Isät sai kenkää Kemin synnäreiltä

Tahruska infosi aiheesta/uutisesta, joka nosti heti samantein minun verenpaineeni taivaisiin. Käykäähän katsomassa tätä:

Isiä ei oteta synnytyssaliin Kemissä sikainfluenssavaaran takia

Kotiuduin juuri Helsingistä Aktiivinen synnytys ry:n doulakoulutuksesta ja olen vielä ajomatkan jäljiltä ihan poikki. En siis kommentoi uutista sen enempää kuin, että voihan %#"&#¤"½!

Doula pohdintoja

Olin tänään kai virallisesti viimeisellä doula-koulutus osuudella täällä Tampereella ja paljon on taas ajateltavaa. Tuli ihan jopa huono omatuntokin, että "miksi en ole aiemmin näitä miettinyt?" ja oma toiminta vaikuttaa nyt ihan tyhmältä. En tiedä sitten olenko vain niin kriittinen vai olenko oikeasti ollut joissain asioissa aasi. :) Aivot siis raksuttaa hurjaa vauhtia..


Välillä tuntuu siltä, että doulilta odotetaan liian paljon tai niiden toimintaa rajoitetaan ihan ihmeellisillä tavoilla. Minulla oli kuopuksen synnytyksessä mukana doula. En tiedä odotinko häneltä ns. liikoja, mutta ainakin sain mitä halusin ja toivoin! :) En myöskään tiedä miten doulani koki pestinsä. Tarkoitan nyt tässä sitä, että doulatkin on vain ihmisiä... niinkuin kätilötkin. Molemmat tekevät varmasti parhaansa synnyttävän perheen hyväksi, mutta mitään yli-ihmisiä he eivät silti ole.

Usein juuri nuo odotukset mietityttääkin. Entäs jos perhe onkin pettynyt minuun doulana? Mitäs jos en osaakaan toimia yhtään niinkuin pitäis vaan kaikki menee pieleen? Jne.. Olen varma, että synnytykseen valmistautuvat puolisotkin miettivät näitä samoja asioita. Toki puolisoille saattaa tulla doulaa enemmän ns. suorituspaineita. Odotukset voivat olla synnyttäjän osalta kovat ja tosipaikan tullen, kun näkee oman rakkaansa syntymän ihmeen voiman keskellä, voikin tulla täysi jäätyminen eikä pystykään toimimaan tai ajattelemaan.

Doulana oleminen ja synnytykseen valmistautuminen on aivan mahtava asia ja suuri kunnia. Se on todella mielenkiintoista ja kasvattavaa. Helppoa se ei ole, mutta palkitsee. :)