Ajatuksia synnytyskokemuksista..

Ystäväni sai viime yönä toisen lapsensa. Viestissä luki mm. että "Vauva voi hyvin ja on vierihoidossa. Äidissä riittää taas paranneltavaa.". Enempää en tapahtumista/tunnelmista vielä tiedä. Ennenkuin vastasin ystävälleni jouduin hetken aikaa miettimään mitä viestiin onnittelujen lisäksi laittaisin. Päädyin toivottamaan voimia toipumiseen jne.

Hiukan kyllä tuli kurja olo.. tai oikeastaan aika paljonkin.. ystäväni puolesta. Toivoin niin kovasti, että tämä toinen synnytys olisi sujunut hienosti ja ollut voimaannuttava, toisin kuin se ensimmäinen. Enhän tietystikään tiedä vaikka tämä olisikin ollut hyvä kokemus, vaikka "paranneltavaa" jäikin. Tuli myös vähän syyllinen olo... olisinko voinut ystävänä tukea ja "valmentaa" rakasta ystävääni vielä enemmän tai eri tavalla... jakaa tietoani enemmän tjms.? Olisko se tai joku muu asia jonka olisin voinut tehdä, auttanut ystävääni synnytyksessä?

Jäin miettimään (ylipäätään) myös sitä, että miten lohduttaa ystävää, jolla on ollut huono tai traumaattinen synnytys jos itsellä on ollut helppoja ja/tai todella hienoja kokemuksia? Synnytyspelkoryhmiä ohjatessa monet kertoivat saamistaan kommenteista, kun he olivat kertoneet omista synnytyksistään ja siitä millainen kokemus siitä jäi. Useinkaan saadut kommentit EIVÄT olleet niitä lohduttavia tai voisiko sanoa "korjaavia"/eheyttäviä - päinvastoin.

En tiedä... ehkäpä sitä näin itsekin raskaana ollessa ja synnytykseen valmistautuvana suhtautuu omien ystävien ja vähän vieraidenkin ;) synnytyksiin jotenkin suojelevammin ja eläytyvämmin kuin ei-raskaana ollessa. Koska itsellä ei ole kokemusta synnytyksestä jossa minua alistettaisiin tai jätettäisiin noteeraamatta, tai joka olisi traumaattinen, niin en tietysti voi kuin kuvitella miltä sellaisen synnytyskokemuksen saaneet tuntevat. Jo pelkkä asian ja tunteiden kuvitteleminenkin tuntuu pahalta ja saa aikaan voimakkaan tunteen suojella erityisesti rakkaita ystäviäni siltä. Toki muitakin tulevia synnyttäjiä...

Tuosta suojelu-tunteesta tuli mieleen puolisot. Kuinka heillä voikaan olla avuton olo synnytyksessä, varsinkin jos kaikki menee totaalisesti pieleen. Kuinka raastavaa voi olla seurata oman rakkaansa kärsimystä synnytyksen aikana tai sen jälkeen. (Kärsimyksellä tarkoitan tässä täysin hoitamatta jäänyttä kipua ja/tai esim. jonkun ihmisen aiheuttamaa henkistä kärsimystä.)

Synnyttävää naista pitää suojella, rakastaa ja pitää hyvänä!

Unnan odotus osa 18

Rv 36+0 tänään ja ensimmäinen vadelmanlehti teekupillinen on juotu! :)


Meidän makuuhuoneen vaatekaappiin tuli alkuviikosta Unskille pieni hoito-/vaipanvaihtosyvennys. Enää puuttuu itse hoitoalusta, jonka ajattelin tehdä itse.

Harsoja, kestovaippajuttuja ja kestoliivinsuojia (ym.) on tuossa roikkuvassa lokerikossa.
Unskin vaatteita kahdessa ylimmässä lankakorissa...

Vointikuulumisia sen verran, että kohtu harjottelee ahkerasti ja valkovuodon määrä on lisääntynyt huimasti tähän astiseen. Monet ovat luulleet, että minun laskettuaika on jo nyt tai jopa jo mennyt, kun maha on niin alhaalla. Unnan liikkeet tuntuu usein tosi kipeiltä, varsinkin kun muksii tuonne alas.

Henkisestä puolesta sen verran, että odotan jo innolla synnytystä, vaikka toivon että saataisiin lomailla vielä tällä porukalla pari viikkoa. ;) Nyt kun on ollut vähän viileämpää, eikä niin hirveää hellettä koko ajan niin on ollut parempi mieli kun on vähän jaksanut tehdäkin jotain. :) Pari päivää sitten oli pieni rakkauden tunnustusten-tankkaus fiilis. Ilmeisesti lähestyvä synnytys sai miettimään parisuhde- ja perhejuttuja niin, että entäs jos jäänkin sitten kolmen lapsen kanssa yksin. Mistään sellaisesta ei ole pelkoa ja meidän parisuhde voi todella hyvin, mutta tulipahan nyt tässäkin raskaudessa juteltua ne asiat läpi. ;)

Vammala taas uhattuna...

"Synnytystoiminnan jatkuminen Vammalassa turvattava!

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esittämässä terveydenhuoltolain uudistuksessa alle tuhannen vuotuisen synnytyksen yksiköt lakkautettaisiin. Se merkitsisi Vammalan aluesairaalan synnytystoiminnan loppua.

Pienessä sairaalassa voidaan kuunnella synnytäjän toiveita ja Vammalan synnytysyksikkö on mm. saanut WHO:n arvostetun vauvamyönteisyyssertifikaatin. Sairaalaan tullaan synnyttämään oman alueen ulkopuoleltakin, sillä on positiivinen maine ja se tunnetaan imetys - ja vauvamyönteisyydestään.

Olen nuorena naisena, pienten lasten äitinä ja potentiaalisena synnyttäjänä seurannut huolestuneena, miten suomessa tehdään kestämätöntä synnytyspolitiikkaa. Me adressin allekirjoittaneet vetoamme päättäjiin, etteivät tekisi terveydenhuoltolakiin uudistuksia, jotka heikentävät äitien ja vauvojen asemaa."

Teksti on Adressit.comista ja Vammalaa koskevan adressin voi käydä allekirjoittamassa täällä!

Unnan odotus osa 17

Tänään on sitten rv 35+0 ja äitiysloma alkaa! :)

Viikon päästä alkaa synnytykseen valmistautuminen... Tai no. Onhan sitä ollut tässä pitkin matkaa jo useiden kuukausien ajan, mutta nyt se alkaa konkreettisesti:
mm.
- vadelmanlehtiteen juomista
- välilihan öljyämistä ja hieromista

ja sitten rv 38 alkaen
- vyöhyketerapiat (muutama juttu, joita teen itselleni)

Miehellä alkoi nyt neljän viikon loma. Ihanaa. Nyt saan levätä enemmän ja kerätä voimia tulevaa synnytystä ja alkusyksyä varten. :) Ensi viikolla ajateltiin laittaa ainakin pinnasänky ja äitiyspakkauslaatikko-punkka valmiiksi ym. (Pinnasänky tuleekin tarpeeseen... saadaan meidän sängyn päiväpeitto sinne jemmaan... nyt kun se pyörii lattialla yöt. ;) Heh.)

Sairaalakassinkin ajattelin laittaa kohta puoliin lähtökuntoon. Quasha-lastatkin on pitkin olohuonetta jne.. niin olisi ehkä viisasta hyvissä ajoin laittaa ne kassiin jemmaan, ettei h-hetkellä tarvitse niitä alkaa etsimään. :)

Orgasmic birth -kirjasta vielä sen verran, että... Niinkuin olettaa saattaa niin kirjassa puhutaan paljon myös raskaana olemiseen ja synnytykseen liittyvistä seksuaalisista puolista/asioista. Osa jutuista ovat olleet minulle tuttuja ennestään, mutta on siellä paljon uuttakin. Kaiken kaikkiaan on todella mielenkiintoista ja yllättävääkin, että kuinka paljon samaa on rakastelemisessa ja synnyttämisessä. Kirjaa lukiessa on todellakin alkanut harmittamaan se kun usein ajatellaan synnytys toimenpiteenä, vain yhtenä osana lapsen saamista joka on vain kärsittävä, tapahtumana jossa omien tuntemusten kuuntelemisen ja omaan kroppaan luottamisen sijaan vastuu ja kaikki muu annetaan muille henkilöille.

Odotan kovasti Unnan syntymää. Uskon, että se tulee olemaan kaikessa järisyttävyydessä ja voimakkuudessaan hieno kokemus. Vaikka orgasmisista synnytyksistä olenkin nyt lukenut, niin en silti oleta tai tavoittele omassa synnytyksessäni orgasmin saamista. Tai ajattele, että olen onnistunut täydellisesti jos vielä kaiken lisäksi saan orgasmin synnyttäessä. Alkaa ihan naurattaa koko ajatus. Toki jos sellainen on tullakseen niin tuskinpa estelen. ;) Heh. Enemmänkin toivon, että minulla olisi rakastettu ja turvallinen olo synnytyksen aikana.

Ompa jännää.. :) Itsekin jo mielenkiinnolla odotan, että millaisen synnytyskertomuksen saan kirjoittaa / millaisen kokemuksen jakaa muiden kanssa. :)

Unnan odotus osa 16

Helteet on vieneet minusta kaikki mehut. Nyt kun pahimmat hellepäivät on ohi ja olo on jo melkein elävien kirjoissa olevalla, niin on ollut monta kremppaa ja vaivaa tilalle. Eli ihan pikaiset masukuulumiset tälläkin kertaa. (Olen pitkän tauon jälkeen alkanut lukemaan taas synnytyskirjoja ja yhdestä tekisi mieli kirjoittaa tänne, mutta nyt en kyllä pysty.)

Välillä on selkäkipeä ja nyt jo kolmatta päivää särkee päätä. Eilen oli ihan hirmuiset paineen tunteet ja sen takia seisominen/kävely oli kamalaa. Nukkuminen on ollut huonoa näillä helteillä ja ihan muutenkin vaan, vaikka olenkin välillä nukkunut väljemmillä vesillä eli sohvalla. Väsymys on aivan valtava. Neuvolassa terkka ehdotti rautaa. Anopilta sain vajaan purkin, mutta en vielä kertaakaan ole muistanut ottaa sitä (kun ei kannata ottaaa samaan aikaan maitotuotteiden kanssa). Olen vähän kahden vaiheilla tuon lisäraudan kanssa.. hemoglobiinin lasku on normaalia ja gurujen mukaan sitä ei tarvitsisi lääkitä (ainakaan näin pienellä pudotuksella kuin minulla), mutta toisaalta...


Tänään on tullut pitkän tauon jälkeen kipeitä supistuksia. Pari tuli sohvalla löhötessä ja Heidin kanssa elokuvaa katsoessa. Harjotussupistuksiakin on tullut taas tässä muutaman päivän aikana jonkun verran. Nyt on viikkoja 34+1 (piti taas tarkistaa laskurista, kun en niistä ole muuten perillä :)). Vielä siis saisi olla supistelematta kipeästi. ;) Magnesiumia ajattelin alkaa syömään sillon mahataudin loppumainingeissa, mutta se sitten jäi kun supistelutkin loppui. Juomisesta ja syömisestä olen koittanut pitää huolta, ettei ainakaan sen takia supistelisi.

Olen muuten huomannut, että tosiaan loppuraskaus on meneillään... Ajatukset ja muut on kääntyneet täysin kotiin ja masuun päin. Erityisesti juuri tuo koti ja oma perhe on nyt se mitä kaipaa ja haluaa. On ihanaa kun miehellä alkaa tämän viikon jälkeen loma ja saadaan olla ainakin 4 viikkoa putkeen koko perhe yhdessä! Laitetaan vähän kotia valmiiksi Unskia varten ja pikkasen muutenkin, kun muuton jäljiltä on mm. kaikki taulut, koukut, ym. laittamatta. Rauhassa ja rennosti... niin kuin on tarkoitus viettää koko loma. :)

Yhtenä iltana sohvalla maatessani ja mahaa katsoessani tajusin yht`äkkiä, että "onpas muuten ihana masu minulla" ja että "kylläpä raskaana oleminen on erityisen hienoa". :) Kyllähän sitä on tullut katsottua muutenkin, kun Unna myllää ja maha menee puolelta toiselle milloin pepun tai raajojen voimasta, mutta nyt se jotenkin tuli mieleen erityisen kirkkaana ja hienona. :) Siunattu tila. Se kuvaa kyllä niin loistavasti raskaana olevaa. Vaikka minullakin on ollut enemmän ja vähemmän vaivoja, niin silti ei ole missään vaiheessa tullut sellaista oloa tai ajatusta, että ei haluaisi olla raskaana, kaduttaisi koko homma tai että kumpa se syntyisi jo niin pääsisi vaivoista.

Eilen illalla kirjoittelin synnytysvihkon viittä vaille valmiiksi. Enää tarvitsisi käydä Arnica ja tuoksuöljy ostoksilla, niin sitten olisi synnytystä silmällä pitäen tärkeimmät valmiina. :)

Siinä kai päällimmäiset tällä erää. Taidan mennä hetkeksi vielä lepäämään ennenkuin lähdetään ulos tyttöjen kanssa. Hyviä vointeja kaikille kanssamahailijoille! :)

Unnan odotus osa 15

Huh hellettä! Raskaana oleminen helteillä ja välillä vatsataudissa ollessa, ei ole ollut mitään herkkua ihan koko ajan. Voin myös kertoa, että ylivilli ja (vatsataudin takia) levoton masuvauva ei ole mikään ihastuttava yhdistelmä kamalan mahataudin kanssa. :) Onneksi vatsataudista on selvitty ja taudin aikana olleet kipeät supistuksetkin jäi pois samalla kun tervehdyin.


Viikkoja on nyt muistaakseni 32+3 ja huomenna neuvola. Nyt niitä on 2vkon välein ja kohta joka viikko. Loppua kohti siis mennään. Neuvolakortin välissä on synnytystoivelistakin ja kohta yksi voimalause kortti, jonka tein ajatuksia kasaamaan. Siinä on toisella puolella kuva raskaana olevasta naisesta (värivedos yhden graaffikon taulusta) ja toisella puolella muutama minulle tärkeä lause 9 tärkeää kuukautta -kirjasta.

Vauvavalmisteluja on tehty sen verran, että vaatteet, harsot ja kestovaipat on pesty. Tytöt halusi ostaa vauvalle tutin, joten sellainenkin on odottamassa (vaikka ei sitä tod.näk. käytetä, niinkun ei kummallakaan tytölläkään vauvana). Kuunvaihteessa ajateltiin koota sänky valmiiksi (saa taas kerätä kaikkea rojua ja vaatetta sinne, kun ei vauva siellä kuitenkaan nuku ;)), ja laittaa loput systeemit vauvaa odottamaan.

Synnytystä odotan positiivisin mielin. Yksi asia mitä olen viime aikoina miettinyt on se, että ensimmäistä kertaa olen menossa synnyttämään ilman, että tiedän millaista sairaalassa on. Vammala on nimittäin remontoitu Annin syntymän jälkeen eikä olla käyty siellä tutustumassa. En usko, että edes mennään.. (En tiedä olisiko edes enää mahdollista, kun se menee kohta kesäsulkuun.) Huomaan kyllä, että kun ei tiedä miltä siellä nyt näyttää jne. niin se hiukan vaikuttaa synnytykseen valmistautumiseen ja mielikuvien luomiseen. Jos olisin ensisynnyttäjä, niin se vaikuttaisi huomattavasti enemmän! Se toisi varmasti lisää jännitystä ja ehkä jonkin verran turvatonta oloa. Uskon myös, että kotoa siirryttäessä sairaalaan vaikuttaisi ympäristön vaihto paljon enemmän kun ei ole aiemmin nähnyt millaiseen paikkaan "joutuu".

Jaaha. Muistinpa juuri, että jalkapallo peli alkaa tv:stä... ja että minulla on Fazerin sinistä käsilaukussa... (En normaalisti syö suklaata, mutta nyt loppuraskaudesta se on ollut vastustamatonta.) Taidanpa siis siirtyä sohvalle lataamaan akkuja oikein antaumuksella, kun tytötkin on mummulassa yökylässä. :)

Synnytysnukke

Ystäväni vinkkasi minulle tällaisista Childbirth education dolls:eista. Niitä on ostettavissa valmiina tai sitten voi ostaa niiden kaavoja. Aivan huippuja!

Kuva on lainattu täältä.

Linkkejä joista voi katsoa nukeista lisää:
Childbirth education doll
Childbirth education doll - KAAVAT

PS. Blogilistalla on uusi ihana imetysaiheinen blogi: Rintamalla. Suosittelen. :)

Unnan odotus osa 14

Tänään on rv 30+3 (kai) ja huomenna neuvola. Vointi on ollut aika vaihteleva ja jopa muutama kipeä supistuskin ollut viime viikonloppuna. Tänään liitokset suuttui siitä kun jouduin kantamaan esikoista pihalta kotiin, kotoo autoon ja parkkikselta ensiapuun... nyt on siis tosi kipeää olo. Toivottavasti tokenee viikonlopun aikana, kun haluaisin jäädä mökille vielä tyttöjen kanssa alkuviikoksi.

Unski on edelleen kova riehumaan mahassa. Kipeää tekee, mutta ei haittaa. =) Kovasti jo on alkanut tulla sellainen olo, että kumpa pääsisi jo näkemään vauvan. Toki toivon, että pysyy masussa täysille viikoille asti. On vain alkanut sen synnytysodotuksen tilalle tulla ennemminkin vauvanodotusta. Muistelin tuossa viikko pari sitten, että Annia odottaessa alkoi suht samoilla viikoilla hirmuinen eläinkuume ja olen ajatellut sen olleen enemmänkin hoivaamisvietin voimistumista, eikä niinkään sitä että oikeasti haluaisin jonkun lemmikin (kun en oikeasti edes halua). :)

Synnytys on alkanut pikkuisen välillä jännittämään. Lähinnä se käy mielessä, että jos se onkin jotenkin niin paljon kipeämpää kuin aikaisemmissa, etten kestä sitä millään. Tai että synnytyksessä tuleekin jotain sellaista jolle ei itse voi mitään.. esim. vauva laskeutuessaan painaisi johonkin hermoon niin, että omilla vippaskonsteilla ei ole mitään vaikutusta. Pääosin mieli on kuitenkin rauhallinen ja odottava. Uskon, että se menee ihan hyvin vaikka kipeetä tekeekin.

Yhtenä päivänä mietin, että "voi että kun olis joku keskusteluilta tai tapaaminen jossa pääsisi muiden synnytykseen valmistautuvien kanssa jakamaan ajatuksia". Ihan siis vaikka vapaamuotoista keskustelua omista ajatuksista ja peloista yhdessä muiden kanssa vertaistukihengessä. Mietin jo, että pitäisikö taas hypätä puikkoihin ja järjestää itse sellainen, mutta en ole jaksanut. Miehelle olen jutellut aina välillä, mutta eihän se ihan samoille linjoille pääse niin hyvin kuin toinen masunkasvattaja pääsisi. :D

Kovasti on jo tehnyt mieli alkaa laittelemaan Unnalle vaatteita ym. tavaroita valmiiksi. Olen kuitenkin koittanut lykätä sitä lähemmäs elokuuta, kun tuntuu että olen aina ollut niin hätäinen tuollaisissa asioissa. :) Nyt on kyllä sekin jarruttelemassa, että ei ole vielä Unskin vaatteille ja kestovaipoille lipastoa, johon ne voisi sitten laittaa.

Taidan lähteä pikku hiljaa sänkyä kohti ja kokeilemaan josko (toivottavasti) hyvin nukuttu yö auttaisi liitoskipuihin niin, että pääsen likkojen kanssa kohtuullisesti juhannusruokaostoksille lähi-Prismaan. On nimittäin ollut huonosti nukuttuja öitä jo jonkin aikaa, kun miehen, meidän sänkyyn kulkevien tyttöjen ja koko ajan isonevan mahan kanssa minulle ei jää hirmuisesti tilaa ja asennonvaihtaminenkin on aina yhden sortin suoritus. Jos plussana on vielä kipeät liitokset, jommankumman tytön pissat sängyssä, raivoava esikoinen, kipeä selkä ja/tai kuuma yö, niin univelka-kasa on valmis. :) Päiväunet ovat olleet tarpeen viime aikoina, vaikka niihinkin on ollut aika niukasti mahdollisuuksia. Hyvää harjoitusta tulevaa varten siis... Olisipa muuten luksusta hyvin yönsä nukkuva vauva... ;)

Hyvää keskikesän juhlaa kaikille! Ja onnea synnytyksiin niille, jotka pääsevät juhannusvauva-puuhiin.

Vauvan ulos ponnistaminen on kuin auto lumipenkassa... vai miten se ny oli? ;)

Katsoin tänään boxilta pari jaksoa Vauva tulossa -ohjelmaa, joka tulee arkisin Neloselta. Se olikin ihan mielenkiintoinen sarja ja siellä oli jotain todella kivoja juttuja, joista täällä Suomessa voitaisiin ottaa oppia. Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen aivan loistava kommentti tai oikeastaan vertauskuva ponnistamisesta. Mielestäni/muistaakseni sen sanoi synnyttäjän koti-kätilö, joka oli tullut mukana sairaalaan kun kotisynnytys ei onnistunutkaan (jo synnytyksen alussa verenpaineen takia kotilo halusi siirtää perheen sairaalaan).

Synnyttäjä oli siis ponnistanut jonkin aikaa (mielestäni aika makuuasennossa, jota ei voinut minusta kutsua edes puoli-istuvaksi) ja kätilö yhden supistusten välisen tauon aikana tsemppasi synnyttäjää kertomalla jotenkin niin, että...

...ponnistaminen on kuin jumissa olevan auton ajaminen pois lumipenkasta. Mennään eteenpäin ja taakse päin ja taas eteen ja taakse. Jossain vaiheessa huomaa, että nyt ollaan lähellä sitä kohtaa kun mennään sen penkan reunan yli eikä auto menekään enää taakse päin. Siinä kohtaa ponnistaessa tulee voimakas paineen ja polton tunne.

Tuo oli siis suurinpiirtein se mitä se kätilö sanoi. Tarkemmin tai enempää en muista. Ajattelin kyllä kirjoittaa sen vielä paperille, kun se oli minusta se vertauskuva oli niin osuva. Minusta se oli hyvä siinäkin mielessä, että siinä kätilö ymmärsi sen mitä ponnistaessa tapahtuu ja kertoi sen myös synnyttäjälle. Usein kun jo aikaisessa vaiheessa ponnistamista saatetaan tuskastua juuri tuohon, että vauva menee edes takaisin. Niin ja sitten se ihan viime hetken paineen ja polton tunne ennen kuin pää syntyy, on hyvä tietää etukäteen, jotta osaisi ja uskaltaisi ponnistaa siitä huolimatta ja tavallaan sitä kohti.

Odottaa kirjahyllyssä...

Olen nautiskellut yhdistystoimintaan liittyvästä mammalomastani ja lukenut pitkästä aikaa rikosromaaneja. Dekkarit ovat olleet virkistävää vaihtelua raskaus- ja synnytyskirjoille, joita olen lukenut viimeisen vuoden ajan. Nyt kirjahyllyssä on kuitenkin pari kirjaa, joiden lukemista odotan innolla, vaikka ovatkin juuri noita edellä mainittuja raskaus- ja synnytyskirjoja.

Ensimmäinen kirja on jo aiemmin aloittamani "Natural childbirth the Bradley way", josta ajattelin laittaa tänne myöhemmin muutamia hyviä kohtia siitä. Toinen kirja on tämä uusi Orgasmic birth, josta olenkin jo täällä hehkuttanut.

Nyt se odottaa tuolla hyllyssä oikeata hetkeä. Ainakin ensi selaamisella vaikutti todella mielenkiintoiselta ja antoisalta.


Kirjassa oli jonkun verran synnytyskertomuksia.. Tekisi mieli hypätä ensin niihin ja lukea sitten vasta kirjan muut sivut. ;)

Masukuvia..

Muuton jälkeisen kaaoksen selvittely jatkuu edelleen. Tämä blogi on joutunut sen takia valitettavasti paitsioon. :/ Mutta jotain hyvää sentäs... masu ja Unski senkun vaan kasvaa. :) Nyt on viikkoja 28+5. Piti oikein netin laskurista tarkistaa, kun itse ei pysy viikoissa mukana.

Eilen otettiin esikoiseni (3,5v) kanssa muutama masukuva pitkästä aikaa. Tässä muutama melkein masua kohti onnistunut räpsäys niistä kaikista 77:stä jotka otettiin. Onnistumisprosentti ei siis ollut huima. ;)


Rv 30 häämöttää jo horisontissa. Päätin, että nyt tänä viikonloppuna aion kirjoittaa synnytystoivelistan valmiiksi. Jotenkin sitä vain ajattelee, että synnytykseen on aikaa vaikka kuinka paljon, mutta eipä sitä välttämättä enää niin kovin montaa viikkoa olekaan. Viikot menee hurjan nopeasti. Olisipa sitten ainakin se toivelista valmiina. Laitan sen varmaan tänne blogiinkin sitten...

PS. Muistakaahan käydä lukemassa synnytyskertomuksia! Synnytyskokemus blogia saa mainostaa ystäville ja omia positiivisia kokemuksia saa lähettää minulle s.postilla. :)

Nyt se on Suomessakin!

Dokumenttielokuva Orgasmic birthin kirja "Orgasmic Birth: Your Guide to a Safe, Satisfying, and Pleasurable Birth Experience" on ilmestynyt hiljattain myös Suomessa.


Odotan kovasti, että pääsen tutustumaan kirjaan. Elokuva oli sen verran hyvä, että uskon kirjankin olevan tavallista antoisampi. :)

Unnan odotus osa 13

Muuttotouhujen takia bloggaaminen on jäänyt. En ole ehtinyt edes miettimään mitään aiheeseen liittyvää. En juuri edes tuota omaa napaa sen kummemmin. Unski kyllä liikkuu nykyään ihan hirmu volyymilla ja maha muotoilee miten sattuu liikkeiden voimasta. Niitä kyllä saatan katsella ajatuksissani pitkin päivää, mutta kaikki järkevämpi on jäänyt. :)

Tänään mietin hetken aikaa synnytysjuttuja, kun olin tavannut yhden kätilö-ystäväni ja saanut kuulla taas karuja totuuksia yhdestä Suomen synnytyssairaalasta. Olen tähän asti odottanut innolla synnytystä ja niin odotan vieläkin. Toisaalta en ole juuri ajatellut laskettuaikaani ja synnytystä, mutta toisaalta en malttaisi odottaa sitä. Mikä hassuinta nimenomaan sen synnytyksen takia, en niinkään vauvan. Toki vauvaa odotan onnesta soikeana ja malttamattomana, tuntuu kuitenkin siltä, että ennen sitä vauvaan keskittymistä pitää päästä synnyttämään ja kokemaan se syntymän tuoma ilo, tuska, voima ja antautuminen... yhteinen koitos Unnan kanssa.

Niin siis tänään ekan kerran tuli oikein kunnolla hetkeksi sellainen olo, että APUA. "Mitäs minä oikein olenkaan tässä toivomassa??" Synnytyspolttoja, jotka voi pahimmillaan olla niin ylitse huokuvia etten selviäkään niiden kanssa..? jne. Tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että tarvitsisi ehkä jutella doulan kanssa ja saada vähän tsemppiä. :) Tuo tunne meni kuitenkin nopeasti ohi ja tietynlainen varmuus ja tyyneys palasi, joka on tähän mennessä ollutkin. Sen kuitenkin tuosta opin, että pitääpä sanoa doulille, että suurin asia mihin doulaa tarvitsen on varmasti se lempeä kannustaminen ja kehuminen, ja sen muistuttaminen, että kaikki sujuu niinkuin pitääkin.

Tuo oli myös hyvä muistutus taas siitä, että kuinka tärkeää on käydä mielessään läpi myös niitä pelottavia tai ahdistavia asioita, jotka liittyy synnyttämiseen. Se on tärkeä osa synnytykseen valmistautumista ja jos sen skippaa yli, niin ne tunteet voi yllättää itse synnytyksessä.

Minulla alkoi viime viikolla "mammaloma" raskaus, synnytys ja äitiys-juttujen järjestämisestä. Hallitus työskentely jatkuu kyllä niin Tampereen Napapiirillä kuin Aktiivinen synnytys ry:ssä, mutta muuten lomailen. Nyt kun tämä muutto uuteen kotiinkin on jo paremman puolella, vaikka kotona paljon vielä laittamista onkin, niin on silti ihanaa kun saa olla ihan rauhassa hatara pää ja keskittyä omaan napaan.

Synnytystoivelistan kirjoittaminen on vuorossa seuraavaksi. Doulat sitä jo kyselikin. :) Täytyy taas tehdä kaksi eri versiota, jos vaikka en jostain syystä pääsekään Vammalaan ja joudunkin menemään Taysiin. On muuten välillä ollut sellainen olo, että harmi kun en sitä kotisynnytystä sopinutkaan. Nyt se on auttamattomasti liian myöhäistä, kun ei noita kotiloita täällä Suomessa kasva muualla kuin ihmisten puutarhoissa. Tuntuisi niin hyvältä ajatukselta se, että synnytyksen koittaessa ei tarvitsisi lähteä mihinkään, josta ei voi mennä takuuseen (tarkoitan lähinnä kätilöitä ym. henkilökuntaa), vaan voisin olla kotona ja molemmat doulatkin voisi tulla ja mennä tarpeen mukaan.

Tosin Vammalassa on se etu, että synnytyksen jälkeen siellä saa rauhassa ottaa sen oman ajan vauvan kanssa ja suunnata uuteen elämänvaiheeseen valmiiden ruokien ym. äärellä. :) Tosin sairaalassa olisi muusta perheestä erossa.. mutta... no. Sen voi tietysti kokea monella tavalla. ;) Heh. Ei vain... minusta oli viimeksi toisaalta ihan kiva ollakin kaksin Annin kanssa ja vähän tosiaan ottaa sitä omaa aikaa ajatuksiin. On se raskaana oleminen ja synnyttäminen kuitenkin minusta sen verran henkilökohtaista, että ihan kaikkiin juttuihin jopa puolisokaan ei vain yksinkertaisesti mahdu mukaan. Siksi minusta oli ihan hyvä saada omassa rauhassa, vauvan kanssa mietiskellä sitä mitä yhdessä oli koettu. :)

Nyt on pakko mennä nukkumaan. Kaikkea hyvää ja ihanaa kesäkuun alkua muille masukkaille! :)