin kalvot pitää puhkaista ja se voi yksinään aiheuttaa saman suuntaisen lumipallon kuin edellä.
Missä on se luonnollisuus ja lempeys, joka pitäisi automaattisesti kuulua jokaiseen synnytykseen?? En tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi synnyttää mahdollisimman lääkkeettömästi tms., vaan esim. sitä, että kätilöiden pitäisi tukea synnytyksen luonnollista kulkua ja kehon luontaista toimintaa synnytyksen aikana.
Synnytykset ovat nykyään monissa sairaaloissa niin liukuhihnalla hoidettuja, teknisiä ja toimenpidekeskeisiä, että synnytyskulttuurista on pian täysin hukkumassa syntymän kauneus, synnytystapahtuman luonnollisuus ja ainutkertaisuus. Synnyttäjiä ei kannusteta etsimään omaa luontaista tapaa synnyttää tai edes uskoa omaan kykyyn synnyttää. Aina vain kerrotaan ne kauhutarinat ja huonot kokemukset ja keskitytään tekniikkaan ja lääketieteellisiin juttuihin. Syntymä on kokemuksena ja tapahtumana erittäin tärkeä niin pienelle vauvalle kuin hänen perheelleen, ja se vaikuttaa todella paljon esim. äiti-lapsi suhteen muodostumiseen.
Lempeästä syntymästä vielä sen verran, että doulakollegani sanoi minusta hyvin: "täytyy muistaa, että vauvalle lempeä syntymä ei automaattisesti tarkoita, että se olisi lempeä äidille".
Synnytyskulttuurin muuttamiseksi me jokainen voidaan tehdä jotain muutakin kuin purnata asiaa itsekseen. Tässä pari esimerkkiä:
- kerro ystävillesi (erityisesti raskaana oleville) myös niistä synnytyksesi hyvistä ja voimaannuttavista asioista
- anna palautetta synnytyssairaalaasi!!
- liity Aktiivinen synnytys ry:n jäseneksi
Jääkää te parantamaan viikonlopun ajaksi synnytyskulttuuria tahoillanne ja sunnuntaina viettämään ÄITIENPÄIVÄÄ! Minä lähden Helsinkiin lisäkouluttautumaan doulan työhön. :)
Olen Kätilöliiton kanssa samaa mieltä siinä, että pieniä yksiköitä ei saa lopettaa! Jo nyt monissa isoissa sairaaloissa pullistellaan synnyttäjistä ja hoidetaan heitä liukuhihnalla. Tays on tuossa minun naapurissa, joten kuulen sieltä eniten uutisia. Viimeisempänä verenpainetta nostaneena kuulin, että synnytyssalien RUUHKA osoittautuikin usean kätilön joukkokahvitteluksi kaikessa rauhassa. Pari tuntia siitä oli sitten se OIKEA RUUHKA... ja miksi. Syy oli se, että synnyttäjien oksitosiini tiputuksia oli lisätty todella tiuhaan ja aivan uskomattomia määriä kerralla, joka aiheutti lopulta sen, että moni synnyttäjä olikin sitten yhtä aikaa ponnistusvaiheessa.
Toinen asia oli se, että saleilla oli ollut kiire ja synnyttäjille oli laitettu pinnejä vauvojen päihin, jotta kiireiset kätilöt voivat seurata synnytyksen etenemistä kanslian monitorilta.
Lisäksi useiden synnyttäjien vatsasta painetaan kun he ponnistaa. Niin ei saa tehdä ja Suomi & Kreikka ovat Euroopan ainoat maat joissa se on enää kätilöillä tapana! Vatsasta painaminen aiheuttaa äidille kipeän/aran vatsan ja moninkertaisen riskin kohturepeämään.
Voi, että minua suututtaa! Ymmärrän sen tiettyyn pisteeseen asti, että on henkilökunnalla oikeasti kiire, eivät ehdi olemaan läsnä synnyttäjän luona olemassa tukena ja apuna kivun hallinnassa. Sitä en hyväksy ollenkaan, että monissa sairaaloissa jo itse kulttuuri on sellainen, ettei ole tapana olla synnyttäjän luona muuta kuin niiden tarpeellisten toimenpiteiden ajan. En myöskään hyväksy sitä, että kiireeseen vedoten (oli se sitten tosi tai ei) puututaan synnytykseen toimenpitein joita ei voi enää perua.
Aktiivinen synnytys ry suomensi ja julkaisi hiljattain ÄitiLapsi- synnytysohjelman ja siellä sanotaan muun muassa näin:
Askel 6: Vältä tai minimoi mahdollisesti haitallisia toimenpiteitä ja hoitokäytäntöjä, joiden käytölle ei ole tieteellistä perustaa normaalissa synnytyksessä. Tällaisia käytäntöjä ovat
- ihokarvojen ajelu
- peräruiske
- kalvojen irroittelu
- kalvojen puhkaisu
- lääkkeellinen käynnistäminen
- synnytyksen edistäminen
- toistuvat sisätutkimukset
- syömisen ja juomisen kieltäminen
- äidin pitäminen sängyssä
- suonensisäinen nesteytys
- jatkuva CTG
- farmakologinen kivunlievitys
- katetrointi
- selällään/litomiassa makuuttaminen
- hoitajan johtama ponnistaminen
- funduksesta painaminen
- episiotomia
- imukupin/pihtien käyttäminen ulosautossa
- sektio
- vastasyntyneen imeminen
- välitön napanuoran katkaisu
- äidin ja lapsen erottaminen
Muistakaa, että SUURIN OSA synnytyksistä on täysin normaaleja!!! Joista siis nuo yllä mainitut asiat pitäisi olla minimoitu kokonaan pois.
Jos palaan vielä siihen oksitosiini-pommitukseen, jota moni synnyttäjä saa (ainakin tuossa naapuritalossa), niin se tarkoittaa sitä, että silloin äiti on tipassa, usein supistukset kovenevat rysäyksellä niin, että se menee yli sietokyvyn jolloin tarvitsee lääkitystä. Yleensä se on sitten puudutus ja se taas tarkoittaa sitä että kalvot pitää puhkaista ellei jo ole puhkaistu, vauva on jatkuvassa CTG:ssä (käyrällä), oksitosiinia joudutaan lisäämään, ponnistusvaiheessa kätilö usein johtaa sitä ja saattaavat tosiaan painaa mahasta. Ja koska synnyttäjä on todennäköisesti puudutettu hänelle tehdään herkemmin episiotomia, joka lisää repeämisen riskiä, ja mahdollisesti joudutaan tarttumaan imukuppiin. Yksi toimenpide voi siis johtaa oikeaan lumipallo efektiin, jota ei sitten enää pysäytetäkään. Toki tuokin oli hieman kärjistetty, mutta ei siinä mielessä, että tuo on tosiasia TODELLA MONELLE synnyttäjälle juuri nyt tälläkin hetkellä.
Jo pelkkä pinnin laittaminen vauvan päähän lisää toimenpiteitä mm. niin, että jos lapsivedet ei ole aiemmin menneet, niin kalvot pitää puhkaista ja se voi yksinään aiheuttaa saman suuntaisen lumipallon kuin edellä.
Missä on se luonnollisuus ja lempeys, joka pitäisi automaattisesti kuulua jokaiseen synnytykseen?? En tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi synnyttää mahdollisimman lääkkeettömästi tms., vaan esim. sitä, että kätilöiden pitäisi tukea synnytyksen luonnollista kulkua ja kehon luontaista toimintaa synnytyksen aikana.
Synnytykset ovat nykyään monissa sairaaloissa niin liukuhihnalla hoidettuja, teknisiä ja toimenpidekeskeisiä, että synnytyskulttuurista on pian täysin hukkumassa syntymän kauneus, synnytystapahtuman luonnollisuus ja ainutkertaisuus. Synnyttäjiä ei kannusteta etsimään omaa luontaista tapaa synnyttää tai edes uskoa omaan kykyyn synnyttää. Aina vain kerrotaan ne kauhutarinat ja huonot kokemukset ja keskitytään tekniikkaan ja lääketieteellisiin juttuihin. Syntymä on kokemuksena ja tapahtumana erittäin tärkeä niin pienelle vauvalle kuin hänen perheelleen, ja se vaikuttaa todella paljon esim. äiti-lapsi suhteen muodostumiseen.
Lempeästä syntymästä vielä sen verran, että doulakollegani sanoi minusta hyvin: "täytyy muistaa, että vauvalle lempeä syntymä ei automaattisesti tarkoita, että se olisi lempeä äidille".
Synnytyskulttuurin muuttamiseksi me jokainen voidaan tehdä jotain muutakin kuin purnata asiaa itsekseen. Tässä pari esimerkkiä:
- kerro ystävillesi (erityisesti raskaana oleville) myös niistä synnytyksesi hyvistä ja voimaannuttavista asioista
- anna palautetta synnytyssairaalaasi!!
- liity Aktiivinen synnytys ry:n jäseneksi
Jääkää te parantamaan viikonlopun ajaksi synnytyskulttuuria tahoillanne ja sunnuntaina viettämään ÄITIENPÄIVÄÄ! Minä lähden Helsinkiin lisäkouluttautumaan doulan työhön. :)
torstai 3. joulukuuta 2009
Esikoistaan odottavien valmistautuminen
Voi voi... Päivityksessä on ollut vähän hitautta, kun on joutunut laittamaan monen muun asian sen edelle. Pöh. Monta hyvää ideaakin ehti tuossa välissä unohtumaan, kun en päässyt ajoissa tänne kirjoittelemaan.
Olen usein itsekseni miettinyt ja joidenkin ystävien kanssa puhunut esikoistaan odottavien valmistautumisesta synnytykseen. Nykyään se on varmasti paljon vaihtelevampaa kuin ennen, jolloin tavallisesti esim. synnytysvalmennukset saatiin joko kunnan tai sairaanhoitopiirin tarjoamina. Nykyään valmentautuminen on entistä enemmän perheen omalla vastuulla ja osittain yksityisten valmennusten tarjoajien varassa.
Minua harmittaa se, että liian usein naiset joutuvat kokemaan syystä tai toisesta kamalan synnytyksen ja välttääkseen toisen vastaavanlaisen kokemuksen, etsivät vaihtoehtoja. Harmittaa myös se, että niihin vaihtoehtoihin tutustumiselle ei nähdä tarvetta jo ensimmäistä odottaessa. En nyt syyllistä ketään, vaan haluan herättää perheet ja synnytysalan henkilökunnan (erit. kätilöt ja terkat) miettimään asiaa.
Monet perheet saattavat lähteä synnytykseen ehkä hieman naiivistikin. Ajattelevat, että kyllä minä siitä selviän kun muutkin ovat selvinneet ja että kyllä siellä sitten sanotaan mitä pitää tehdä. Kyllä siitä varmaan selviääkin valmistautumatta, eri asia on se millainen kokemus ja muisto siitä jää loppuiäksi. Ja kyllä varmasti sairaalassa sanotaan mitä sinun pitää tehdä jos niin haluat, eri asia on onko se juuri sinulle sopiva tapa synnyttää ja toimia.
Monilla naisilla/perheillä voi olla sellainen harhakuva synnyttämisestä, että naisen kuuluu olla sängyssä hillitysti ja hiljaa, ja lopuksi sitten huohottaa, ähkiä ja huutaa vauva pihalle. Usein nämä mielikuvat ovat tulleet elokuvista ja/tai tv-ohjelmista. Näissä mielikuvissa synnyttävän naisen rooli on aika passiivinen ja nainen on objekti. Oikeasti asia pitäisi olla juuri päin vastoin.
Raskaana oleva ja synnyttävä nainen on kaiken keskipiste! Hän tuntee itsensä ja kehonsa parhaiten, hän tietää mitä tekee ja tarvitsee. Synnyttävä nainen tarvitsee yleensä ympärilleen kannustavia ja turvallisia ihmisiä, jotta pystyy luottamaan täysin omaan kehoonsa, voimaansa ja kykyynsä synnyttää. Synnyttävä nainen on aktiivinen toimija, eikä suinkaan mikään tekemisen kohde.
Taisi olla Aila Miettinen-Jaakkola, joka on sanonut, että synnyttävä nainen voi olla aktiivinen vain jos on valmistautunut synnytyksen aktiivisesti. Jos ei ole millään tavalla perehtynyt normaalin, luonnonmukaisen synnytyksen fysiologiaan ja tavallisimpiin toimenpiteisiin ym. joihin sairaalasynnytyksessä voi törmätä, niin ei nainen pysty välttämättä tekemään niitä päätöksiä ja valintoja joita mahdollisesti tarvitsisi. Esimerkiksi synnytystoivelistan tekeminen on hyvää valmistautumista synnytykseen, koska siinä tulee samalla tutustuttua ja pohdittua näitä asioita.
On tutkittu, että synnytysvalmennus vaikuttaa synnytyskokemukseen positiivisesti. Synnytysvalmennustapoja voi olla erilaisia. Niin kuin aiemmin kirjoitin, paikkakunnasta riippuen tarjolla voi olla julkisen ja yksityisen sektorin valmennuksia, jotka ovatkin monille jo tuttuja. Lisäksi voi olla vapaamuotoisempia tapoja valmentautua, kuten Aksyn teemaillat, koulutetun doulan kanssa tehtävä valmentautuminen ja esim. hypnoosivalmennukset.
Tähän loppuun laitan vielä listan Pirkko Niemelän mukaan synnytyskokemukseen vaikuttavista asioista:
- raskauden suunnitelmallisuus
- asennoituminen äitiyteen
- puolisoiden vuorovaikutussuhteen laatu
- äidin persoonallisuuteen liittyvät tekijät
- se, odottaako äiti helppoa vai vaikeaa synnytystä
- herkkyys kipuärsykkeille
- isän (/puoliso) läsnäolo synnytyksessä
- toimenpiteet ja henkilökunta synnytyksessä
- synnytys- ja perhevalmennus
((Tutkitusti myös doulat ja hypnoosi vaikuttavat positiivisella tavalla synnytyksiin. Synnytykset ovat lyhyempiä, tarvitaan vähemmän toimenpiteitä ja kokemukset ovat positiivisempia.))
Olen usein itsekseni miettinyt ja joidenkin ystävien kanssa puhunut esikoistaan odottavien valmistautumisesta synnytykseen. Nykyään se on varmasti paljon vaihtelevampaa kuin ennen, jolloin tavallisesti esim. synnytysvalmennukset saatiin joko kunnan tai sairaanhoitopiirin tarjoamina. Nykyään valmentautuminen on entistä enemmän perheen omalla vastuulla ja osittain yksityisten valmennusten tarjoajien varassa.
Minua harmittaa se, että liian usein naiset joutuvat kokemaan syystä tai toisesta kamalan synnytyksen ja välttääkseen toisen vastaavanlaisen kokemuksen, etsivät vaihtoehtoja. Harmittaa myös se, että niihin vaihtoehtoihin tutustumiselle ei nähdä tarvetta jo ensimmäistä odottaessa. En nyt syyllistä ketään, vaan haluan herättää perheet ja synnytysalan henkilökunnan (erit. kätilöt ja terkat) miettimään asiaa.
Monet perheet saattavat lähteä synnytykseen ehkä hieman naiivistikin. Ajattelevat, että kyllä minä siitä selviän kun muutkin ovat selvinneet ja että kyllä siellä sitten sanotaan mitä pitää tehdä. Kyllä siitä varmaan selviääkin valmistautumatta, eri asia on se millainen kokemus ja muisto siitä jää loppuiäksi. Ja kyllä varmasti sairaalassa sanotaan mitä sinun pitää tehdä jos niin haluat, eri asia on onko se juuri sinulle sopiva tapa synnyttää ja toimia.
Monilla naisilla/perheillä voi olla sellainen harhakuva synnyttämisestä, että naisen kuuluu olla sängyssä hillitysti ja hiljaa, ja lopuksi sitten huohottaa, ähkiä ja huutaa vauva pihalle. Usein nämä mielikuvat ovat tulleet elokuvista ja/tai tv-ohjelmista. Näissä mielikuvissa synnyttävän naisen rooli on aika passiivinen ja nainen on objekti. Oikeasti asia pitäisi olla juuri päin vastoin.
Raskaana oleva ja synnyttävä nainen on kaiken keskipiste! Hän tuntee itsensä ja kehonsa parhaiten, hän tietää mitä tekee ja tarvitsee. Synnyttävä nainen tarvitsee yleensä ympärilleen kannustavia ja turvallisia ihmisiä, jotta pystyy luottamaan täysin omaan kehoonsa, voimaansa ja kykyynsä synnyttää. Synnyttävä nainen on aktiivinen toimija, eikä suinkaan mikään tekemisen kohde.
Taisi olla Aila Miettinen-Jaakkola, joka on sanonut, että synnyttävä nainen voi olla aktiivinen vain jos on valmistautunut synnytyksen aktiivisesti. Jos ei ole millään tavalla perehtynyt normaalin, luonnonmukaisen synnytyksen fysiologiaan ja tavallisimpiin toimenpiteisiin ym. joihin sairaalasynnytyksessä voi törmätä, niin ei nainen pysty välttämättä tekemään niitä päätöksiä ja valintoja joita mahdollisesti tarvitsisi. Esimerkiksi synnytystoivelistan tekeminen on hyvää valmistautumista synnytykseen, koska siinä tulee samalla tutustuttua ja pohdittua näitä asioita.
On tutkittu, että synnytysvalmennus vaikuttaa synnytyskokemukseen positiivisesti. Synnytysvalmennustapoja voi olla erilaisia. Niin kuin aiemmin kirjoitin, paikkakunnasta riippuen tarjolla voi olla julkisen ja yksityisen sektorin valmennuksia, jotka ovatkin monille jo tuttuja. Lisäksi voi olla vapaamuotoisempia tapoja valmentautua, kuten Aksyn teemaillat, koulutetun doulan kanssa tehtävä valmentautuminen ja esim. hypnoosivalmennukset.
Tähän loppuun laitan vielä listan Pirkko Niemelän mukaan synnytyskokemukseen vaikuttavista asioista:
- raskauden suunnitelmallisuus
- asennoituminen äitiyteen
- puolisoiden vuorovaikutussuhteen laatu
- äidin persoonallisuuteen liittyvät tekijät
- se, odottaako äiti helppoa vai vaikeaa synnytystä
- herkkyys kipuärsykkeille
- isän (/puoliso) läsnäolo synnytyksessä
- toimenpiteet ja henkilökunta synnytyksessä
- synnytys- ja perhevalmennus
((Tutkitusti myös doulat ja hypnoosi vaikuttavat positiivisella tavalla synnytyksiin. Synnytykset ovat lyhyempiä, tarvitaan vähemmän toimenpiteitä ja kokemukset ovat positiivisempia.))
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Ihanaa palautetta!
Tapasin tänään MUKSUT-messutapahtumassa yhden äidin, joka oli käynyt tässä syksyn aikana yhdessä Napapiirillä olleessa Synnytys-teemaillassa. Messuilla ollessa hän oli jo synnyttänyt ja kertoi kokemuksestaan. Oli aivan mahtavaa kuulla, että teemaillassa käynnistä oli ollut hänelle apua! Hän lainasi samalla sieltä myös Michel Odentin kirjan Luonnonmukainen synnytys, joka oli myös auttanut häntä kohottamaan itseluottamustaan ja saavuttamaan toivomansa synnytyskokemuksen.
Surullista oli kuitenkin kuulla, että edelleen (aina ja yhä uudelleen) löytyy kätilöitä jotka koittavat "kammeta" synnyttäjää sänkyyn ja yrittävät saada synnyttäjää synnyttämään selällään maaten, koska se on hänen (kätilön) mielestään paras tapa synnyttää. :/
Voi että sentään. Alkaa taas verenpaine nousta, kun mietin näitä asioita. En vaan voi ymmärtää miksi ei
a) luoteta synnyttäjän omaan kehoon ja vaistoon, ja kykyyn synnyttää? Meidät naisethan on sentään luotu synnyttämään.
b) miksi joillain kätilöillä on niin vahva tarve pyrkiä hallita, kontrolloida ja päsmäröidä tilanteessa, jossa se kaikki kuuluisi synnyttävälle naiselle? On surullista, että kätilön oman epävarmuuden ja pelon takia monet äidit kokevat tulleensa synnyttäjänä yliajetuksi, nöyryytetyksi, ym.
Palaan vielä tuohon messuilla saamaani palautteeseen. Oli tosiaan todella mukava kuulla, että joku on saanut niin paljon konkreettista apua omaan synnytykseensä ja siihen valmistautumiseen meidän teemaillasta. Se antaa intoa ja energiaa jatkaa vapaaehtoistyötä synnytysasioiden äärellä. :)
Surullista oli kuitenkin kuulla, että edelleen (aina ja yhä uudelleen) löytyy kätilöitä jotka koittavat "kammeta" synnyttäjää sänkyyn ja yrittävät saada synnyttäjää synnyttämään selällään maaten, koska se on hänen (kätilön) mielestään paras tapa synnyttää. :/
Voi että sentään. Alkaa taas verenpaine nousta, kun mietin näitä asioita. En vaan voi ymmärtää miksi ei
a) luoteta synnyttäjän omaan kehoon ja vaistoon, ja kykyyn synnyttää? Meidät naisethan on sentään luotu synnyttämään.
b) miksi joillain kätilöillä on niin vahva tarve pyrkiä hallita, kontrolloida ja päsmäröidä tilanteessa, jossa se kaikki kuuluisi synnyttävälle naiselle? On surullista, että kätilön oman epävarmuuden ja pelon takia monet äidit kokevat tulleensa synnyttäjänä yliajetuksi, nöyryytetyksi, ym.
Palaan vielä tuohon messuilla saamaani palautteeseen. Oli tosiaan todella mukava kuulla, että joku on saanut niin paljon konkreettista apua omaan synnytykseensä ja siihen valmistautumiseen meidän teemaillasta. Se antaa intoa ja energiaa jatkaa vapaaehtoistyötä synnytysasioiden äärellä. :)
torstai 6. elokuuta 2009
Asenne huolestuttaa
Nyt en tässä kohtaa voi juuri puhua muusta kuin Pirkanmaan seudusta, koska en muun Suomen sairaaloiden tai kätilökoulujen tilannetta kovin hyvin tiedä, mutta... *syvä huokaus* minua huolestuttaa todella nykyisten ja erityisesti tulevien kätilöiden asenne synnyttäjää kohtaan. Tässä kohtaa haluan vapauttaa kaikki ihanat, empaattiset ja synnyttäjää kunnioittavat lempeää hoitotyötä tekevät kätilöt, ennen kuin jaan nuhteet.
Olen viime aikoina kuullut ja lukenut tutuilta ja tuntemattomilta synnyttäjiltä ja kätilöiltä, kokemuksia ja viestejä siitä kuinka huonosti synnyttäjiä ja heidän tukihenkilöitä kohdellaan. Synnyttävän perheen toiveita pilkataan ja heidän synnytykseen valmistautumiselle naureskellaan. Oma ennakkoasenne ja välinpitämättömyys synnyttävän perheen kokemuksen ainutlaatuisuutta kohtaan on pyöristyttävää.
Asenne-ongelman yksi pahimmista on melkeimpä "tehdään näin, koska meillä on aina tehty näin"-asenne, koska se ei mahdollista parempaa ja raikastavaa uudistusta, jota monesti kaivattaisiin. Ed. mainittu asenne ihmetyttää myös senkin takia, että hoitotyönhän pitäisi perustua tutkittuun tietoon ja synnytysten kohdalla asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin, eikä vanhoihin tapoihin joista ei vain haluta luopua.
Tämän saman asenne huolen voisin kyllä kohdistaa myös neuvoloiden suuntaan. Synnytyspeloista kärsivät naiset jäävät oman onnensa nojaan ja pahimmillaan neuvola-työntekijä jopa väheksyy naisen pelkoja ja mitätöi ne. Synnytyksiin valmistautuminen neuvoloiden osalta on minimaalista, vaikka sen ei tarvitsisi olla sen kummempaa välttämättä kuin keskustella pitkin raskautta synnytykseen liittyvistä mietteistä, toiveista ja peloista.
Usein (sairaaloissa ja neuvoloissa) vedotaan siihen, että resursseja on vähennetty, on kiire, henkilökuntaa vähän ja se vaihtuu tiuhaan. Ne ovat ihan todellisia ongelmia, joihin pitää kaikkien pyrkiä saamaan muutosta - niin henkilökunnan kuin asiakkaidenkin, mutta ne eivät silti oikeuta tai ole syynä siihen että odottavaa naista ja synnyttävää perhettä voisi kohdella niin rumasti kuin usein on saatettu kohdella.
Asenne ja hoito-/synnytyskulttuuri asioissa opiskelijoiden ohjaaminen ja opettaminen on tärkeässä roolissa. Heistähän tulee meille seuraavia kätilöitä ja terveydenhoitajia. Minusta on todella huolestuttavaa, että jo opiskeluaikana osa opiskelijoista oppii asenteen joka on kaikkea muuta kuin sellainen jollaista raskaana oleva, juuri synnyttänyt tai pienen vauvan vanhempi kaipaa tai tarvitsee. Jo ihan peruskohteliaisuus ja käytöstavat on joillain hukassa.
Usein puhutaan esimerkiksi synnyttäjän asenteesta synnytyksessä ja siitä, että on hänestä kiinni miten synnytys menee jne. Se on kyllä osaltaan totta, mutta täytyy muistaa, että kyllä kätilönkin asenne täytyy olla kohdallaan, jotta voi tehdä kätilön työtä niin hyvin kuin synnyttävä perhe ansaitsee!
Minulla on sellainen tuntuma, että tämä sama asia on nähtävissä koko Suomessa. Asenne-ongelman laajuus voi toki vaihdella ja on varmasti paljon hyviä synnytysyksikköjä ja neuvoloita, joissa tunnelma, asenne ja asiakkaan kohtaaminen on kohdallaan. Toivoisin, että ed. mainitut hyvät asiat leviäisivät myös niihin joissa ihan vastaavalla tasolla ei olla, ja että henkilökunta hellittäisi vähän vallan kahvasta ja keskittyisi enemmän ja aidosti asiakkaisiinsa.
Voimia ja rohkeutta kaikille kätilöille ja terveydenhoitajille, jotka jaksavat tehdä töitä perhelähtöisempään suuntaan!
Olen viime aikoina kuullut ja lukenut tutuilta ja tuntemattomilta synnyttäjiltä ja kätilöiltä, kokemuksia ja viestejä siitä kuinka huonosti synnyttäjiä ja heidän tukihenkilöitä kohdellaan. Synnyttävän perheen toiveita pilkataan ja heidän synnytykseen valmistautumiselle naureskellaan. Oma ennakkoasenne ja välinpitämättömyys synnyttävän perheen kokemuksen ainutlaatuisuutta kohtaan on pyöristyttävää.
Asenne-ongelman yksi pahimmista on melkeimpä "tehdään näin, koska meillä on aina tehty näin"-asenne, koska se ei mahdollista parempaa ja raikastavaa uudistusta, jota monesti kaivattaisiin. Ed. mainittu asenne ihmetyttää myös senkin takia, että hoitotyönhän pitäisi perustua tutkittuun tietoon ja synnytysten kohdalla asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin, eikä vanhoihin tapoihin joista ei vain haluta luopua.
Tämän saman asenne huolen voisin kyllä kohdistaa myös neuvoloiden suuntaan. Synnytyspeloista kärsivät naiset jäävät oman onnensa nojaan ja pahimmillaan neuvola-työntekijä jopa väheksyy naisen pelkoja ja mitätöi ne. Synnytyksiin valmistautuminen neuvoloiden osalta on minimaalista, vaikka sen ei tarvitsisi olla sen kummempaa välttämättä kuin keskustella pitkin raskautta synnytykseen liittyvistä mietteistä, toiveista ja peloista.
Usein (sairaaloissa ja neuvoloissa) vedotaan siihen, että resursseja on vähennetty, on kiire, henkilökuntaa vähän ja se vaihtuu tiuhaan. Ne ovat ihan todellisia ongelmia, joihin pitää kaikkien pyrkiä saamaan muutosta - niin henkilökunnan kuin asiakkaidenkin, mutta ne eivät silti oikeuta tai ole syynä siihen että odottavaa naista ja synnyttävää perhettä voisi kohdella niin rumasti kuin usein on saatettu kohdella.
Asenne ja hoito-/synnytyskulttuuri asioissa opiskelijoiden ohjaaminen ja opettaminen on tärkeässä roolissa. Heistähän tulee meille seuraavia kätilöitä ja terveydenhoitajia. Minusta on todella huolestuttavaa, että jo opiskeluaikana osa opiskelijoista oppii asenteen joka on kaikkea muuta kuin sellainen jollaista raskaana oleva, juuri synnyttänyt tai pienen vauvan vanhempi kaipaa tai tarvitsee. Jo ihan peruskohteliaisuus ja käytöstavat on joillain hukassa.
Usein puhutaan esimerkiksi synnyttäjän asenteesta synnytyksessä ja siitä, että on hänestä kiinni miten synnytys menee jne. Se on kyllä osaltaan totta, mutta täytyy muistaa, että kyllä kätilönkin asenne täytyy olla kohdallaan, jotta voi tehdä kätilön työtä niin hyvin kuin synnyttävä perhe ansaitsee!
Minulla on sellainen tuntuma, että tämä sama asia on nähtävissä koko Suomessa. Asenne-ongelman laajuus voi toki vaihdella ja on varmasti paljon hyviä synnytysyksikköjä ja neuvoloita, joissa tunnelma, asenne ja asiakkaan kohtaaminen on kohdallaan. Toivoisin, että ed. mainitut hyvät asiat leviäisivät myös niihin joissa ihan vastaavalla tasolla ei olla, ja että henkilökunta hellittäisi vähän vallan kahvasta ja keskittyisi enemmän ja aidosti asiakkaisiinsa.
Voimia ja rohkeutta kaikille kätilöille ja terveydenhoitajille, jotka jaksavat tehdä töitä perhelähtöisempään suuntaan!
tiistai 5. toukokuuta 2009
Haaste kätilöille
Olen usein itsekseni miettinyt ja myös muiden kanssa keskustellut siitä miksi äideillä on usein tunne, että synnyttämään täytyy mennä valmiina PITÄMÄÄN PUOLIAAN. Syitä on varmasti paljon. Esim.
- valta synnytyksessä on siirtynyt sairaaloille ja kätilöille synnyttäjän sijaan
- synnytysten hoito vaihtelee paljon eri kätilöiden ja myös sairaaloiden kesken
- monilla synnyttäjillä on kokemus siitä ettei hänen toiveitaan ole kuunneltu tai hänet on dissattu synnytyksen aikana
jne..
Mielestäni synnytyskulttuurin pitäisi olla sellainen, että synnyttäjä on oikeasti ja aidosti pääroolissa ja aktiivisena synnyttäjänä. Hän tietää parhaiten oman kroppansa, kipunsa ja tapansa synnyttää kunhan hänelle annetaan siihen mahdollisuus ja rohkaistaan siihen. Ammattitaitoinen kätilö osaakin toimia näin ja antaa äidille tilaa synnyttää ilman turhia puuttumisia.
Haluaisinkin nyt kansainvälisen kätilöiden päivän kunniaksi haastaa kaikki kätilöt laajentamaan ammattitaitoaan ja avartamaan kätilötyötään entistä perhe- ja synnyttäjälähtöisemmäksi ja luonnonmukaisemmaksi. Heitä vanhat rutiinisi syrjään ja kokeile uusia tapoja suhtautua synnyttäjään ja uudenlaista näkökulmaa synnytyksessä auttamiseen.
Synnyttäjiäkin usein kehotetaan menemään synnyttämään avoimin mielin. Minäpä kehoitan nyt hyvässä hengessä kaikkia kätilöitä hoitamaan synnytyksiä avoimin mielin! Saman haasteen lähetän myös muille synnytyshenkilökunnan jäsenille.
- valta synnytyksessä on siirtynyt sairaaloille ja kätilöille synnyttäjän sijaan
- synnytysten hoito vaihtelee paljon eri kätilöiden ja myös sairaaloiden kesken
- monilla synnyttäjillä on kokemus siitä ettei hänen toiveitaan ole kuunneltu tai hänet on dissattu synnytyksen aikana
jne..
Mielestäni synnytyskulttuurin pitäisi olla sellainen, että synnyttäjä on oikeasti ja aidosti pääroolissa ja aktiivisena synnyttäjänä. Hän tietää parhaiten oman kroppansa, kipunsa ja tapansa synnyttää kunhan hänelle annetaan siihen mahdollisuus ja rohkaistaan siihen. Ammattitaitoinen kätilö osaakin toimia näin ja antaa äidille tilaa synnyttää ilman turhia puuttumisia.
Haluaisinkin nyt kansainvälisen kätilöiden päivän kunniaksi haastaa kaikki kätilöt laajentamaan ammattitaitoaan ja avartamaan kätilötyötään entistä perhe- ja synnyttäjälähtöisemmäksi ja luonnonmukaisemmaksi. Heitä vanhat rutiinisi syrjään ja kokeile uusia tapoja suhtautua synnyttäjään ja uudenlaista näkökulmaa synnytyksessä auttamiseen.
Synnyttäjiäkin usein kehotetaan menemään synnyttämään avoimin mielin. Minäpä kehoitan nyt hyvässä hengessä kaikkia kätilöitä hoitamaan synnytyksiä avoimin mielin! Saman haasteen lähetän myös muille synnytyshenkilökunnan jäsenille.
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Vallankäyttöä synnytyssalissa...
Kun muistelen omia ja kuuntelen muiden synnytyskokemuksia, herää kysymys kenellä on valta synnytyssalissa? Usein se on äitien mielestä kätilöllä, vaikka kuitenkin tietävät, että se pitäisi olla synnyttäjällä itsellään! Perustelu tuohon miksi monet äidit kokee vallan olevan kätilöllä liittyy äitien puheiden perusteella siihen, että usein synnytyssairaala/-sali koetaan vahvasti toisen työpaikkana. Että mennään toisen työhuoneeseen!
Minun mielestä ns. valta pitäisi ja PITÄÄ olla äidillä - synnyttäjällä! Hänen kehostaan siinä on kyse. Hän siinä synnyttää. Ei kätilö, ei lääkäri, ei kukaan muu - vaan SYNNYTTÄJÄ ITSE! Ymmärrän toki sen, että kätilö ottaa ohjat käsiin jos tulee esim. vauvan tai äidin hyvinvointia ja terveyttä uhkaava hätätilanne, joka vaatii puuttumista. Normaalitilanteessa en taas ymmärrä sitä, että kätilö ottaa vallan itselleen ja samalla näin mm. ohittaa ja mitätöi synnyttäjän.
Monille äideille on jäänyt synnytyksestä huono kokemus sen takia, että kätilö ei ole huomioinut äitiä... hänen toiveitaan, sanojaan, tuntemuksia, jne. Tämä on juuri sitä vallankäyttöä mitä tässä tarkoitan. "Minä olen kätilö, minä tiedän parhaiten!" - EI! Juuri EI NÄIN! Se pitää olla juuri päin vastoin. "MINÄ TIEDÄN, MINÄ SYNNYTÄN!" Synnyttäjä ei ole sairas, eikä synnytys ole sairaus. Synnytys on luonnollinen tapahtuma, johon naisen keho on luotu.
Tässä kohtaa taas sanon, että ymmärrän riskisynnytykset ym., mutta ei silti synnyttäjältä saa omia hänen synnytystä pois. Usein esimerkiksi tosi-tv synnytyksissä huomaa hyvin kätilön vallankäytön - omitaan synnytys itselle! Päätetään äidin puolesta asioita, tavallaan omitaan vauvan syntymä kätilön omaksi saavutukseksi, näytetään synnyttäjälle ns. "kaapin paikka" heti synnytysvastaanotossa, jne.. Tämä tapahtuu hyvin vaivihkaa, ehkä jopa kätilöiltäkin huomaamatta. En kuitenkaan tarkoita (eikä ole tarkoitus yleistää), että kätilöt olisivat vallanhaluisia päällepäsmäreitä tms.!
Yhtenä pienenä esimerkkinä vallan osoittamisesta voisi olla se, että saatetaan vaihdattaa kaikki synnyttäjät sairaalavaatteisiin heti SVO:lle saapumisen jälkeen. Asia usein esitetään niin ettei vaihtoehtoja ole, vaikka todellisuudessa äiti voisi aivan hyvin olla halutessaan omissa vaatteissaan vaikka koko synnytyksen ajan!
Itse olin Annin synnytyksen ajan kotona miehen vanhoissa pitkissä kalsareissa ja vanhassa tutussa topissa. Sairaalamatkalle vaihdoin mukavat ja rennot vaatteet, joissa oli hyvä olla. Sairaalassa ollessa olin niissä niin pitkään, että riisuin ne vasta ennen ammeeseen menoa! Ja ammeesta tulin pois vasta vauva kainalossa... :) Viime Aksyn ryhmässä eräs nainen kertoi, että yhdessä maassa (en enää muista missä) on tapana ostaa aina synnytykseen uusi yöpaita päälle! Se otetaan paketistakin ensimmäistä kertaa vasta kun ollaan menossa synnyttämään/ ollaan synnyttämässä. :)
Voimaannuttavassa synnytyksessä olosuhteet ovat sellaiset ettei valtaa viedä synnyttäjältä pois! Kätilö antaa synnyttäjän synnyttää omalla tavallaan, kuuntelee synnyttäjää ja on tuntosarvet pystyssä, on läsnä ja tukee - ei suorita liukuhihnalla tai määräile! Olosuhteet voimaannuttavassa synnytyksessä on myös siinä mielessä positiiviset, että kätilön työyhteisön yhteinen linja ja toimintatapa on synnyttäjän aktiivisuutta ja turvallisuuden tunnetta lisäävä. Esim. ihan vaikka se juuri, että saa halutessaan pitää omia vaatteita.
Voimaannuttavassa synnytyksessä äidillä on tunne, että hän itse synnyttää ja hänen kehonsa pystyy siihen (hetkittäin voi tulla tunne ettei pysty/jaksa, mutta se menee kyllä ohi). Synnyttäjällä on myös sellainen olo, että hän on aktiivinen synnyttäjä, eikä passiivinen suorittaja! Myös hyvän ja asiansa osaavan tukihenkilön/doulan rooli voi olla merkittävä. He voivat pitää herkässä tilassa olevan synnyttäjän puolia ja hänen toiveistaan kiinni!
Jotta synnytyskulttuuria saataisiin muutettua enemmän perhelähtöiseksi (tarkoitan tässä kohtaa vallan siirtoa kätilöiltä takaisin synnyttävälle perheelle), täytyy myös vallankäyttöasiasta puhua niin perheiden ja synnyttäjien kuin henkilökunnankin keskuudessa!
Minun mielestä ns. valta pitäisi ja PITÄÄ olla äidillä - synnyttäjällä! Hänen kehostaan siinä on kyse. Hän siinä synnyttää. Ei kätilö, ei lääkäri, ei kukaan muu - vaan SYNNYTTÄJÄ ITSE! Ymmärrän toki sen, että kätilö ottaa ohjat käsiin jos tulee esim. vauvan tai äidin hyvinvointia ja terveyttä uhkaava hätätilanne, joka vaatii puuttumista. Normaalitilanteessa en taas ymmärrä sitä, että kätilö ottaa vallan itselleen ja samalla näin mm. ohittaa ja mitätöi synnyttäjän.
Monille äideille on jäänyt synnytyksestä huono kokemus sen takia, että kätilö ei ole huomioinut äitiä... hänen toiveitaan, sanojaan, tuntemuksia, jne. Tämä on juuri sitä vallankäyttöä mitä tässä tarkoitan. "Minä olen kätilö, minä tiedän parhaiten!" - EI! Juuri EI NÄIN! Se pitää olla juuri päin vastoin. "MINÄ TIEDÄN, MINÄ SYNNYTÄN!" Synnyttäjä ei ole sairas, eikä synnytys ole sairaus. Synnytys on luonnollinen tapahtuma, johon naisen keho on luotu.
Tässä kohtaa taas sanon, että ymmärrän riskisynnytykset ym., mutta ei silti synnyttäjältä saa omia hänen synnytystä pois. Usein esimerkiksi tosi-tv synnytyksissä huomaa hyvin kätilön vallankäytön - omitaan synnytys itselle! Päätetään äidin puolesta asioita, tavallaan omitaan vauvan syntymä kätilön omaksi saavutukseksi, näytetään synnyttäjälle ns. "kaapin paikka" heti synnytysvastaanotossa, jne.. Tämä tapahtuu hyvin vaivihkaa, ehkä jopa kätilöiltäkin huomaamatta. En kuitenkaan tarkoita (eikä ole tarkoitus yleistää), että kätilöt olisivat vallanhaluisia päällepäsmäreitä tms.!
Yhtenä pienenä esimerkkinä vallan osoittamisesta voisi olla se, että saatetaan vaihdattaa kaikki synnyttäjät sairaalavaatteisiin heti SVO:lle saapumisen jälkeen. Asia usein esitetään niin ettei vaihtoehtoja ole, vaikka todellisuudessa äiti voisi aivan hyvin olla halutessaan omissa vaatteissaan vaikka koko synnytyksen ajan!
Itse olin Annin synnytyksen ajan kotona miehen vanhoissa pitkissä kalsareissa ja vanhassa tutussa topissa. Sairaalamatkalle vaihdoin mukavat ja rennot vaatteet, joissa oli hyvä olla. Sairaalassa ollessa olin niissä niin pitkään, että riisuin ne vasta ennen ammeeseen menoa! Ja ammeesta tulin pois vasta vauva kainalossa... :) Viime Aksyn ryhmässä eräs nainen kertoi, että yhdessä maassa (en enää muista missä) on tapana ostaa aina synnytykseen uusi yöpaita päälle! Se otetaan paketistakin ensimmäistä kertaa vasta kun ollaan menossa synnyttämään/ ollaan synnyttämässä. :)
Voimaannuttavassa synnytyksessä olosuhteet ovat sellaiset ettei valtaa viedä synnyttäjältä pois! Kätilö antaa synnyttäjän synnyttää omalla tavallaan, kuuntelee synnyttäjää ja on tuntosarvet pystyssä, on läsnä ja tukee - ei suorita liukuhihnalla tai määräile! Olosuhteet voimaannuttavassa synnytyksessä on myös siinä mielessä positiiviset, että kätilön työyhteisön yhteinen linja ja toimintatapa on synnyttäjän aktiivisuutta ja turvallisuuden tunnetta lisäävä. Esim. ihan vaikka se juuri, että saa halutessaan pitää omia vaatteita.
Voimaannuttavassa synnytyksessä äidillä on tunne, että hän itse synnyttää ja hänen kehonsa pystyy siihen (hetkittäin voi tulla tunne ettei pysty/jaksa, mutta se menee kyllä ohi). Synnyttäjällä on myös sellainen olo, että hän on aktiivinen synnyttäjä, eikä passiivinen suorittaja! Myös hyvän ja asiansa osaavan tukihenkilön/doulan rooli voi olla merkittävä. He voivat pitää herkässä tilassa olevan synnyttäjän puolia ja hänen toiveistaan kiinni!
Jotta synnytyskulttuuria saataisiin muutettua enemmän perhelähtöiseksi (tarkoitan tässä kohtaa vallan siirtoa kätilöiltä takaisin synnyttävälle perheelle), täytyy myös vallankäyttöasiasta puhua niin perheiden ja synnyttäjien kuin henkilökunnankin keskuudessa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)