Kirja: The Mama Bamba Way

Joku aika sitten siivosin synnytyskirjakaappiani ja laitoin monta kirjaa kiertoon. Todelliset helmet jätin kaappiin ja yksi niistä on The Mama Bamba Way, johon tutustuin ensimmäisen kerran Saksassa Midwifery Todayn konfrenssissa. Kirjan on kirjoittanut Robyn Sheldon ja se todella vie mennessään. Kirja on visuaalisesti kaunis ja sisällöltään voimaannuttava! Suosittelen lämpimästi.

Tiedän, että monelta äidiltä ja kätilöltä jää kirja lukematta, koska se on englanniksi. Siksi halusin kirjoittaa siitä tähän jotain sattumalta valitsemiani lempikohtia, vaikka olenkin surkea kääntäjä. Luulen kuitenkin, että saan kuitenkin välitettyä niiden viestin suomeksi. Ehkä vähän puujalkaisena, mutta kuitenkin. :)

"Synnytyksen rakastaminen on samansuuntainen kokemus kuin rakastaa elämää. Me emme voi kokea rakkauden ja naurun täyteistä synnytystä syleilemättä sitä kokonaisuudessaan. Kivun syleilemisen idea ja synnytyksen intensiteetti voi tuntua alkuun pelottavalta ja hölmöltä, mutta koko sydämestään sukeltaminen kokemukseen muuttaa sen. Synnytyksessä jokaisen kivuliaan tuntemuksen tullessa sen tervehtiminen sisältää mahdollisuuden muuttaa kokemus.

Fysiologisen, psykologisen, älyllisen ja henkisen lähestymistapojen keskinäinen riippuvuus elämään ilmentyy selvästi syntymässä ja kuolemassa. Nämä siirtymävaiheet ilmentää intensiteetin mikä, syleillessä, muuttaa meitä ja maailmaa ympärillämme. Synnytyksestä voi tulla ekstaattinen ja miellyttävä silloin kun rakastamme sitä. Kuolema myös läheltä sisältää mahdollisuuden parantaa valtavia emotionaalisia haavoja niin kuolevassa kuin surevassakin."

"Ainoa työväline jonka tarvitsemme elämän, syntymän ja kuoleman syleilemiseen on luottaa kehon luontaiseen kykyyn rakastaa. Kätilönä tiedän kehon uskomattoman kyvyn synnyttää luonnollisesti ja antautumisen synnytysprosessille kuin eläin. Omista synnytyskokemuksistani tiesin eron supistuskipujen vastaan taistelemisen tai avoinna pysymisen epätavallisella omasta kehosta tulevalla voimalla jokaisen synnytysaallon mennessä minun läpi. Taistelu kipua vastaan aiheutti pelon, pahoinvoinnin ja kidutuksen aaltoja. Prosessille avoinna pysyminen ei ollut fysikaalisesti vähemmän intensiivistä. Mutta kokemus oli aivan toinen."

                                        ~~~~~

"Vauvat tuntevat enemmän kuin me tietoisesti tiedostamme ja synnytys psykologia tukee hypoteesia, että vauva on viisas ja sensitiivinen. Monet perinatalogiset psykologit myöntävät, että synnytys voi vaikuttaa vauvan asenteeseen elämää kohtaan joko positiivisesti tai negatiivisesti."

"Olemalla täysin läsnä synnytyksessä on tärkein lahja jonka voimme antaa lapsillemme - jos emme pelkää synnytystä, heillä ei ole tarvetta pelätä elämää; me suomme heille kyvyn upottaa itsensä täysin sen ihmeisiin ja rikkauteen."

                                         ~~~~~

"Kontrolli ja vastustus muodostaa pelkoa ja kipua synnytykseen, mikä johtaa lisäkontrollin tarpeeseen ja aiheuttaa lisää vastustusta ja suuren halun paeta tuntemusten kokemista."

"Häiritsemättömien synnytysten aikana vajoamme transsimaiseen tilaan synnytyksen loppua kohti. Voimme tarvittaessa kuulla mitä kehomme ulkopuolella tapahtuu ja vastata kysymyksiin, mutta ulkopuolinen maailma tuntuu siirtyneen kauas, ja olemme syvästi uponneita alkukantaiseen synnytyspaikkaan minne luomme omat äänet ja meidän oman maailman.
...
Paljon meidän synnytyspelosta saattaa polveutua haluttomuudesta mennä näihin pimeisiin tuntemattomiin paikkoihin. Tanssi ja täysin rakastettuna olemisen intiimiys synnytyksessä luo tarpeellisen tuen antautumiselle ja irti päästämiselle synnytyksessä."

"On olemassa symbolisia viestejä koneissa, henkilökunnan asenteessa, synnytyslääkärin äänessä ja kysymyksiin antamissa vastauksissa, jotka viestittää meidän tarvitsevan kaiken mahdollisen avun joka on saatavilla koska meidän synnyttävä kehomme on suunniteltu viallisiksi. Luottamuksen puuttuessa ja pelon ympäröidessä synnytystä kehoillemme on vaikeaa olla noudattamatta näitä odotuksia, ja monet meistä kokee melkein helpoitusta antaessa kehomme asiantuntijoiden käsiin, täten vahvistaen ´ei riittävän hyvä´-tunnetta meidän valmiiksi epävarmassa itsetunnossa."

"Synnytyksessä vauvat ilmeisesti kokevat tuntemuksen ahtautumisesta kehoonsa, mikä tuntuu painavalta, kömpelöltä, melko sopimattomalta ja erittäin rajoittavalta. Samanaikaisesti heidän pieni vartalonsa voi tuntua myös ihmeelliseltä, uudelta ja innostuneelta jos heidät kohdataan rakkaudella ja hyväksynnällä ja jos heillä on järjestelmässään (ts. kehossa) endorfiinejä ja oksitosiinia äidiltään luonnollisen ja pelottoman synnytyksen kautta."

"Häiritsemättömillä ja pelottomilla synnytyksillä on emotionaalinen vaikutus synnyttämiimme vauvoihin. Ei ole myytti, että vauvat voi hymyillä syntyessään; he usein tekevät niin, jos eivät ole sokissa tai emotionaalisesti perääntynyt synnytyksessä."

                                   ~~~~~~

"Kun näemme synnytyksen arkkityyppisenä tapahtumana on sillä merkittävä psykologinen vaikutus meidän vastasyntyneille. Silloin me kunnioitamme synnytystä eri tavalla; me ymmärrämme sen rituaalisen tarkoituksen, sen merkityksen meidän elämälle. Se kuinka me synnymme vaikuttaa siihen kuinka me elämme."

Paras synnytyskuva kilpailu 2012

Alla linkki ammattilaisten ottamiin synnytyskuviin, joista on vuosittain kilpailu. Vuoden 2012 kuvia voi äänestää nyt ja tuomarit tekevät omat päätöksensä myöhemmin. Tuomareiden joukossa näkyi olevan mm. Midwifery Todayn perustaja Jan Tritten. =)

Kuvat nähtävissä siis täällä:

2012 IAPBP image of the year competition 

Yksi kuvista näkyi olevan suomalaisen valokuvaajan ottama! :)

Saksan luentoja, osa 1

Midwifery Today konfrenssin torstain luennot huipentuivat Gail Hartin ja Michel Odentin luentoon aiheesta "The fist hour after brith".

Molemmat luennoitsijat korostivat sitä, että vauvaa ja äitiä ei saisi erottaa toisistaan, vaan nimenomaan antaa heti syntymän jälkeen äidille ja vauvalle häiritsemättömän rauhan.

Michel kertoi, että vernix caseosa (vaalea rasva vastasyntyneen iholla) on samanlaista niin ihmisvauvoilla kuin hylkeiden poikasillakin. Se on tarkoitettu nimenomaan suojaamaan vauvan ihoa, eikä sitä saisi pestä pois.

Michel kertoi myös, että rintamaidon ensi tipoissa, kolostrumissa, on luonnollista K-vitamiinia. Tutkimusten mukaan vauvat ja lapset, jotka saivat K-vitamiininsa kolostrumista, olivat terveempiä kuin muut lapset. Pienten, tärkeiden ensi-maitotippojen merkitystä ei siis saisi vähätellä.

Heti vauvan synnyttyä vauvan iholle tulee täysin uusi mikrobi kolonisaatio. Merkityksellistä on se, että MITKÄ mikrobit vauva ensin saa. Onko ne hänen äitinsä mikrobeja vai sairaalan? Kun ystäväni sai neljännen lapsensa, sanoi lapsivuodeosaston hoitaja, että "sitä parempi mitä harvemmat kädet vauvaan koskee!". Nyt ymmärrän entistä paremmin miksi. Sairaalassa kulkeutuu käsien välityksellä todella paljon erilaisia mikrobeja, joista osa on jopa todella haitallisia. Suomessakin MRSA on lisääntynyt synnyttäjienkin keskuudessa. On tärkeää, että vauvaa "suojellaan" muilta kuin perheen omilta mikrobeilta.

Äidin mikrobeista tärkeitä ovat erityisesti perineumin mikrobit, jotka vauva saa alatiesynnytyksessä luonnollisesti. Olen kuullut norjalaisesta kätilöstä, joka sipaisee sektioon menevän naisen rintoja kädellä jolla on tehnyt juuri sisätutkimuksen. Näin vauva on saanut myös sektiossa tärkeitä mikrobeja, jotka muuten jäisivät vauvalta saamatta.


...Jaahas. Juna saapuu juuri Helsinkiin, joten tässä kaikki tällä erää...

Ponnista, ponnista!

"Loma" alkaa olla ohi ja arki pikku hiljaa käynnistymässä. Jo pitkään on tehnyt mieli kirjoittaa ponnistusvaiheen jutuista, mutta vasta nyt on siihen hiemaan aikaa ja keskittymistä.

Ponnistaminen ja ponnistusvaihe on kiehtova. Siinä synnytys lähenee loppuaan ja vauvan syntymä, loppuhuipentuma, on ihan lähellä. Ponnistaminen voi olla helpoittavaa ja hienoa tai kamalinta maailmassa, se siis on hyvin yksilöllistä ja riippuu myös tilanteesta. Ponnistusvaiheessa omalla aktiivisuudella on suuri merkitys. Esimerkiksi mitä pystympi asento on, sitä paremmin painovoima auttaa vauvaa ja synnyttäjää.

Ponnistusasentoja on monenlaisia ja ponnistusvaiheen aikana asentoja voi kokeilla ja vaihtaa. Kannattaa kuunnella omaa vaistoa ja tuntemuksia. Kannattaa olla siinä asennossa missä on hyvä ponnistaa ja mikä tuntuu itsestä luontevalta. Hyvä ponnistusasento on minusta sellainen, joka
- helpottaa vauvan kulkua synnytyskanavassa
- hyödyntää painovoimaa
- on synnyttäjästä hyvä

Aila Miettinen-Jaakkolan kirjassa Nainen naiselle on lopussa hyvät kaaviot makuuasennon haitoista ja pystyasennon eduista. Kannattaa ehdottamasti katsoa! Esimerkkinä muutama pystymmän ponnistusasennon etu:
- synnytys paremmin äidin omassa hallinnassa
- kipu vähäisempi
- äidin työntövoima suurempi
- supistukset harvempia, voimakkaampia ja tehokkaampia
- lääkityksen tarve pienempi
- vähäisempi tarve toimenpiteisiin
jne jne... (Nämä siis Ailan kirjasta.)

Hyviä, synnytystä edistäviä ja ponnistamista helpottavia asentoja on esim. ponnistaminen kyykyssä, jakkaralla, kontillaan, seisaaltaan, polviseisonnassa, ns. korkeassa polviseisonnassa, jne. Eri asentoja on todella paljon erilaisia ja asentoja on helppo vaihtaa, varsinkin vedessä.

Esimerkiksi jos ei jaksa enää olla kontillaan, voi ottaa eteen tueksi jumppapallon/säkkituolin/tukihenkilön istumaan tuolille ja nojata häneen, tai voi vaihtaa polviseisontaan ja ottaa tukea tukihenkilöstä tai ylösnostetusta sängynpäädystä. Konttausasennosta on helppo vaihtaa tukihenkilön avulla myös kyykkyyn tai vaikka jakkaralle. Kaiken kaikkiaan asentoja on helpompi vaihtaa tukevalla isolla ja matalalla sängyllä ja lattialla vaikkapa jumppamaton päällä, kuin yläilmoihin nostetussa kapeassa sairaalasängyssä.

Kontillaan vedessä

Puoli-istuva asento on muuten aika suhteellinen käsite. Samoin kuin kylkiasento, joka muuten on parempi kuin tuo puoli-istuva, jos ajattelee vaikkapa häntäluun joustamista ja välilihaan kohdistuvaan painetta ja venymistä. Tiedän, että selinmakuulla toinen jalka koukussa ja ihan lievästi sängynpäätyä kohotettuna ponnistaneen äidin asento oli kätilöiden mielestä puoli-istuva kylkiasento.

Ponnistusasennoista löytyy kuvia kun googlaa vaikka birthing positions. Myös Bebesin sivuilla on kauniita kuvia eri ponnistusasennoista. Tässä linkki niihin. Täällä taas oli sivun alareunassa (toiseksi viimeinen kuva) ponnistusasento jota en olekaan ennen missään kuvissa nähnyt.

Muutaman vinkin haluaisin antaa käymieni keskustelujen muiden synnyttäneiden ja joidenkin kätilöiden kanssa, ja lukemieni tekstien perusteella:

1. Odota rauhassa!
Ei kannata alkaa ponnistamaan liian aikaisin. Joskus kätilökin saattaa olla hosuvaa sorttia ja antaa luvan alkaa ponnistelemaan jo ennen kuin kohdunsuu on täysin auki tai vauva laskeutunut tarpeeksi alas. Jos alkaa ponnistamaan liian aikaisin, siinä vain suotta väsyttää itsensä, kohtunsa ja myös vauvankin.
Kannattaa siis odottaa ponnistamisen tarpeen tunnetta, tai jos olet tuhdisti puudutettuna niin varmistaa kätilöltä, että vauva on varmasti tarpeeksi alhaalla.

2. Mene rohkeasti siihen asentoon mihin vaistosi sanoo!
Synnyttäjä ei hakeudu asentoon, joka olisi haitallinen, joten sitä ei tarvitse pelätä. Yleensä synnyttäjät hakeutuvat luontaisesti pystympään asentoon ja monet vierastavat sängyssä ponnistamista puoli-istuvassa tai makaavassa asennossa jo ennen synnytystäkin. Vaikka olisit puudutettu, niin mikäli se ei ole vetänyt sinua täysin jalattomaksi, niin itse puudute ei ole este sille ettetkö voisi ja saisi ponnistaa muualla kuin sängyssä (puoli-istuvassa tai makaavassa asennossa).

3. Leuka rintaan ja lantionpohjan lihakset rennoiksi!
Kun ponnistat, laita leuka rintaan. Se saa vartalosi automaattisesti parempaan asentoon syntymää ajatellen. Ponnista työntämällä vatsalihaksilla vauvaa alas päin ja yritä pitää samaan aikaan lantionpohjan lihakset rentoina. Usein kätilöt käskevät pidättämään hengitystä ja olemaan hiljaa ponnistamisen aikana, mutta valveutuneemmat kollegat tietävät että ponnistaessa saa hengittää ja käyttää hallitusti ääntä!
Matala m-kirjain ja/tai murina ovat hyviä ääniä ponnistusvaiheessa ja auttavat myös lantionpohjaa rentoutumaan.

Tässä kun aloin kirjoittamaan näitä ponnistusjuttuja, minua nauratti ensimmäinen synnytykseni lähes kolme vuotta sitten. Olin tullut synnytyssalin vessasta ja kätilö teki sisätutkimuksen seisoessani sängyn vieressä. Olin täysin auki ja sain alkaa ponnistamaan. Kätilö kysyi haluanko mennä sängylle ja minä sanoin, että "en, olen tässä". Kätilö kysyi vielä ainakin kaksi kertaa, että "haluatko varmasti olla tässä?" ja minä vadtasin aina "joo!". En voinut kuvitellakaan, että olisin käynyt siihen sänkyyn edes puoli-istuvaan asentoon. Se tuntui täysin luonnottomalta, jo ajatuksena.

Se mikä minua nauratti kun äsken tuota tapahtunutta muistelin, oli ajatus kätilöstä, joka yrittää "hienovaraisesti" taivutella minua sänkyyn synnyttämään, jotta se olisi hänelle tuttua ja turvallista. Tokikaan en tiedä millä mielin kätilö kuunteli minun "JOO!"-vastauksia, mutta näin jälkeen päin huvittaa ajatus pienessä paniikissa olevasta kätilöstä, joka joutuukin avartamaan ammattitaitoaan seisaaltaan ponnistavalla ensisynnyttäjällä. Heidin syntymän jälkeen kuulin kätilön innoissaan puhuvan toiselle kätilölle, että "menipä hienosti, kun ensisynnyttäjä ponnisti seisaaltaan ja oli vielä avotarjontakin!". :)

Synnyttäjän voima

Olin todistamassa tänään syntymän ihmettä. Oli upeaa nähdä kuinka traumaattisen ensimmäisen synnytyksen kokenut nainen sai kokea toisen voimaannuttavan ja hienon syntymän!

Naisissa on voimaa ja kykyä aivan valtavasti kunhan heihin luotetaan, heitä kannustetaan ja heille annetaan mahdollisuus ottaa omat voimavarat käyttöön.

Kahden "doula-synnytyksen" kokemuksella voisin antaa pari vinkkiä:
1. Harjoittele rentoutumista ja hengittämis-juttuja jo raskausaikana
2. Ota mukaasi synnytykseen sellainen henkilö (tai henkilöt), joka varmasti valaa sinuun uskoa ja hyvää energiaa synnytyksen aikana

Kätilö on merkittävässä roolissa synnytyksen aikana siinä, että millainen tunne synnyttäjällä on. Tarkoitan sitä, että jos kätilö on tyly tai ei sano mitään positiivista tai vaikkapa keskittyy enemmän tekniikkaan kuin synnyttäjään, vaikuttaa se tietysti synnyttäjään ja hänen kokemukseen synnytyksestä. Jos tukea ei saa kätilöltä, niin silloin tukihenkilön antamaan tuen ja kannustuksen tarve ja merkitys kasvaa. Jos tukihenkilöltäkään ei saa voimaa ja tukea, niin synnyttäjä jää kyllä aika yksin juuri sillä hetkellä kun eniten tukea kaipaisi ja on kaikista haavoittuvaisimmillaan ja herkimmillään.

**
Pakko mennä syömään, kun olin syömättä koko päivän eli synnytyksen ajan.. Tai no. Jos 3 sukulakua ei lasketa. :) Mutta ei sen puoleen, ei tehnyt mieli ruokaa.

Ensimmäinen doula-synnytys takana

Olin viime viikolla ensimmäistä kertaa tukihenkilönä synnytyksessä. Ensimmäinen puhelu, kun tuli alkoi perhosilla hirmuinen show mahassa, eikä se meinannut rauhoittua millään. Yhdessä vaiheessa kysyinkin mieheltä, että missä vaiheessa hänellä on meidän tyttöjen synnytyksissä loppunut jännitys ja hän vastasi, että sitten kun ollaan menty sairaalaan. :) Minulla se meni ohi kyllä siinä päivän aikana kun oltiin hautajaisissa... Osa jännityksestä oli varmasti myös sitä, että mietin ehdinkö koko hautajaisiin tai pitääkö lähteä juuri jollain oleellisella hetkellä puhelimeen tai kokonaan pois. :)

Monessa kohtaa tuli kyllä mieleen, että "ai tältäkö miehistäkin tuntuu". Esimerkiksi siinä kun synnytysvastaanotossa piti odottaa ja odottaa, eikä kukaan tullut kertomaan miten siellä kätilöiden puolella sujuu. Välillä mietin, että menisinkö kysymään, mutta en sitten kuitenkaan mennyt. Lähinnä minulla oli mielessä se, että makuuttaavatko ne siellä turhaan käyrällä vaikka voisi tulla välillä kävelemäänkin, mutta eivät he onneksi sellaista tehneet ainakaan minun doulatettavalle.

Synnytyssalissa olimme oikeastaan koko ajan kaksin, vaikka kätilöllä ei ollut ketään muuta synnyttäjää ennenkuin vasta vauvan syntymän jälkeen. Itse olisin toivonut kätilön olevan enemmän paikalla, vaikka kyllä ihan hyvin pärjättiin keskenämmekin. Välillä olisin ollut vailla lisäkäsiä ja olisi se muutenkin ollut ihan mukava, että hän olisi ollut paikalla vähän enemmän kuin pelkästään pakollisten käyntien ajan piipahten.

Täytyy kyllä sanoa, että ainakin Taysissa, jossa ei ole tapana olla synnyttäjän luona kuin pakollisten juttujen ajan (esim. laittaa käyrälle, ottaa käyrältä pois), toivoisi erityisesti kahta tukihenkilöä synnyttäjän mukaan. Kyllä yksinkin pärjää ja voi hyvin olla synnyttäjän apuna ja tukena, mutta minusta voisi olla parempi että olisi kaksi. Tietysti jos kätilö olisi oikeasti läsnä synnyttäjän luona ja apuna hänkin, niin sitten yksi tukihenkilö voisi riittää.

Jaahas. Likat riehuu tuossa vieressä siihen malliin, että parempi lopettaa tältä erää. Haluan kuitenkin ennen sitä toivottaa onnea ja voimia kaikille tukihenkilöiksi meneville. Tukihenkilön rooli ei ole niin helppo mitä jotkut saattavat kuvitella, joten tsemppiä! :)