Olen menossa synnytykseen doulaksi äidille, jonka LA on tämän kuun lopussa. Olen siis jo muutaman viikon ajan valmistautunut henkisesti tulevaan synnytykseen ja täytyy sanoa, että olen hieman yllättynyt siitä kuinka haastavaa se oikeastaan onkaan. En siis tarkoita millään tapaa negatiivisessä mielessä, päin vastoin, se on ollut antoisaa. Nyt ymmärrän PALJON paremmin raskaana olevien puolisoita tai muita tukihenkilöitä, jotka myös valmistautuvat synnytykseen nimenomaan tukijan roolissa.
Itse kahteen synnytykseen valmistautuneena olen kokenut ne helpommiksi kuin tämän doulana valmistautumisen. Mielessä pyörii samoja asioita kuin usein tulevilla isillä pöyrii: osaanko olla tukena ja apuna, entäs jos synnyttäjä pettyykin minun apuun, mitäs sitten teen jos menee niin ja näin, entä jos kätilön kanssa ei toimi yhteistyö - miten olen äidin asianajaja mutta silti diplomaattinen, jne... Eli siis monenlaisia juttuja käy mielessä ja tavallaan samalla tekee mielikuvaharjoituksia eri tilanteista.
Itse kun synnyttäjänä valmistautui synnytykseen se oli sillä tavalla helpompaa, että ei tarvinnut miettiä toisen ihmisen ajatuksia tai toiveiden toteuttamista, vaan tiesi itse suoraan mitä haluaa ja miten haluaa. :) En oikein osaa selittää mitä tarkoitan, mutta sitä kai, että on helpompaa olla itse se päähenkilö kuin aktiivinen "sivusta seuraaja", joka koittaa mahdollisimman hyvin olla tukena ja apuna. :)
On suuri kunnia päästä synnytykseen doulaksi ja valmistaudun siihen mielelläni. Mielikuvien ja henkisen valmistautumisen lisäksi olen mm. lukenut puolisoille, tukihenkilöille ja doulille tarkoitettua kirjaa. Synnytystoivelistaa odotan kuin kuuta nousevaa. Tuntuu, että sitten on jotain kättä pidempää, jolla voi tarkemmin alkaa itsekin valmistautua. Tavallaan kun sitten tietää mitä äidillä on mielessä, minkä tyyppistä synnytystä toivoo ja mitkä asiat on hänelle tärkeitä.
Niinkuin jo tosiaan sanoin, niin ymmärrän nyt paljon paremmin isien tunnelmia ja ajatuksia ennen synnytystä. Kaikista jännittävintä lienee SEN puhelun/viestin odottaminen: onkohan tämä puhelu nyt SE puhelu, koskahan se synnytys alkaa, missä olen kun synnytys alkaa, jne... :)
Itselleni oli aika yllätys kun mieheni tunnusti toisen lapsemme jälkeen jännittäneensä ihan kauheasti, miten onnistuu tukihenkilönä. Harkitsin doulaa synnytykseeni jossain vaiheessa mutta luovuin ajatuksesta lopulta, synnytyksen jälkeen mieheni sitten tunnusti että HÄN olisi kaivannut doulaa mukaan synnytykseen. :D
VastaaPoistaItse en tosiaan oikeastaan kaivannut doulaa raskausajalle tai synnytykseen, niihin riitti mieheni tuki, mutta lapsivuodeaika... siellä olisi tarvittu kyllä tukihenkilöä.
Minua kiinnostaisi tietää enemmänkin miesten ajatuksista synnytyksen liittyen. (Pitäisikin etsiä tutkimuksia aiheesta..) Miesten synnytyspelko ja tukihenkilönä onnistumispaineet voi olla luultua yleisempiä. Nykypäivänä usein sosiaalisten paineiden takia monet miehet "joutuvat" synnytykseen mukaan, vaikka jättäisivät sen mielummin väliin. Doulasta on tukea myös synnyttämässä olevalle miehelle, vaikka doula ei ns. aktiivisesti miestä tukisikaan. Usein pelkkä läsnä olo riittää... :)
VastaaPoista