Annin synnytys

Vajaa kaksi vuotta sitten meillä oli ollut minun äiti kylässä pari yötä siltä varalta, että on sitten lapsenlikka valmiina jos tulee lähtö synnyttämään. Annia ei kuitenkaan kuulunut ja vietiin äiti junalle. Samana iltana tuli vielä ystäväni kylään. Olin nukkunut huonosti edellisen yön ja päivällä ollut kipeä vähän joka puolelta ja huonovointinenkin jotenkin. Mietin, että perunko ystävän kyläilyn, kun oli ollut sen verran kenkku, mutta en sitten perunut... Sanoin siinä illalla miehelle ja ystävälleni, että jos tänä yönä alkaa synnytys, niin kumpa saisin edes pari tuntia nukuttua!

Menin sitten illalla kymmenen aikaan nukkumaan (rv 39+0), mutta eipä siitä mitään tullutkaan. Ensimmäinen supistus tuli ennen kun olin ehtinyt nukahtaa. Tunnin tai pari pötköttelin silti sängyssä ja koitin levätä supistuksista huolimatta. Joskus puolen yön aikaan supistukset oli jo niin kipeitä, että pelkkä huokailu ja pötköllään keinuttaminen ei enää auttanut. Oli siis pakko nousta liikkeelle.

Klo 01:44 olin kirjoittanut synnytysvihkoon: "Vessassa oon tehny limatulppa löytöjä, joten eiköhän tässä Viltsua synnytetä?! :) Miehen herätin äsken ja se säikähti... :) Sanoin, että jää vielä nukkumaan. Missähän vaiheessa sitä piätis laittaa doulalle viestiä? :)"

Alkuun istuskelin supistuksen välit surffailemassa koneella ja puuhailin jotain viime hetken juttuja. Supistusten aikana kuljin pitkin huushollia ja hieroin alamahaa. Jyvä- ja geelipussejakin taisin jo siinä vaiheessa lämmitellä mikrossa. Ääntä käytin (aaaa-vokaalia) koko ajan ja se helpotti. Välillä mietin, että tuleekohan niitä supistuksia enää ja lopahtaakohan tämä, mutta kyllä sieltä sitten aina uusi tuli. :)

Jalassa mieheltä lainatut romantiikan poistajat ;)

Laitoin klo 02:26 doulalle viestin ja herätin miehen. Synnytysvihkoon olin kirjoittanut synnytyksen jälkeen: "Puoli kolmen jälkeen menin sit herättää miehen ihan kunnolla. Mies alkoi hääräilee keittiössä + hiero mun selkää jne. Siinä vaiheessa mulla oli tapana kulkee supistusten aikana kovaa kyytiä kämppää ympäri samala hengitellen ja/tai ääntä käyttäen. Mies kulki yhden supistuksen ajan mun perässä kunnes kysyin huvittuneena, että "miks sä seuraat mua?!" Oli kuulemma ajatellut, että voisi ehkä olla apuna..

Klo 03:45 saapui doula. Siinä vaiheessa rauhoituin supistusten ajaksi sohvalle kontilleen tai etunojaan tyynyjen varaan. Kuuma geelipussi oli selänpäällä ja samalla doula tai mies hieroi kovaa alaselästä. Välillä he hieroivat ihan perinteisesti käsin, välillä taas gua shaa. Doula oli tuonut eteerisiäöljyjä ja käytimme niitä. Ääni oli edelleen käytössä ja siitä oli hurjasti apua. Olo oli rauhallinen koko ajan, kiitos hypnoosivalmennuksen. :)


Klo 04:30 supistuksia tuli 3 min välein ja alettiin valmistautumaan ajomatkaan kohti Vammalaa. Doula laittoi automatkaa silmällä pitäen korvaan sellaisen akupunktio helmen/magneetin, jota pystyi sitten itse painamaan. Ensin sen helläkin painaminen sattui paljon, mutta automatkalla se ei tuntunut ollenkaan vaikka kuinka kovaa koitti puristaa sitä.

Automatkasta olin kirjoittanut synnytyksen jälkeen synnytysvihkoon näin: "Mä istuin takapenkillä ns. hajareisin, pidin supistusten aikana nyrkkejä/rystysiä alaselän ja penkin välissä + hieroin niiin kovaa kuin pystyin. Samalla tietysti "aaa" ja "aaaooommm" raikui autossa. Autossa oloon autto tiukka keskittyminen selän hieromiseen ja äänenkäyttöön. + ajatus siitä, että antaa kohdun tehdä työtään rauhassa ja kuljettaa samalla vauvaa alas päin -autto myös."
Klo 05:40 sairaalan pihaan pääsyn jälkeen ensimmäisen supistuksen kanssa meinasi tulla "paniikki", koska yht´äkkiä olikin paljon eri vaihtoehtoja missä asennossa olla tai mitä tehdä supistuksen aikana. Autossa ollessa kun niitä vaihtoehtoja ei juuri ollut. Sain kuitenkin keskittymisestä taas kiinni ja jatkoin samaa rataa kuin kotonakin. Eli nojasin aina eteenpäin supistuksen aikana ja mies hieroi selkää.

Sairaalassa matkalla ensiavusta synnytysosastolle, piti pysähtyä pari kertaa supistuksen takia. Aina oli hirmuinen tarve päästä jotenkin polvilleen/kontilleen ja kiipeilinkin siellä sitten tuoleille ym. supistusten ajaksi. :) Odotusaulassa kiipeilin parin supistuksen ajan ennen kuin kätilö tuli ottamaan meitä vastaan. Tästä olin kirjoittanut synnytyksen jälkeen:
"Välillä oli kuuma ja heitin vaatetta pois. Sit taas tuli kylmä ja doula sai hakee jotain lämmikeeks. :) Supistukset alko olee ilmeisesti sen verran kipeempiä, että ne sai reidet vapisemaan... Kun kätilö oli ottanu meidät vastaan, me mentiin tutkimushuoneeseen jossa hän teki sisätutkimuksen (klo 05:55). Voi mikä pettymys VAAN 3cm auki (ei kaulaa enää)!"

Sali ei ollut ihan valmis, siksi mentiin hetkeksi tutkimushuoneeseen. Oksensin pari kertaa tutkimushuoneessa. Se ei ihmetyttänyt, kun Heidinkin synnytyksessä oksensin ja tiesin, että oksentaminen kuuluu asiaan. :)


Klo 06:05 alettiin ottamaan synnytyshuoneessa sydänkäyrää. Olin kontillaan parisängyn päällä ja nojasin säkkituoliin. Mies hieroi selkää (sormin + gua sha) ja piti isoa geelipussia selän päällä. Doula piti anturia paikallaan, kun se ei muuten pysynyt. Klo 06:33 tiputettiin antibiootti ja otettiin muutkin mittaukset. Siinä meni siis kaiken kaikkiaan tunti, kontillaan ollessa. Välillä oli vaikeuksia saada pidettyä ääni aisoissa ja kroppa rentona. Jotkut supistukset oli niin järisyttäviä, että ne vaati kaiken keskittymisen. Välillä oikein kroppa värisi ja tärisi. En huolestunut tai panikoinut, vaikka ne oli minulle ennestään ihan outoja. Heidin synnytyksessä sellaisia ei ollut ollut ollenkaan.


Klo 7.00 pääsin ihanaan isoon ammeeseen ja lämpimään veteen. Siellä oli ihanaa kun pystyi vaihtamaan asentoa helposti ja vesi rentoutti ympärillä. Montaa supistusta en siellä ehtinyt olla kun yhden järisyttävän supistuksen aikana meni lapsivedet. Sen jälkeen alkoikin ponnistuttaa (tuntui erilaiselta kuin Heidin synnytyksessä). Kätilö teki viimeisen sisätutkimuksen, joka tuntui aivan järkyttävältä. Se sai ilmeisesti supistuksen aikaan ja teki mieli karata siitä takaisin kontilleen. Olin 10cm auki! Eli noin tunnissa oli avautunut 7cm.


Vuorossa sattui olemaan synnytysvalmennuksen pitänyt ja vesisynnytyskokemusta omaava kätilö, joka tuli sitten minun kätilön avuksi. Doula laittoi tuoksulamppuun sitruunaa ja tuikkasi suuhun homeopaattisia rakeita. Sain alkaa ponnistamaan ja ponnistin vedessä konttausasennossa (ja välillä istuin jalkojeni päällä) aamuauringon sarastaessa toisen tytön. :)


Synnytysvihkoon olin kirjoittanut: "Aluks tuntu, että virtsaputken suunnalta nahka repee ja sen jälkeen tuntu, että joka paikka repee. Huusin varmaan, ku naarasleijona, mutta silti se syntymän tunne oli hieno. Kokeilin muuten päätäkin ennen kuin se syntyi kokonaan. Mieskin kävi vilkasemassa hulmuavia hiuksia. :) Ponnistusvaihe ei kestäny pitkään. Kuulin kaikkien kannustavan ja kehuvan, että hienosti menee. Mies silitteli hiuksia ja oli mukana kannustusjoukoissa. Vähän ennen loppurytistystä tuli semmonen rauhallisempi hetki (supistusten välillä), että koitin rauhottaa hengityksen ja kerätä voimia seuraavaa supistusta varten. Mietin jo, että eikö sitä tulekaan, mutta tuli se ja niin tuli kohta vauvakin. :) Kätilö auttoi vauvan jalkojen välistä ja nostin pikkusen syliin. Oli ihana vaan istuskella siellä lämpimässä vedessä vauva sylissä. :) Jossain välissä älysin jopa vilkaista sukupuolen ja tyttönenhän siinä sylissä köllötteli, ensi rääkäsyn jälkeen nukahtaneena."

Anni painoi 2980g ja oli 48cm pitkä.

Repeämisiä tai muita ei tullut, eikä tarvinnut ommella. Toipuminen oli todella nopeaa ja heti synnytyksen jälkeen mieli oli kirkas ja vointi hyvä. Tuo mielen kirkkaus oli ihan erilainen Heidin synnytykseen verrattuna. Silloin olin jotenkin pöhnänen niistä lääkkeistä ja puudutteista. Ainut kurjempi asia on ollut voimakkaat jälkisupistukset. Pari kertaa supisteli vauvaa imettäessä niin, että meinasin oksentaa. Hengitykseen keskittyminen auttoi siihen tosi hyvin. Vain kerran jouduin pyytämään paracetamolia.

Synnytyksen jälkeisistä tunnelmista olin sairaalassa ollessa kirjoittanut näin: "Jälkeen päin ajateltuna ei se synnyttäminen sattunu yhtään niin paljon mitä kuvitteli etukäteen. Missään vaiheessa ei tullu sellasta oloa niin ku Heidin synnytyksessä, että jos joku olis tullu kysymään, että leikataanko, ni olisin heti sanonu kyllä. Eikä kyllä kertaakaan käyny mielessä, että olisin halunnu jotain lääkettä! Kätilöt kehui synnytystä, ja doulakin kehui myös. Doula sanoi, että olin vaikuttanu koko ajan tosi rauhalliselta. Tänään kävi apulaisosastonhoitaja antamassa mulle piikin ja hän sano siinä samalla, että oli kätilön pyynnöstä käyny kurkkimassa sitä ponnistusvaihetta. Kun se oli kuulemma niin lempee ja jotain..."

Olin myös lisännyt jälkeen päin vihkoon, että "Kotona & sairaalassa auttoi myös hiihto ylämäkeen-mielikuva! Supistus ei tuntunu sillon niin pitkältä."

Tällainen viesti lähti aamutuimaan Annin syntymän jälkeen sukulaisille ja ystäville:
"Tänään oli aamu arkinen, vaan pikkuinen tyttö (2980g & 48cm) muutti sen. Tuli päivästä suuri ja ihmeellinen, me varmasti kauan muistamme sen."

Heidin synnytyskertomus

En ole aiemmin laittanut tänne omia synnytyskertomuksiani kokonaisuudessaan, mutta tässä tulee nyt ensimmäinen eli Heidin synnytys noin kolmen ja puolen vuoden takaa.

*****

Yhtenä syyskuun iltana (rv 38+5) oltiin ajettu miehen ja koiran kanssa anoppilaan kylään. Olin siinä istuskellessa tehnyt paria kohtualueisiin vaikuttavaa vyöheketerapia juttua ja muutama tunti sen jälkeen, klo 23.15 se sitten alkoi. Istuin nojatuolissa ja yht´äkkiä tuli jostain syystä sellainen olo, että on pakko nousta ylös. Seisomaan noustessa lapsivedet holahtivat lattialle oikein tulvahtamalla. Mies ja oli pikku veljensä kanssa ihmeissään ja epäilivät olinko pissanut housuuni. :)

Vietiin koira kotiin, soitin synnärille, kävin suihkussa ja sairaalakassin pakkaamisen jälkeen lähdettiin sairaalaan näytille. Klo 00.45 oltiin paikan päällä ja klo 01.30 olin päässyt käyrältä ym. muista alkusysteemeistä, mutta odottelin vielä labrakokeiden ottamista ja lääkärin tutkimusta. Vasta klo 02.35 palattiin kotiin hakemaan supistuksia käynnistys-kutsun kanssa. Aamuksi oli siis sovittu käynnistys koiran eläinlääkärin jälkeen, jos ei omin avuin ala yön aikana käynnistymään.

Klo 04:35 lukee synnytysvihkossa näin: "En saa nukuttua. Supistukset alkaa olee sen verran kipeitä, että niiden aikana ei pysty olee paikallaan. Kaurapussi lämpiää mikrossa, jos siitä olis vaikka apua. Mies nukkuu - hyvä niin. Se oli niin väsyny, kun joutu valvoo. Silmätkin oli punaset! Nyt se ehtii nukkua (toivottavasti) n. 3-4h. ((Jälki toim.huom.: Juuri niin tyypillistä naisilta, että synnyttäessä vielä höösää miestäkin. ;) ))

Klo 05:01: Päivän Aamulehti on luettu. Kaurapussi on kovassa käytössä, kuten myös jumppapallo. Siinä oon keikutellu kaurapussi alavatsalla melkeen 1/2h. En viitti herättää miestä, mutta tens-laite olis paikallaan ja sitä en saa yksin... Klo 05:64 Supistuksia tulee 3-4 min välein. Ei pysty olee paikallaan, vaan pitää köpötellä pitkin huushollia kaurapussin kanssa. Mies nukkuu edelleen. :) Klo 06:07 Herätin miehen ja sanoin, että ei taideta viedä koiraa eläinlääkäriin vaan täytyy varmaan lähtee synnärille... Menin suihkuun ja mies jäi nukkumaan... Paitsi ei saanutkaan enää unta, kun pelkäs/ajatteli, että synnytän suihkuun. :)"

Lähdössä sairaalaan...

Ennen puolta kahdeksaa lähdettiin synnäriä kohti ja siellä todettiin, että kohdunsuun tilanne on sama kuin ennen sairaalasta lähtöä alkuyöstä, eli sormelle auki. Klo 08:23 alettiin siirtymään salia kohti, kun en halunnut petidiiniä, eikä synnytysvastaanotossa ollut muita vaihtoehtoja.

Salissa ollessa kävin suihkussa, mutta siitä ei oikein ollut apua. Jälkeen päin ajatellen olin ehkä hiukan levoton, enkä malttanut edes kunnolla rauhoittua sinne ja kokeilla sitä rauhassa. Ilokaasua kokeilin, mutta oksensin. (Oksettava olo oli ollut jo kotona.) Päädyin ottamaan klo 09:50 petidiiniä, vaikka alunperin olin ajatellut, etten sitä haluaisi. Muistin kuitenkin, että vastaavissa tilanteissa siitä on ollut apua, joten suostuin. Mies hieroi selkää..

Klo 12:05 olin auki 2-3cm. Sain tipan ja epiduraalin. Mies oli kirjoittanut siinä vaiheessa synnytysvihkoon: "Pieni paniikki, että mitä kaikkee ne vaimoon tuuppaa :( mut vastas se et on ok. Mut en mä tiä onko vaimo enää tässä maailmassa."


Klo 14:00 olin 3cm auki. Ja todellakin maannut koko tähän astisen sairaalassa olo ajan sängyssä. *huoh* Mihin se aktiivinen synnytys-ote jäi? Sain puoli kolmelta uuden satsin epiduraalia ja melkein heti perään vaihtui uusi kätilö. Se oli reipas otteinen ja heti ehdotti, että nousisin sängystä ylös. Nousinkin sitten keinutuoliin, jossa jatkoin torkkumista. Jälkeenpäin tajusin, että olin ihan pöhnässä koko synnytyksen ajan sen petidiinin jälkeen...

Klo 16.30 kohdalla lukee vihkossa: "Kätilö tutki - 4cm auki. Ilokaasulla niin pitkään ku pystyy, sitten uus satsi epiduraalia." Epiduraali ei siis enää oikein vaikuttanut ja supistukset tuntuivat huomattavasti kipeämmiltä kuin ennen epiduraalien laittamista. 45min hengitin ilokaasua ja keskityin pelkästään siihen, että leuka on rentona. Ääni tuli sitten itsestään... Eli haaaaaa - ulos hengityksen mukana. Sen kolmen vartin jälkeen kätilö tuli tarjoamaan uutta satsia ja otinhan minä. Jälkeen päin olen miettinyt, että olisin varmaan pärjännyt kyllä ilmankin.

Klo 18.15 kävin vessassa pissaus-yrityksellä, mutta tulikin kakan tunne. Kätilö tunsi vauvan pään sisätutkimusta tehdessä (seison sängyn vieressä) ja sain alkaa harjoittelemaan ponnistamista. Vartin päästä olinkin täysin auki ja sain alkaa oikeasti ponnistamaan. Kätilö kysyi monta kertaa, että "oletko aivan varma, että haluat olla tässä seisaaltaan?". Sänky tuntui niin luonnottomalta asennolta ponnistaa, että vastasin aina, että "olen!". :) Klo 19:22 syntyi avotarjonnassa ollut suloinen tyttö, jonka sain heti kätilön antamana ottaa jalkojen välistä etupuolelle syliin.

Pikku Heidi painoi 2890g ja oli 50cm pitkä.

Episiotomiaa ei tehty. Pieni nirhauma tuli, mutta sitä ei tarvinnut ommella. Synnytysvihkossa lukee toisena synnytyksen jälkeisenä päivänä, että: "Vointi on mun mielestä ihan hyvä. Jonkun verran on haaroväli kipee ja turvoksissa, mutta ei ny ihan hirveesti. Äsken otin kolmannen kerran särkylääkettä, ni on kivempi olla ja kulkee.

Välillä imettäessä alkaa kohtu supistelee. Tai ainakin on semmosta menkkakipu tuntemusta, välillä vähän kurjan tuntuiseksikin asti."

Siellä vihkossa lukee muuten myös kätilöstä, että "Tai oikeestaan rohkas mua valitsemaan ite, että missä ja miten ponnistan ja synnytän." Aika hauskaa sinänsä, kun minulla on ollut koko ajan se mielikuva, että kätilö vain kysyi monta kertaa siitä seisomisesta ja etten haluaisi sänkyyn. Jälkeen päin kätilö kyllä innoissaan sanoi kollegalleen, joka melkein myöhästyi syntymä hetkestä, että "menipä kivasti ensisynnyttäjältä seisoviltaan ponnistaminen ja vauva oli vielä raivotarjonnassa!".

Ponnistusvaihetta lukuunottamatta sairaalassa oloaika oli kyllä todella passiivista. Ponnistusvaiheen aktiivisuuden ansiosta synnytyksestä jäi kuitenkin hyvä mieli ja kokemus. :)