torstai 29. huhtikuuta 2010

Surullista...

Ylen nettisivuilla uutisoitiin eilen saksalaisista naisvangeista, jotka joutuvat mm. synnyttämään käsiraudoilla kahlittuna ja heidän vastasyntyneet vauvat viedään pois ennen kuin ehtivät häntä edes näkemään. Uutinen oli tyrmistyttävää luettavaa nykypäivän Euroopasta. Se on luettavissa täällä.

Ajattelin illalla, että näen koko yön hirmu painajaisia, joissa minäkin joudun synnyttämään sänkyyn kahlittuna enkä näkisi vauvaani kuin ehkä vasta kuukauden päästä. Jo ajatus siitä alkoi ahdistaa, mutta en onneksi nähnyt moisia painajaisia.

Toivon todella, että saksassa asia on nostettu tapetille ja vaadittu pikaisia toimenpiteitä moisen kohtelun muuttamiseksi.

4 kommenttia:

  1. Sheila Kitzingerin The Politics of Birth -kirjassa on tälle aiheelle omistettu yksi kokonainen lukukin. UK:ssa tilanne on tai ainakin on ollut ihan vastaava. Sheilalle aihe on tärkeä ja hän kertoo kirjassa olleensa itse aika aktiivisesti mukana parantamassa näiden kaikkein heikoimmassa asemassa levien synnyttäjien asemaa. Mieleen jäi tuosta kirjasta paljonkin, hän kirjoitti aiheesta niin koskettavalla ja herättelevällä tavalla. Erityisen pysähdyttävä oli kohta jossa hän totesi, miten me nykypäivän ihmiset kauhistelemme natsi-Saksan tapahtumia ja ihmettelemme mikseivät tavalliset ihmiset silloin tehneet mitään, mutta emme kuitenkaan itsekään ole valmiita puuttumaan asioihin jos näemme ihmisoikeuksien vastaista toimintaaa harjoitettavan.

    Olisi mielenkiintoista tietää mikä on tilanne Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Hyvä, että asia on nostwttu tapetille ja siitä puhutaan.

    VastaaPoista
  2. Hei! kamalalta kyllä kuullostaa.

    Blogissani on jotain sinulle! :)

    VastaaPoista
  3. Suomessa kaiken tietämykseni ja työkokemukseni mukaan naisvangit menevät sairaalaan synnyttämään ihan normaalisti. En ainakaan koskaan ole kuullut huhujakaan muunlaisesta toiminnasta. Erona muihin synnyttäjiin on vain se, että oven takana (huoneen ulkopuolella) istuu vartija (kuin myös vuodeosastolla synnytyksen jälkeen).

    mamma_74

    VastaaPoista
  4. Ainakin Hämeenlinnan synnyttävillä vangeilla on nykyään myös mahdollisuus saada mukaansa (Helsingin ensikodin) doula synnytykseen.

    VastaaPoista