Midwifery Today - konfrenssiterveiset

Palasin juuri muutaman päivän reissulta Saksasta, Midwifery Todayn konfrenssista. Sinne oli tullut kätilöitä, doulia, synnytysvalmentajia ja lääkäreitä ympäri maailmaa. Suomesta oli ennätysmäärä - SEITSEMÄNTOISTA osallistujaa, joista 13 oli Porilaisia kätilöitä! Aivan mahtavaa.


Konfressin tunnelma oli uskomattoman upea, ja luennot ja workshopit todella antoisia! Verkostoituminen muiden maiden osallistujien kanssa oli mielenkiintoista. Esim. yhteisillallisella oltiin samassa pöydässä kolmen ghanalaisen kätilön ja kahden espanjalaisen doulan kanssa.

Yksi ihanimmista luennoitsijoista oli Angelina Martines Miranda Mexicosta, joka on kätilöinyt yli 15.000 synnytystä!!!

Osallistuttiin konfressiin perjantaina ja lauantaina, eikä ehditty koko reissulla kyllä yhtään "turisteilemaan". Koulutettiin ja innostettiin itseämme siis aamusta iltaan! Paperit on täynnä muistiinpanoja ja niitä haluan jakaa täällä teille, mutta en nyt kun pitää mennä nukkumaan ja huomenna töihin!

Ihanaa oksitosiininhuuruista ensi viikkoa kaikille! :)

Armollisuutta isille

Viime kertaisessa Aktiivinen synnytys ry:n teemaillassa oli puhetta puolison roolista. Jäin miettimään sitä mitä sanoin... että kannattaa olla armollisia puolisoita kohtaan kun ollaan synnyttämässä ja sitä ennenkin jo. Mietin junassa istuessa, että itseasiassa voi olla todella huojentaa puolisolle se, että niin äidit kuin äitiyshuollon ihmisetkin antaisivat puolisoille siinä mielessä "armoa", että eivät sälyytä kaikkea vastuuta synnyttäjän tukemisesta heille.

Perheitä/pariskuntia on erilaisia ja toiveet ja tarpeet on erilaisia. Jotkut puolisot haluavat raskausaikana perehtyä kattavasti kaikkeen mahdolliseen mitä voi tehdä synnytyksen aikana puolisoa auttaakseen ja toisia taas synnytys ja sairaala kauhistuttaa niin, että ajatuskin synnytykseen osallistumisesta lamaannuttaa. Minusta ei ole reilua, että automaattisesti oletetaan puolisoiden toimivan monipuolisesti synnyttäjän tukihenkilönä. En tarkoita etteikö puolisot siihen kykenisi, päin vastoin, monet tekevät niin. Ajattelen vain sitä, että puolisoille pitäisi antaa myös mahdollisuus olla vain rakastavana puolisona ja syntyvän vauvan isänä läsnä ja osaltaan myös siinä synnytyskeskiössä myös.

Nainen on toki synnytyksen päähenkilö ja kaiken keskipisteessä masuvauvan kanssa. Puoliso on kuitenkin heti siinä ihan vieressä... vähän niinkuin kaksi yhteen liimautunutta saippuakuplaa. Synnytys on hurjan mullistava ja ihmeellinen tapahtuma puolisoillekin, joten minusta olisi hienoa jos vastuu siitä synnyttäjän tukemisesta ym. olisi joko doulalla ja/tai kätilöllä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Miehet siis saisivat hyvällä omalla tunnolla olla itsekin "vähän omissa synnytysmaailmoissaan" ja olla pihalla kaikesta, eikä vain stressata, että mitä piti muistaa. Doulan läsnäolo synnytyksessä on siinä mielessä loistajuttu, että se mahdollistaa puolison joustavamman läsnäolon, kun doulalla on enemmän vastuuta juuri niistä asioiden muistamisista ym.

Olen usein kysynyt mieheltä synnytyksen valmistautumiseen liittyvistä jutuista ja synnyttämisestä. Hän on monta kertaa vastannut, että "ei sitä enää siinä vaiheessa mitään muista, ihan sama mitä on etukäteen käynyt läpi". Eli siis synnytys on jännää edelleen, vaikka niitä olisi puolisollakin jo useampi koettuna. :) Sen verran kyllä täytyy sanoa, että kyllä hän on muistanut niitä juttuja mistä ollaan puhuttu, mutta ehkä sitä ei miehetkään ole niin samalla tavalla "kartalla" kuin normaalisti, niin kuin ei ole itse synnyttäjäkään. :)

Sitä siis halusin tällä postauksella viestittää kaikille, että antakaa miehille mahdollisuus itse päättää, että millä tavalla kuinka aktiivisesti haluaa olla synnytyksessä toimijana. On varmasti kaikille mielekkäämpää, että synnytyksessä on mukana mies joka pitää huolta rakkaasta puolisostaan niinkuin parhaiten osaa, kuin että mies stressaantuneena koittaa suorittaa hyvän tukihenkilön pestiä ettei vaan mokaa ja ettei puoliso pety häneen siinä tärkeässä tapahtumassa.

Tsemppiä isille synnytyksiin!

Napanuoran jälkeistä keskustelua

Aiempi postaukseni liittyen Taysin napanuora-käytäntöön on herättänyt keskustelua niin valtakunnallisesti kuin ihan paikallisestikin. Valtakunnallisessa keskustelussa uusi ohjeistus on aiheuttanut suurta ihmetystä ja nostanut kysymyksen, että "miksi kätilöt suostuvat tuollaiseen?". Paikallinen keskustelu onkin ollut kirjavampaa. Tai ainakin ne palautteet jotka korviini on kantautunut. Erityisesti kätilöt ovat ivallisesti kommentoineet sitä, että "mitä nyt muutamalla sekunnilla/minuutilla on merkitystä?" ja että "onpa sydäntä riipaisevaa" jne.

Mietin asiaa hetken jos toisenkin. Ensin harmitti se, että miksi jotkut eivät voi käsittää sitä, että toisille pienikin asia voi tuntua isommalta kuin toisille. Sitten totesin itsekseni, että "ihan sama". Tiedän joka tapauksessa, että varmasti todella monille äidelle ja isille yksi tärkeimmistä hetkistä on se kun saa oman vauvansa ensimmäisen kerran syliin. Tiedän myös sen, että on vanhempia joille on "ihan sama missä vaiheessa" vauvan saa kätilöiltä itselle hoivattavaksi. Tiedän senkin, että niin kätilöissä kuin muissakin hoitohenkilökunnan jäsenissä on niitä, joiden voi olla vaikeaa eläytyä perheen asemaan kerta toisensa jälkeen ja ajatella työtään aidosti äiti-lapsi tai perhelähtöisesti. Meitä on moneen junaan.

Mietin sitäkin, että monille juuri ne ensihetket vauvan syntymän jälkeen on ne joilla on suuria odotuksia ja sitä on haaveiltu etukäteen. Onhan sitä sentään odotettu 9kk, jotta saa vauvan masusta syliin. Miksi sen hetken merkitystä vähätellään? Vaikka muutama minuutti 9kk odotuksen jälkeen voi muista tuntua naurettavalta tai vähäpätöiseltä, niin sitä se kuitenkaan jokaisen perheen näkökulmasta ole. Sekunnit ja minuutit osaavat olla hyvin pitkiä, varsinkin kun sille odottamiselle ei ole tutkitusti perusteita.

Itse asiassa olen kuullut, että ainakaan kaikki kätilöt eivät Taysin ohjeistusta noudata. En tiedä onko se yleinenkin linja kätilöillä vai vain muutamilla rohkeilla. Toivon, että kätilöt keräisivät ammatti-identiteettiään vahvemmaksi ja olisivat rohkeampia niin tässä kuin monessa muussakin asiassa ja toimisivat sairaaloissa entistä perhelähtöisemmin.

Itseasiassa tässä kohtaa tulee väistämättä mieleen sana palvelu. Sama sana nousi viikko sitten olleessa kotisynnytys symposiumissakin.

KENELLE näitä palveluja tarjotaan?
Keitä varten neuvolapalvelut ja neuvoloiden työntekijät ovat?
Keitä varten synnytyssairaalat ja niiden palvelut & henkilökunta ovat?
Kenen tarpeisiin nämä palvelut vastaavat?
Ketkä näissä palveluissa kuuluisi olla kaiken lähtökohtana?

Uskon, että jokainen lukija tietää vastauksen. PERHEET. Tai niin sen ainakin pitäisi olla. Siitä vastaako se todellisuutta tai toimiiko käytännössä, on sitten eri asia. Meillä täällä Suomessa on niin paljon opittavaa muualta maailmalta. Varsinkin nyt kun Suomen helmi, Tammisaaren synnytysosasto on vain muisto Suomen synnytyshistoriassa.

Toivon niin kovin, että neuvolatyöntekijät ja kätilöt ottaisivat rohkean loikkauksen pois opitusta mallista ja miettisivät hetken, että MIKSI teen näin? Voisinko tehdä toisin? Voisinko ajatella perhelähtöisemmin? Voisinko luovuttaa valtaa perheelle ja luottaa heidän tietoonsa ja taitoonsa olla oman perheensä asiantuntijoita?

Raskaus ja synnytys ei ole sairauksia, eikä raskaana olevaa tai synnyttävää kuuluu hoitaa kuin potilasta. Ei edes silloin kun kyseessä on riskisynnyttäjä. Silloinkin lähtökohtana pitäisi olla luonnollisuuteen ja normaaliuteen tukeminen. Silloin mielestäni pitäisi olla automaatio se, että perhe on pomo ja muut tarjoavat heille heidän tarvitsemansa palvelut. Perheitä ja heidän aktiivista osallistumista pitäisi kunnioittaa enemmän, eikä suinkaan ajatella "hankalina potilaina".

Minusta kotisynnytyksen ja sairaalasynnytyksen lähtökohtaisesta erosta hoksaa hyvin sen mitä tarkoitan. Kotisynnytyksessä perhe itse päättää ketä on paikalla, miten toivoo asioiden hoituvan ja synnytykseen osallistuvat henkilöt ovat heidän kodissa vieraina. Sairaalassa synnyttäessä olet vieraassa ympäristössä, et voi tietää etukäteen ketkä kaikki vieraat henkilöt hoitoosi osallistuvat, et välttämättä tiedä mitä sairaalan protokollia ja rituaaleja joudutte käymään läpi koska niistä ei aina tiedoiteta perheille etukäteen, saatat kokea olevasi "epätoivottu vieras" (niinkuin eräs äiti sanoi), jne. Tuo ei tarvitsisi olla niin, mutta täytyisi tapahtua aika suuri asenne- ja rakennemuutos, että se muuttuisi.

Tämä kirjoitus voi kuulostaa masentavalta ja niin se varmaan onkin, koska juuri tällä nimenomaisella hetkellä tämä Suomen systeemi tuntuu aika masenvalta. Kun tietää miten VOISI OLLA, niin ei toki voi tyytyä siihen miten asiat nyt on. Siksi toivonkin, että perheet ja myös kätilöt & terveydenhoitajat rohkaistuisi ajamaan asiaa eteenpäin. Kertomaan toiveistaan ääneen ja vaatimaan niin päättäjiltä kuin sairaanhoitopiireiltä lapsi- ja perhemyönteisempää ja -lähtöisempää äitiydenhuoltoa.

PS. Uusimmassa OLIVIA-lehdessä on artikkeli ihanasta Johanna-kätilöstä. Johanna Sarlio-Nieminen on yksi niistä Suomen kätilöistä, joista toivoisin yhä useamman kätilön ottavan mallia! :) Lukekaan se ihmeessä jos vain voitte.

Pesä

- ihan julkisesti ja virallisesti.... :)

Ensin täällä:
Facebook - Pesä

Kohta täällä:
www.ilonpesa.fi

Tammikuussa 2012 avajaisten kera täällä:
Kaalamonaukio 2, Kaleva -Tampere
(Tampereen Napapiirin yhteydessä Pesän oma tila)

Pesä

~ Voimaannuttavia palveluja raskaana oleville ja synnyttäneille ~

Kikkakolmosia -synnytysvalmennukset, synnytyslaulukurssit, rentoutusmeditaatiot ja isien ryhmät. Lisäksi omat kurssit traumaattisen synnytyksen kokeneille naisille ja suunnitellusti keisarinleikkaukseen meneville perheille.

Keväällä 2012 tulossa myös Doulapalveluja ja Kotisynnytys-palveluja.

Pesän pienestä putiikista löytyy tuotteita erityisesti raskaana oleville, synnyttäneille ja imettäville naisille.

~ Iloa, rakkautta, voimaantumista. ~

Avataan tammikuussa 2012!

Hajatelmia

Työelämän, viisihenkisen perheen touhujen, pienen yrityksen perustamisen ja vapaaehtoistyön yhteen sovittaminen on aika haastavaa. Voimaannuttava synnytys ei siis suinkaan ole ollut hiljaiselolla siksi etteikö aiheita tai ajatuksia olisi ollut mielessä. :)

Olin eilen Helsingissä järjestämässä Aktiivinen synnytys ry:n, Yebomaman ja Heketin yhteistä Kotisynnytys Symposiumia. Päivä oli aivan mahtava! Minulle mieleen painuvimmat puheenvuorot olivat: Homebirth in Denmark - Helle Lorenzen Tanskasta, Kotisynnytys Englannissa - Merja Thomas Englannista ja Kotikätilön kokemuksia - Marja-Leena Harju täältä Tampereelta. Ajattelin kirjoittaa niistä nousseista ajatuksista toisella kertaa tuonne Kotisynnytys blogin puolelle.

Symposium oli täynnä oksitosiini aaltoja ja mielenkiintoisia kohtaamisia. Toisaalta oli surullista tajuta kuinka jäljessä Suomessa ollaan äitiys- ja synnytyshoidon suhteen, mutta toisaalta oli lohduttavaa kuulla, että ollaan edes jonkun verran edistytty esim. 20 vuoden takaisista ajoista. On hurjan voimaannuttavaa ja innostavaa osallistua eilisen symposiumin kaltaisiin tapahtumiiin joissa saa kuulla onnistumiskertomuksia muualta. Ja niin kuin Johanna Sarlio-Nieminen sanoi niin tärkeää oli se, että oltiin yhdessä kuulemassa niitä samoja asioita joita jo moni tiesi tai oli kuullut aiemminkin. Kotisynnytys aiheeseen keskittynyt symposium oli vakavasti otettava ja uskottava, ja siinäkin mielessä todella onnistunut.

On muuten aivan mahtavaa myös sekin, että yhteisen oksitosiinin höyryttämän tapaamisen jälkeen voi pitkän automatkan ajan keskustella lisää aiheesta muiden naisten kanssa. Syyskuun alussa autoiltiin AkSyn hallitusnaisten kanssa Kuopioon Aila Miettinen-Jaakkolan luokse ja silloinkin hyödynsimme automatkan puhumalla ja ideoimalla synnytysaiheisia juttuja kuin Runebergit. :) Ja nyt eilen autoiltiin ja keskusteltiin Helsinkiin ja takaisin.

Se kenen ja minkä henkisen ihmisen kanssa keskustelet, vaikuttaa hurjasti siihen miten voimaantuneen olon itse saat. Tarkoitan siis sitä, että sillä on aivan mieletön ero, että puhuuko synnytysasioista sellaisen ihmisen kanssa jonka mielestä synnyttäminen on välttämätön paha ja raskauden karmaiseva päätös, vai ajatteleeko hän, että syntymä voi olla todella upea kokemus ja vaikuttaa monella eri tapaa ja monella eri tasolla koko perheeseen! Erityisesti raskaana olevien kannattaa etsiä ympärilleen ihmisiä, jotka voimaannuttavat ja luovat positiivista energiaa jo ennen synnytystä ja myös synnytyksen aikana!

Tuolla kotisynnytys seminaarissa nousi yleisön puheenvuoroista keskusteluun terveydenhoitajat ja neuvoloiden palvelut. Olen jo pitkään miettinyt, että se on yksi asioista joihin toivon AkSyn tarttuvan ja olenkin ehdottanut sitä yhdeksi teemaksi tulevia tempauksia ym. ajatellen. Seminaariyleisön puheenvuoroista kantautui ajatus (joka minullakin on ollut), että
1) valmistautumatonta synnyttäjää on todella haasteellista pika-valmentaa kesken synnytyksen muutamassa minuutissa
2) neuvoloissa pitäisi panostaa synnytykseen valmistautumiseen nykyistä enemmän raskauden aikaisilla neuvolakäynneillä
3) kätilöt pitäisi saada takaisin äitiysneuvoloihin.

Synnytykseen valmistautuminen on todella tärkeää. Minusta tuntuu, että terveydenhoitajat eivät aivan täysin ymmärrä sen merkitystä. Tai siis sitä, että synnytysvalmennukseksi ei todellakaan ole riittävää esim. pelkkä yksi luento lääkkeellisestä kivunlievityksestä. Tampereella on alkanut/alkamassa "kummikätilö" toiminta eli jokaisella neuvolan toimipisteellä on synnytyssairaalasta nimetty kummikätilö, jonka kanssa he tekevät yhteistyötä. Minusta tämä on aivan loistava idea ja siinä on mahdollisuuksia vaikka mihin! Ainakin täällä Tampereella on selkeä puute useiden terveydenhoitajien osaamisessa on ollut se, ettei heillä ole ollut ajanmukaista tietoa Taysin käytännöistä ym. Toivon, että tämä kummitoiminta tuo mm. siihen muutoksen.

Ensimmäisessä kappaleessa mainitsin pienen yrityksen perustamisen... Pitkän harkinnan ja suunnittelun jälkeen päätimme kätilö-ystäväni Pian kanssa toteuttaa haavemme ja perustaa oma paikka! Se paikka on Pesä ja avataan tammikuussa 2012 Tampereen Napapiirin yhteyteen. Pesässä tarjotaan palveluja erityisesti raskaana oleville ja synnyttäneille. Olen aivan innoissani ja kaikki ylimääräinen aika meneekin sitä järjestellessä. :)

Meillä on täällä Tampereella nyt tulevana tiistaina (4.10.) AkSyn teemailta, jonka aiheena on Aktiivisen synnyttämisen ABC. Pitää alkaa valmistelemaan alustusta, joten semmoro.

***

Päivitin Kotisynnytys seminaarissakin mainittua kivunlievityslistaa. Se löytyy täältä: Kipuun.

Voimaa kuvista

Koin tänään pienen "silmiä avaavan heräämisen", jonka seurauksena ajattelin tulevaisuudessa keskittyä entistä enemmän nimenomaan voimaannuttaviin asioihin ja kirjoituksiin... myös täällä blogissakin. :) Piti siis pikaisesti tulla laittamaan tänne jotain positiivisempaa kuin edellinen napanuora-postaus. :/

Kuva täältä: http://mynaturalchildbirth.org/

Kuva: Empowering Birth Services, Facebook muistiinpano

Kuva täältä: http://www.bellies2babies.com/

Kuva täältä: http://www.trustytreeoflife.com/pregnancy-and-birth.html

Kuva täältä: http://mainehomebirth.wordpress.com/2011/02/22/cool-site/


Kuva täältä: http://preciousbellys.webs.com/childbirthclasses.htm

Löytyipä samalla taas monta ihanaa aarreaittaa (=linkkiä/sivustoa), joista voisi ammentaa paljon kaikkea ihanaa! :)

En voi uskoa todeksi! (muok. 13.9.2011)

Tampereella Tays:issa on kätilöt saaneet uuden ohjeistuksen lastenlääkäreiltä, jonka mukaan "vauvalle annetaan veritankkausta pitämällä vauvaa istukan alapuolella heti syntymän jälkeen". Vauvaa ei siis nosteta äidin mahan päälle ennen sitä, vaan pidetään vaunun päällä, jossa on kroonikkovaipat suojana.

Olen aiemmissakin postauksissa korostanut sitä, että juuri syntynyt vauva on PERHEEN, eikä sairaalan henkilökunnan. Kätilöillä tai lääkäreillä ei ole mitään oikeutta omia vauvaa, vaan vauva on heti annettava äidilleen hoivattavaksi. Vaikka vauva kaipaisikin virvoittelua, niin silti paras paikka vauvalle on äidin rintakehän/mahan päällä ihokontaktissa.

Niin kuin siinä aiemman postauksen linkissä oli perusteltu, niin on täysin turvallista ja vauvan edun mukaista antaa vauva suoraan äidin syliin ja antaa napanuoran sykkiä rauhassa loppuun ennen sen sulkemista. Tämä Tays:in uusi ohjeistus on täysin epäinhimillinen ja jopa vanhanaikainenkin. Se on ilahduttavaa, että siellä ollaan hoksattu istukkaveren tärkeys vauvalle, mutta ei kuitenkaan olla ymmärretty, että vauva saa sen kaiken veren myös äidin sylissä ollessaankin!

On kamalaa katsella itkevää vauvaa, vauvan kaipuisia vanhempia ja vauvan "omineita" kätilöitä ja ihmetellä mielessään, että miksi ihmeessä he eivät anna vauvaa vanhemmilleen! Vauvat on ihania ja ymmärrän kyllä sen ihastuksen kätilöiltäkin, jonka se vauva herättää, mutta silti... On kyllä todella kurjaa katsoa vierestä, kun piiiiiiiitkät sekunnit ja minuutit kuluvat, perhe odottaa vauvaa itselleen ja kätilöt vauvaa "puleeratessaan" huikkaavat vain onnitteluja perheelle.

Vaikka kyseessä on vain minuutit, eikä tunnit ja vuorokaudet, niin kuin ennen vanhaan, jolloin vauvat vietiin kokonaan äideiltä pois, niin silti se on liikaa. Tänä päivänä, kun tiedetään, että sellaiselle toiminnalle ei ole mitään perusteluja, niin miksi pitää vauvaa ja äitiä erossa toisistaan edes sen vertaa? Ne muutamat minuutit tuntuvat siinä kohtaa todella pitkiltä ja juuri ne ensi minuutit kuuluisi olla sen perheen omia minuutteja! Ei kätilön ja vauvan, vaan perheen ja vauvan.

Muutenkin sairaaloissa otetaan perheeltä pois sitä roolia mikä heillä saisi ja kuuluisi olla. Miksi kätilöt ja lastenhoitajat vaihtavat vaippaa ja mittaavat lämpöä, kun sen voisi tehdä aivan yhtä hyvin äiti tai isä? Miksi vauva ei voisi olla äidin tai isän sylissä jos otetaan verinäytteitä lapsivuodeosastolla, kun sen on todettu lievittävän vauvan kipua? Ja niinkuin Vammalassa eräs kokenut kätilö oli sanonut tutulleni: "sitä parempi vauvalle, mitä harvemmat kädet häntä koskevat" ja oli antanut äidin huolehtia pienokaisestaan.

Leijonaemo heräsi minussa puolustamaan muita äitejä ja heidän oikeuttaan omaan vauvaansa! Tays:in ohjeistuksen kaltaisille hulluuksille on tultava loppu.

****

Lisäys 11.9.2011

Uusi ohjeistus tuntui niin älyttömältä, että kysyin yhdeltä Taysin kätilöltä siitä vielä uudelleen. Hän selvitti asiaa ja kertoi, että ohjeistus on tuore. Lastenlääkärit ovat ohjeistaneet kätilöitä pitämään 5 minuuttia vauvaa istukan alapuolella veritankkauksessa. Jos synnyttää synnytysjakkaralla, saa vauvan heti syliinsä. Ohjeistus on herättänyt erinäisiä tunteita kätilöissä ja ohjeistusta on otettu käytäntöön ilmeisesti aika värikkäin "variaatioin".

Aktiivinen synnytys ry: jäsenten keskuudessa ohjeistus on herättänyt keskustelua. Yhtenä ajatuksena/ideana heräsi kirjelmän lähettäminen kaikkiin Suomen synnytyssairaaloihin. Siihen tulisi tutkittua tietoa napanuoraan ja istukkaan liittyen ja varhaisesta vuorovaikutuksesta. Lisäksi kysyttäisiin ko. sairaalan käytäntöjä ja perusteluja niille.

Olisi todella mielenkiintoista saada tietää millaisia käytäntöä Suomessa on ja erityisesti, että kuinka niitä perustellaan perheille. Nyt olisi hyvä mahdollisuus toimia, jotta tässäkin asiassa oltaisiin valtakunnallisesti vauva- ja äitimyönteisempiä.

***

Lisäys 13.9.2011

Tässä linkissä yksi legendaarisista naisista, Penny Simkin havainnollistaa tämän napanuora ja veri asian:

A demonstration by Penny Simkin

Vauvan elvytys ja napanuora

Facebookin ihmeellisestä maailmasta huomasin helmen... artikkelin vastasyntyneen elvytyksestä ja napanuorasta. Se on aivan loistava ja toivoisinkin, että mahdollisimman moni kätilö ja lääkäri lukisi sen.

Artikkelissa sanotaan mm., että viivytetty napanuoran katkaisu on yhdistetty vauvan keltaisuuteen vaikka tutkimusten mukaan väitteelle ei ole perusteita, kun taas suonensisäisesti annettu oksitosiini on tutkitusti yhdistetty keltaisuuteen jo vuodesta 1974.

Kätilö Rachel Reedin kirjoittamassa artikkelissa kerrotaan, että syntymän jälkeen rauhassa sykkivä napanuora siirtää veren istukasta vauvaan ja sen vaikutuksesta auttaa vauvaa hengittämään tehokkaammin ja lisää vauvan kapasiteettia laittaa happea ympäri kehoa. Tämä verivolyymin siirto istukasta vauvan kehoon kestää useita minuutteja (kirjojen mukaan 3-7min, mutta voi kestää kauemminkin). Tämän siirtymän aikana vauva saa istukasta happea, kunnes on valmis hengittämään itse, sanotaan Reedin artikkelissa.

Liian aikaista napanuoran katkaisemista voisi siis sanoa haitalliseksi vauvalle. Erityisesti jos vauva tarvitsee lisäapua syntymän jälkeen! Lukekaa ihmeessä ko. artikkeli. Se oli todella mielenkiintoinen.

The Placenta: essential resuscitation equipment
löytyy täältä:
http://midwifethinking.com/2010/08/26/the-placenta-essential-resuscitation-equipment/

Siinä on myös videoita ja hyviä linkkejä, joihin ehdottomasti kannattaa tutustua!

Artikkelissa suositeltiin yllä oleva kirjaa, joka on tilattavissa mm. täältä.

PS. Artikkelin kautta ajauduin Birth Art Mandalas -Amy Swagmanin sivuille. Siellä on aivan upeita synnytysmandaloita, joita voi ihailla tai jopa ostaa. Linkki sinne löytyy tästä: http://themandalajourney.com/

Imetysnukkekauppa

Nyt voit osallistua mielettömän hienoon kampanjaan, jossa imetysnukkeja ostamalla autetaan Itä-Afrikan nälkää näkeviä lapsia.


Lisää tietoja Imetysnukkekaupasta: http://imetysnukkekauppa.blogspot.com/

Synnytyskoulu, osa 2

Leena Valvanteen kirjan lainaukset jatkuvat...

Yksi Valvanteen kirjan tärkeimmistä asioista ja opeista on hengitykseen liittyvät jutut. Minusta hyvä vinkki oli kynttilänpuhallusharjoitukset:

"Kynttilänpuhallusharjoitukset vahvistavat vatsalihaksia
Vahvistamalla vatsalihaksia voidaan selkäkipuja ehkäistä. Raskaudenaikaisten ristiselkäkipujen syynä on usein selkärangan liiallinen kallistuminen.
A Huono ryhti ja veltot vatsalihakset aiheuttavat selkärangan voimakkaan kallistumisen.
B Hyvä ryhti ja voimakkaat vatsalihakset estävät liiallista selkärangan kallistumista.

***

Suu suljettuna hengitetään sisään. Pallea laskeutuu ja vatsa työntyy eteenpäin. Vatsalihakset on pidettävä täysin rentoina. Kun keuhkot ovat täynnä ilmaa, seuraa ulospuhallus. Ensin annetaan sisäänhengitetyn ilman poistua tavalliseen tapaan, passiivisesti, suun kautta. Poistaaksenne sen jälkeen vielä varailman, kuvittelette, että 50sm:n päässä teistä on palava kynttilä. Haluatte saada liekin lepattamaan sitä kuitenkaan sammuttamatta. Tässä tarkoituksessa puhallatte huulet raollaan hitaasti, tasaisesti ja pitkään ilmaa ulos: `hyyyyyy´. Teidän on käytettävä tällöin vatsalihaksianne. "

Kirjan oppien mukaan raskaana olevat harjoittelivat viisi kertaa päivässä kahden minuutin ajan hyyyy- hengitystä. Ajatuksena on siis tehostaa hengitystä, ei kuitenkaan niin että alkaa huimata tai harjoittelu väsyttää.

Itse henk.koht. en synnytyslaulun oppien perusteella neuvoisi tekemään "hyyy":tä synnytyksen aikana, vaan enemmin jotain vokaalia kuten aaa:ta, oooo:ta tai uuu:ta. "Hyyy" sopii paremmin ponnistusvaiheeseen, varsinkin silloin kuin ponnistuttaa kovasti eikä saisi ponnistaa.

Hengittämisestä ja ponnistusvaiheesta kirjassa sanotaan:

"Kun tulemme ponnistusvaiheeseen, tekevät muutkin lihakset kuin kohtu kovasti töitä. Vatsalihakset ja pallea tulevat apuun ja niidenkin lisääntyneestä hapentarpeesta on huolehdittava.
- Voisitteko sanoa, mistä syystä vielä synnytyksessä tarvitaan paljon happea? meiltä kysyttiin.
- Mitenkähän sen aivotoiminnan käy, jos hengittää huonosti? Aivojen on pysyttävä kirkkaina, sillä nehän koko toimitusta johtavat. Huonosti hengittävän äidin aivoissa ei suinkaan vallitse tasapainotila. Myös lapsen aivot tarvitsevat happea. Hapenpuute voi olla kohtalokas herkille aivosoluille."

Kirja on kirjoitettu hauskaan tyyliin, josta näyte seuraavassa pätkässä:

"Ensin kätilömme kertasi edellisellä tunnilla opittuja asioita. Jokainen meistä oli harjoitellut "hyyyytä" ääneen ja oikein kynttilää käyttäen ja jokainen meistä oli tehnyt tuttavuutta palleansa kanssa. Monet olivat saaneet myös vatsalihaksensa aroiksi.
- Olette siis saaneet kerätyksi ´synnytyskeskukseenne´ yhtä ja toista, kätilö sanoi. Siellä on jonkin verran oikeita tietoja menetelmästämme. Olette myös opetelleet perusteellista hengitystapaa. Tänään meidän pitäisi opiskella hermojen ja lihasten hallintaa. Olen jo aikaisemmin sanonut, että opettelette tällä kurssilla mukautumaan synnytykseen. Se tarkoittaa sitä, että osaatte vastata oikein niihin ´viesteihin´, ärsykkeisiin, joita kohtu synnytyksen aikana lähettää. Se merkitsee tarkoituksenmukaista, järkevää käyttäytymistä synnytyksen aikana."

"Sana ´poltto´ on niin vanhanaikainen, että me emme viitsi sitä käyttää. Me puhumme nykyaikaisesti supistuksista. Niistähän synnytyksessä on kysymys. Kun kohtu supistuu, me rekisteröimme sen aivoissamme, ´aistimme´ supistuksen. Juuri tämä supistusten aistiminen on tuota viestien vastaanottamista."

"Jos olette tarkkaavaisia, voitte havaita, että supistuksilla on yleensä ennakoivat oireensa. Jotkut tuntevat lapsen liikahtavan, joillakuilla on ´kuumuuden tunne´, jotkut havaitsevat sydämensä alkavan lyödä tiuhemmin, jotkut tuntevat kiristävän tunteen leviävän yli vatsan, joillakin on nykimisen tunnetta lantion seudussa jne.
Sitten supistus alkaa. Se on aluksi hyvin heikko, sitten se voimistuu, ikään kuin ´tihenee´, saavuttaa huippunsa, alkaa hetken kuluttua heikentyä ja viimein se loppuu. Te voitte kaiken tämän tuntea vatsanpeitteiden läpi, kunhan keskitytte."

"Rentoutumistaitoa tarvitsette koko synnytyksen ajan sekä kohdunsupistusten aikana että niiden välillä. Se auttaa teitä keskittymään hengitykseenkin paremmin kohdun tehdessä työtä ja väliaikoina virkistymään."

"-Ne lihakset, jotka vaativat erityisen suurta keskittymistä voidaksenne rentouttaa ne, ovat lantionpohjanlihakset. ... Meille selvitettiin, että lantionpohjalihaksia on peräti kolmessa kerroksessa.

***

-On oikeastaan hyvin ymmärrettävää, että ne ovat niin vahvat, sillä niiden varassahan kaikki sisäelimemme voat. Ajatella, ellen tietäisi, miten niitä voi hallita ja rentouttaa, jännittäisin kamalasti ja olisin kuin seinä, johon Mari rukka uudelleen ja uudelleen lyö päänsä pyrkiessään ulos, kertasin asioita kotiintultuamme."

"Ensin minä keskityn näihin virtsaputken suun ja emättimen aukon ympärillä oleviin lihaksiin. Ensin ikään kuin pidätän virtsaani ja sitten ´annan tulla´. Sitten harjoittelen peräsuolen ympärillä olevia lihaksia samalla tavalla, pidätän ja ´annan tulla´. Jännitän ja rentoutan lihakset. Tässä välissä on väliliha ja sen rentouttaminen on mahdottoman tärkeää."

Synnytyskoulu, osa 1

Kätilö Leena Valvanne kirjotti 1960-luvulla SYNNYTYSKOULU-kirjan, jonka ajatuksena oli antaa tietoa ja tukea äideille synnytykseen valmistautumiseen. Synnytyskoulun perusajatuksena oli psykoprofylaktinen menetelmä, jota pyrittiin siihen aikaan soveltamaan kaikissa maan äitiysneuvoloissa. Menetelmän lopullisena päämääränä oli synnytyskivun torjuminen.

"Vastaavasti psykoprofylaksia opettaa meille uuden tavan suhtautua synnytykseen. Se ei pyri parantamaan synnytyskipua. Silloinhan se tunnustaisi sen. Ei kuitenkaan ole olemassa yhtään pätevää todistetta siitä, että synnytyksen liikkeelle paneva voima, kohdunsupistus, sinänsä olisi kivulias. ... Anatomis-toiminnalliset muutokset ovat kuitenkin kaikilla synnyttäjillä samat. Yksinomaan ne eivät siis riitä kivun syyksi."

Itse henkilökohtaisesti en usko siihen, että synnytyskipu pitäisi torjua ja sen olemassa olo kieltää. Siinä olen samaa mieltä, että suuressa määrin synnytyskivun kokemukseen liittyy suhtautuminen synnytykseen liittyvää kipuun. Alla muutamia suoria lainauksia kirjasta, jotka minun mielestä on joko ajattomia tai niitä ajatuksia voi soveltaa tänäkin päivänä.

"Miksi sitten useimmat naiset tuntevat synnyttäessään kipuja ja miksi puhutaan ´synnytyspoltoista´, jopa ´poltoista´? Psykoprofylaksian kehittäjät pureutuivat tähän kysymykseen. He pyrkivät selvittämään, millaisissa olosuhteissa kipu liittyy kohdun supistukseen. He löysivät ratkaisun: Nainen ei synnytä vain kohdullaan, vaan hän synnyttää koko persoonallisuudellaan.

Syntymästämme lähtien ympäristömme muovaa meistä jokaista. Jos kysyisin, millainen mielikuva teistä itsekullakin tällä hetkellä synnytyksestä on, saisin varmasti yhtä monta vastausta kuin teitä on täällä istujaa."

****

"Synnytys on hyvin mielenkiintoinen keskustelun aihe. Itsetehostuksen tarve taasen elää meissä jokaisessa voimakkaana. Ne, joilla on ollut omakohtaisia kokemuksia, kertovat auliisti niistä sellaisille, joilta niitä vielä puuttuu. ... Nämä puheet ovat tuskin voineet olla vaikuttamatta siihen, millaisen ennakkokäsityksen synnytyksestä, myös tulevasta omastanne, olette muodostaneet.

Entä miten on oikean tiedon laita? Oletteko selvillä siitä, mitä synnytyksen aikana naisen elimistössä oikeastaan tapahtuu? ... - Ettekö luule tietämättömyyden myös vaikuttavan asenteisiinne? Ellei meillä ole oikeita tietoja synnytyksestä, miten voimme suhtautua siihen asiallisesti ja miten voimme estää pienen pelon hiipimästä mieleemme. ...

Kun pelkäämme - kysymyksessä voi yhtä hyvin olla vihainen koira tai huominen päivä - ´järkemme seisoo´, ´vatsanne pohjasta kouristaa´, ´polvet menevät alta´, ´sydän hyppää kurkkuun´jne. Sisäiset toimintamme joutuvat epäjärjestykseen."

****

"Miksi länsimainen nainen yleensä kokee synnytyksensä kivuliaana? Siksi, että hänet on siihen valmistettu, hän odottaa kipua. Hänet on jopa opetettu mittaamaan kivulla synnytyksensä edistyminen."

****

"Synnytyksen aikana kohdun lihas tekee ankarasti töitä. On sanottu, että se vastaa 30km:n marssia ja että hapen tarve on normaaliin verrattuna monikymmenkertainen. Jos kohtu saa synnytyksen aikana kylliksi happea, se merkitsee sitä, että sinne kerääntyy myös huomattavasti vähemmän kipua aiheuttavia kuona-aineita, eikä sekään liene toisarvoista.
Supistuksen aikana vetäytyvät siis kohtulihakset kokoon. Mitä tämä merkitsee lihaksissa kulkeville verisuonille? Nekin vetäytyvät kokoon ja lapsi saa supistuksen aikana tavallista vähemmän happipitoista verta.
Siksi olisi huolehdittava hyvästä hengityksestä sekä supistusten aikana että lepotaukoina."

Jatkuu myöhemmin....

Voimaannuttava synnytys -viikko

Syyskuun 5-12.pv järjestetään kansainvälinen 'Empowered birth awareness week'. You Tubessa on jo katseltavana ko. viikkoon liittyvä video, joka löytyy TÄÄLTÄ. Birth Powerin nettisivuilta löytyy aiheesta lisää... www.birthpower.us

"Voima ja Herkkyys" Helsingin puistosta
kuva: Marja-Liisa Salo

Toinen kansainvälinen synnytysviikko on olemassa myös, mutta se on vasta toukokuussa. Aktiivinen synnytys ry aikoo osallistua siihen omalla tavallaan. Kannattaa seurailla yhdistyksen nettisivuja ja Facebookia, jos siihen osallistuminen kiinnostaa. :)

Sain ystävältäni yllätys postia ja paketista löytyi aarre.


Suomen yhden arvostetuimman kätilön Leena Valvannen kirjoittama Maijan ja Matin Synnytyskoulu kirja on vuodelta 1968, mutta uskokaa tai älkää - siellä on aivan loistavia juttuja! Jo monta päivää on ollut mielessä kirjoittaa sieltä hyviä vinkkejä tänne luettavaksi, mutta en vain ole ehtinyt. Toivon, että seuraava postaus olisi sitten niitä. :D

Kylmäkaulin

Kuulin kylmäkaulimista kätilö-ystävältäni jo yli vuosi sitten. En tiedä miksi unohdin sen heti samantein, mutta nyt se ei varmasti pääse enää unohtumaan, nimittäin... Aktiivinen Synnytys Ry järjestää parhaillaan Kaulin tempauksen, jossa Suomen synnytyssairaaloihin lahjoitetaan Tupperwaren vedellä täytettäviä kaulimia. Idea tempaukseen lähti ASRyn Sydänääni -lehdessä olleesta artikkelista: Kaulimella kylmää kyytiä kivuille. Artikkelissa kerrottiin Turun synnytysosaston kylmäkaulin kivunlievityksestä ja siitä saaduista hyvistä kokemuksista. Kaulinten mukana lähtee saatekirje ja tuorein Sydänääni -lehti, jossa ko. artikkeli julkaistiin.

ASRyn tempaus on minusta aivan loistava idea. Toivon kovasti, että synnytysosastot innostuvat tästä ja tilaavat lisää niitä omiin yksiköihinsä. Toivon myös, että tämä Turun esimerkki innostaa muuallakin kätilöitä kehittelemään uusia lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja. :)

Näin käytät kylmäkaulinta kivunlievitykseen:
1. Täytä kaulin kylmällä vedellä ja laita se ajoissa pakkaseen.
2. Kauli kylmentyneellä/jäätyneellä kaulimella esim. reisiä tai selkää.

Kaulinta voi käyttää missä raskauden tai synnytyksen vaiheessa tahansa ja sillä voi hieroa joko synnyttäjä itse tai hänen tukihenkilöt.

Kaulimia voi ostaa Tupperware jälleenmyyjiltä tai saattaa löytää kirpputoreilta.